partamonnin kutu

minne partamonnit yleensä kutevat ?

minkä kokoisina tulee ensimmäinen kutu ?

mikä on akvaarion ph, silloin kun ne kutevat ?

mitä ruokaa syötät ennen kutua ?

minkä kokoinen akvaario on kutu akvaariosi
2681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä maatiaispartamonnit kutivat yrittämättä
moneen kertaan, mutta nyt ne taitavat olla jo
vaihdevuosi-ikäisiä. Altaan koko oli 100 l, pH
neutraali (tarkkaa arvoa ei ole muistiinpanoissa
tallella). Ne kutivat uroksen lempparipaikkaan
mangrovejuurakon alapinnalle. Syötin niille ihan
tavallista ruokaa: hiutaleita, Tetran tabuja,
välillä surviaisen toukkia ja tuubimatoja

Äänestä

Olet jo useamman kuukauden ajan kysellyt
partisten kutuhommista. Oletko lukenut P. Rassin
kirjaa Ripsi- ja imumonnit? Siinä kerrotaan
partistenkin kudusta. Ehkä kalasi ovat vielä
liian nuoria jos eivät ole vielä kuteneet. Tai
sitten ehkä vesiarvoissa on jotain pielessä.
Kannattaa tarkastaa ainakin pH ja kovuus.
Itselläni partikset kutivat ihan yllättäin.
Yhtäkkiä vaan juurakon kylkeen ilmestyi
mätipalleroita. Veden lämpötila oli muistaakseni
n. 24 c, pH jossain 7 hujakoilla. Luulen, että
sinunkin partiksesi kutevat "kun aika on kypsä".
Odottele vaan ihan rauhassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raisa kirjoitti:

minne partamonnit yleensä kutevat ?

minkä kokoisina tulee ensimmäinen kutu ?

mikä on akvaarion ph, silloin kun ne kutevat ?

mitä ruokaa syötät ennen kutua ?

minkä kokoinen akvaario on kutu akvaariosi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu