Riika

Oli ihan huippu reissu! Vietettiin tosiaan uusi vuosi siellä. Yövyttiin Hotelli Valdemarsissa. Todella hyvä hotelli, aika pieni oli huone, mutta ei se meitä ainakaan häirinnyt. Hotelli sijaitsi aika hyvillä pelipaikoilla - kaikkialle oli lyhyt matka kävellä. Palvelu kyseisessä hotelissa oli huippuluokkaa, varsinkin respan yövuoron tekijä saa huippuarvosanan palvelusta. Aamupala oli erinomainen ja siellä aamupalalla tuli ambient-musiikkia.
Käytiin vuoden vaihtuessa vähä jammailemassa Club Essentialissa. Siellä oli isompi konemusiikki puoli missä oli seinän kokoinen valotaulu ja tanssilattiaa hallitsi laaserit. Paikassa oli myös RnB puoli jossa jammailin itse paljon. Kyseisellä puolella oli todella hyvä DJ. Paikassa oli myös Chill ja Oldies puolet.

Kävimme Riikassa myös elokuvissa. Suosittelen leffassa käymistä siellä päivällä koska se on siellä todella edullisempaa kuin Suomessa. Siellä oli hullun iso leffateatteri, monta kerrosta eri saleja. Tekstit olivat englanninkielisissä leffoissa latviaksi ja venäjäksi. Venäläisiä Riikassa olikin todella paljon.
1540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kas kas, eikös Latvia kuulu latvialaisille? Mites siellä venäläisiä on? Melki puolet riialaisista, kas helkkari kun he vapa-huttivat Baltian natseista. Mutta mikseivät he menneet takaisin kotiin? Senkun tietäis. Miksi Latviassa pitää olla kampanja oman kielen puolesta? Miksei Putsinski jo kutsu omia natsi-onaalejaan kotiin, eikös Venäjä ole melki sata kertaa suurempi kui pieni Lätimaa. Kysyn vaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linnuntie kirjoitti:

Oli ihan huippu reissu! Vietettiin tosiaan uusi vuosi siellä. Yövyttiin Hotelli Valdemarsissa. Todella hyvä hotelli, aika pieni oli huone, mutta ei se meitä ainakaan häirinnyt. Hotelli sijaitsi aika hyvillä pelipaikoilla - kaikkialle oli lyhyt matka kävellä. Palvelu kyseisessä hotelissa oli huippuluokkaa, varsinkin respan yövuoron tekijä saa huippuarvosanan palvelusta. Aamupala oli erinomainen ja siellä aamupalalla tuli ambient-musiikkia.
Käytiin vuoden vaihtuessa vähä jammailemassa Club Essentialissa. Siellä oli isompi konemusiikki puoli missä oli seinän kokoinen valotaulu ja tanssilattiaa hallitsi laaserit. Paikassa oli myös RnB puoli jossa jammailin itse paljon. Kyseisellä puolella oli todella hyvä DJ. Paikassa oli myös Chill ja Oldies puolet.

Kävimme Riikassa myös elokuvissa. Suosittelen leffassa käymistä siellä päivällä koska se on siellä todella edullisempaa kuin Suomessa. Siellä oli hullun iso leffateatteri, monta kerrosta eri saleja. Tekstit olivat englanninkielisissä leffoissa latviaksi ja venäjäksi. Venäläisiä Riikassa olikin todella paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu