Ymmärryksen puutetta?

Nimimerkki Hirvas heitää tuolla että jos vl naiset kieltäytyisivät menmästä naimisiin mihen kanssa jonka suhtautuminen ehkäisyyn on totaalikieltäytymistä niin muutokseen tulisi vl liikeessä vauhtia.... (ajatus oli ainakin jotain tämän tapaista)

Lainatakseni em ajatuksia valtaosa varmaan haluaa lapsia.

Vaikka kuinka olisi ollut isosta perheestä lapsen osa monesti kuitenkin on eri kuin vanhemman osa. Todellakin näytää olevan niin ettei nuoret naiset kuitenkaan ymmärrä mitä todella tarkoitaa kun on raskaana koko ajan. Etteivät lapset tule itsestään.

Ymmärrys kritiikille aukeaa yleensä vasta siinä vaiheessa kun todella aletaan olla oman jaksamisen äärirajoilla. Toisilla jaksamisen rajat tulee vastaan aikaisemmin toisilla myöhemmin.

Eikä nuo rajat ole sidottu lapsilukuun vaan siihen kuinka kuormitavaa elämä on. Ja se voi olla muutaman lapsen kanssa aivan yhtä kuormitavaa kuin isommankin perheen kanssa.

Väitän että jokaisella ymmärrys aukeaa vasta siinä vaiheessa kun todella ollaan äitejä ja isiä. Ymmärrys aukaa sille mitä on olla vanhempi. Ja sitä mukaa kun lapset kasvavat uusia "ymmärryksen aiheita" putkahtelee.

Kuinka pitkälle ihminen venyy?

Kuinka pitkälle hänen psyyke kestää esim. valvomista ja huonosti nukkumista?

Kuinka pitkälle ihminen jaksaa elää vain muiden tarpeille / muiden kautta?

Jääkö ihmiselle omaa tilaa ja omaa aikaa?

Kuinka ihminen kykenee ymmärtämään asiota joita ei ole kokenut? (Kuinka mies ymmärtää mitä raskaus todella tarkoitaa kun ei joudu sitä omassa kehossaan kokemaan)

Kuinka nuori vl nainen oikeasti voisi ymmärtää mitä suuren perheen pyörittäminen on? Vaikka tätä voi vielä harjoitella niin sitä ei voi harjoitella että .... sen arjen pyörittämisen lisäksi kannat sen lapsen toisensa jälkeen.

Vaikka yön kuinka olisit valvonut silti on vain jaksettava herätä aamuun. Viikosta ja kuukaudesta toiseen. Vaikka saisit nuukua et saa nukuttua jne... Kukaan ei otakaa sitä vastuuta vaan vastuu on kannettava itse. Asiat eivät järjestykään joudut venymään välillä loputomiin.

Väitän että ihmieten ymmärrys aukeaa todellisuudessa vasta sitten kun itse on siinä ruuvipenkissä. Ja siinä tilanteessa ettei voi enää venyä. Ettei ole enää mahdolisuutta kieltää totuutta. Ei edes uskonon varjolla.
21539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

miten pitkälle sulla jaksaa venyä tuo muitten puolesta ajattelu...

Äänestä

Näin vanhemman ihmisen perspektiivistä on kirkastunut, että on todella hyvä ettei ihminen nuorena tiedä millaista elämä saattaa olla. Kyllä sitä siinä venyy sen mukaan kuin tarvitaan. Ne jotka elämä päästää kevyesti ja helpolla, eivät veny koskaan suuriin saavutuksiin... ja suuri osa elämän rikkautta jää kokematta!

Äänestä
  • Aloittaja

    se ei ole hyvä että aika harvalle vanhemmallekkaan ihmiselle on kirkastunut se tilanne jossa joutuu toteamaan - ei pysty.

    On hienoa jos et elämässä ole koskaan joutunut myöntämään ettet pysty. Että olet aina pystynyt venymään aina vain lisää. Ja ettet ole joutunut venymään sen pisteen yli jossa nap - Kaikki otetaan sinulta pois.

    Se muiden ihmiten halveksunta sitä nöyryyttä opettaa jos joku. Nuorikin ihminen voi ja saa joutua tilanteeseen jossa joutuu nöyrtymään elämän edessä. Eikä se tekisi vanhemmillekaan ihmiselle pahaa ymmärtää mitä todella tarkoitaa elää päivä kerrallaan.

    Sitä kun ei veny sen mukaan kuin on tarvetta vaan todellakin sinäkin voit joutua tilanteeseen että sinä et veny vaikka kuinka olisi tarvetta. Venymättömyytesi ehkä ei ole kiinni sinun kyvyttömyydestä vaan siitä että sinulta vain otetaan pois se mikä sinulla on ollut.

    Onko Jumalakin yhtä armoton kuin sinä?

    Jumalan kädestä on otettava toisinaan asioita jotka pakotavat meidät myöntymään siihen että emme pysyty. Emme veny emmekä riitä.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    Hys hys, ethän käsitä väärin kommenttiani. Sinä kirjoitit erittäin viisaasti:

    "Sitä kun ei veny sen mukaan kuin on tarvetta vaan todellakin sinäkin voit joutua tilanteeseen että sinä et veny vaikka kuinka olisi tarvetta."

    Omakohtaisesti olen tämän kokenut, ja myös nähnyt omista vanhemmistani. Ja monista muista kohtaloista.

    Ihmisen voimat ovat rajalliset. Sitä teke eminkä pystyy - mutta aina se ei todellakaan ole se MITÄ PITÄISI ja mikä olisi RIITTÄVÄ. Ainakin jos katsotaan asiaa kehittyvän ja turvaa kaipaavan pienen lapsen näkökulmasta.

    Lapset ne kärsivät aikuisten jaksamattomuuksista. Osaamattomuuksista ja taitamattomuuksista.

    Ne asiat näkyvät sitten seuraavassa sukupolvessa, tavalla tai toisella.

    Tarkoitukseni oli vain todeta, että nuorena jaksaa yleensä hiukkasen enemmän kuin itse arvioi. Vanhana taas vähemmän kuin itse arvioi...

    Ja että jos ei nuorena rohkeasti uskalla elää, silloin jää elämästä moni rikkaus kokematta!

    Kaikkea hyvää sinulle Hys hys.

    Äänestä

  • Aloittaja

    VL-perheen hylkäämä ent.vl kirjoitti:

    minä pidän todellisena rohkeutena?

    Sitä että uskaltaa olla itselleen rehellinen.

    Jos vanhempi polvi aina asetaa nuoret tuon ikeen alle - nuorena jaksaa. Niin sillon myös pitää löytyä se rehellisyys myöntää se että voi olla todellakin tilanteita ja asioita joiden vuoksi nuorikin voi väsyä.

    On ihan hirveää katsoa sitä tilannetta kun äiti todella väsyy niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Tilanteet ovat useimmiten aina monen asioitten summa. Ja stten sanotaan tekopyhästi - kyllä sitä nuorena jaksaa...

    Jaksaako todella? Kielletään että kyse on siitä todellisesta tilanteesta jossa nainen todellakaan ei enää jaksa. MIHIN se rehellisyys hautautuu.

    Missä on se rohkeus viheltää homma poikki. Ja ottaa se askel siihen suuntaan ettei alamäki enää jatku. Ettei lapset joutuisi kärsimään ...

    Nuorena jaksaa ehkä enemmän mutta ehkä ihmiset vanhetessaan viisastuu ja ymmärtävät erillaisuutta paremmin. Nuoruus ei ole tae mistään. Nuorikin voi mm sairastua vakavasti. Ja ihan niin viattomista syistä kuin liian kuormittava perhetilanne.

    Totta kai pitää uskaltaa elää mutta pitää myös ymmärtää se että toisille ei voi tehdä aina mielisksi siksi että omat rajat tulevat vastaan.

    Rehellisyyttä pitää oman elämän äärellä löytyä. Ja halua korjata asiat niin että ne myös korjaantuvat.

    Minusta kauhea esimerkki vääristyneestä ajatelusta on se että vl naiselle syötetään milialalääkkeitä jotta hän taas jaksaisi "hyvillä mielin" kasvataa lapsilukua. Ei hoideta syytä vain oireita. (Sikäli kun kyse on lähinnä vain kuormittavan perhetilanteen hormonaalisten tekijöitten aiheuttamasta masennukseta joka taas on täysin luonnollinen ihmisen suojatumismekanismi)

    Ymmärrät kai että perään kuulutan sitä että oltaisiin rehellisiä oman elämän äärellä. Ja katsottaisiin totuutta silmiin. Mikä on syy ja mikä seuraus. Ulkopuolinen apu kun ei aina ratkaise tilannetta yhtään mihinkään. Sitten pitää ottaa se "aikalisä". Moni asia korjaantuu jos vain annetaan aikaa.

    Äänestä

joissa on monta lasta ja kuitenkin vanhemmat ovat todella energisiä ja koko talon ilmapiiri erittäin positiivinen.

Toisaalta tiedän monia perheitä, joissa lapsia on 1-2, mutta joissa vanhemmat ovat todella "uupuneita" eivätkä jaksaisi huolehtia pienestäkään perheestä.

Ilmeisesti todellinen syy pahoinvointiin onkin jossain muualla kuin lasten määrässä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Lapsia saataa olla todella vain muutama. Mutta sitten lapset saatavat olla yö herääjiä. Todellakin on voinut mennä vuosikausia ettei ole nukkunut yhtään kokonaista yötä.

    Tai lapset ovat hyvin vilkkaita ja vaativat paljon sekä tekemistä että myös valvontaa.

    Tai lapset ovat hyvin allergisia joka vaatii paljon työtä niin kapassa kuin kotonakin.

    Tai lapsi käy säänöllisessti yhdessä tai useamassa kuntoutuksessa.

    Entä kun lapset omaavat nämä kaikki ominaisuudet?

    Pahoinvointi ei siis suoraan johdu lapien lukumäärästää vaan siitä että yksikin lapsi joka ei nuku koskaan kunnolla voi kuormitaa vanhempia todellakin äärimilleen vuosien ajan. Yksistään riittämätön uni kuormitaa uskomattomalla tavalla.

    Toisaalta voidaan tekopyhästi sanoa että järjestäkää vuoroillat jne mutta se ei ehkä olekaan niin yksin kertaista. Vaikka saisit nukkua et saakaan nukkutuksi.

    ei se määrä vaan se laatu?

    Ehkä, mutta ehkä ei. Vanhempien luonteenlaatu ja kapasiteetti on varmaan kuitenkin merkittävämpiä tekijöitä. Ja arvot myös.

    Jos elämältä oottaa paljon rahaa ja harrastuksia tai muita nykyisiä elämänlaadun mittareita, perhe on varmaan kova pala, varsinki jos siihen tuntee olevansa pakotettu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jaa että kirjoitti:

    "Ehkä, mutta ehkä ei. Vanhempien luonteenlaatu ja kapasiteetti on varmaan kuitenkin merkittävämpiä tekijöitä. Ja arvot myös."

    Näillä tekijöillä ei loputuloksessa ole mitään merkitystä. Kenen tahansa psyyke saadaan unenpuuteella hajoamaan. Jos näin ei olisi sitä tuskin olisi käytety niin pajoa kidutusvälineenä kekiajalla.

    "Jos elämältä oottaa paljon rahaa ja harrastuksia tai muita nykyisiä elämänlaadun mittareita, perhe on varmaan kova pala, varsinki jos siihen tuntee olevansa pakotettu."

    Jos nämä elämän arvot vielä elämään edes jollain tasolla mahtuvat et taida tietää elämän kuormitavuudesta vielä yhtään mitään.

    Minusta tuo on lähinnä loukkaus niitä perheitä kohtaan jotka todella taistelevat jaksamisen äärirajoilla. Joku raha menetää merkityksenä jos sillä kuitenkaan ei saa sitä mitä kaikein kipeimmin elämässään tarvisisi. Vaikka rahaa olisi jos se ei helpota elämää yhtään sillä ei ole mitään merkitystä.

    Rahalla kun katsos ei voi ostaa vuorokauteen tunteja lisää vaikka haluasi.

    ollutkaan rahasta tai niistä vuorokauden lisätunneista, vaan just siitä, mihin niitä lisätunteja ja rahaa tarvitaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ei nyt kirjoitti:

    ollutkaan rahasta tai niistä vuorokauden lisätunneista, vaan just siitä, mihin niitä lisätunteja ja rahaa tarvitaan.

    Katsos tarvittaisiin siihen että asiat saataisiin pyrimään edes niissä rajoissa joita ihminen pitää oikeutena ja kohtuutena.

    Eli kyse ei ehkä ole siitä että arvot olisivat eritisen pielessä vaan siitä ettei se kaaos ole enää hallittavissa.

    Vuorokauden lisätunteja voisi tarvita esimerkiksi lepoon. Mutta vaikka niitä vielä voisi rahalla ostaa niin kuitenki riitävä lepo voi olla tavoittamattomissa.

    Ihmisellä on jonkinlainen kuva siitä mitä lapset tarvitsevat ja jonkin lainan käsitys mitä lapset saavat. Ja jos vanhemmat elävät kokoajan sen tiedon kanssa että lapset eivät saa lähellekään edes sitä minimiä mitä he tarvisisivat ajateletko koskaan miltä se tuntuu.

    Toisaalta jos ja kun vanhempi kokee ettei hänellä itsellään ole enää elämässä tilaa ja että elämä on vain suoritamista. Niin ei sekään ole hyvä. Se taas näkyy suhteessa lapsiin.

    Ovatko arovot sinusta pielessä silloin jos ihminen tarvitsee myös "oman reviirin". Ihmisen pitää saada olla myös erillinen ihminen. Ei vain äiti / suoritaja.

    Pitääkö ihmisen kokea elämä tyydytäväksi jos millekään omille tarpeille ei jää enää tilaa?

    Jos elämässä ei ole enää mitään mistä voisi lupua mistä sitä lisätilaa otetaan. Kasitaan siitä mikä ei ole "ihan pakollista". Entä sen jälkeen?

    Entä kun jo tiukassa paikassa ajaudutaan kriisiin?

    Syystä tai toisesta. Jos elämässä todella ei ole yhtään pelivaraa?

    mitä ihminen pitää oikeutena ja kohtuutena. Katsos, ne ovat liukuvia käsitteitä.

    abstrakteja käsitteitä kuten "elämän pelivara" jne. sekä oletat, että kaikki näkevät maailman samanlaisena kuin sinä.

    Ymmärrän hyvän tarkoituksesi, mutta se ei tarkoita, että asia olisi niin kuin sanot.

    Äänestä

  • Aloittaja

    on siitä kirjoitti:

    mitä ihminen pitää oikeutena ja kohtuutena. Katsos, ne ovat liukuvia käsitteitä.

    taakse voidaan sitten aina piiloutua :(

    Että jos ei pysyty siihen mitä pitää oikeutena ja kohtuutena vaatimukset ovat automaattisesti pielessä?

    Kumman vaatimukset? Sen joka ei ole valmis enää tinkimään vai sen jonka mielestä aina voidaan loputtomiin tinkiä.

    Heitä joitain asioita jotka mielestäni kuuluvat tuohon oikeus ja kohtuus ajateluun

    - lapslla on oikeus saada kuiva vaippa riittävän usein kuin myös saada pylly pestyä ajallaan
    - laspella on oikeus saada ruoka ajallaan (mikä ei taŕvitse tarkoitaa kellon mukaan elämistä)
    - lapsella on oikeus riittävään hygieniaan josta huolehtiminen on ensisijaisesti vanhempien vastuulla
    - lapsella on oikeus riitävään lepoon
    - asianmukaiseen sairauden hoitoon
    - lapsella on myös olta oikeus asianmukaiseen kuntoutukseen onpa se mitä hyvänsä jos hän sitä tarvitsee
    - lapsella on oikeus myös hammashoitoon ja oikomishoitoon. Mikä tarkoitaa todellakin sitä että vanhemmat ottavat vastuun alle kouikäisten hampaitten pesemisestä ja siitä oikomishoidosta
    - lapsella on oikeus monipuoliseen ruokaan silloinkin kun alergiat rajoittavat lapsen ruokavalioita.
    - lapsella on oikeus riittävään valvontaa onpa kyse ulkonaolemisesta tai liikenteessä liikumisesta
    - lapsella on oikeus myös saada vahempien tukea perusliikuntataitojen harjoitelemiseen uinti, luistelu , pyöräily , hiihto , liikenteessä liikkuminen

    Tässä oli vain muutama oikeus ja kohtuus. Näistäkin voi joutua tinkimään mutta tinkiminen ei kyllä oikeuden ja kohtuuden nimissä saa olla jatukuvaa....

    mutta onko niin, että jos oikeuksia ei listata, niitä ei ole eikä oikeus voi tapahtua?

    Äänestä

Jo verrataan entisaikaa ja tätä päivää, niin niillä on vinha ero. Nykyaika on kiireisempää ja stressaavampaa, johtuen elämänmenosta ja tyylistä.

Vielä minun lapsuudessani elämä oli melko lupsakkaa isosta perheestä huolimatta.
Äiti sai olla kotona hoitaen lapsia ja lehmänkantturoita.
Toisaalta ennen ei ollut kodeissa mukavauuksia ja kodinkoneita, jotka olisivat helpottaneet äidin työtaakkaa. Nykyperheen äidille ei riitä kotona lasten kanssa pyöriskely, vaan nykyäidin on jo itseisarvon vuoksi mentävä kodin ulkopuolelle töihin. Kyllähän ne kotihommat hoituu, kun vaan on tarmoa ja viisautta.
Päivämieheen vain ilmoitus, että haetaan lastenhoitajaa. Monissa perheissä on lastenhoitajaa tarvittu vuosikymmenkin.

Hyvin koulutetut ja ansaitsevat perheenpäät nyt kyllä pärjää, kun on varaa palkata lapsenhoita, mutta toista on niillä, joilla ei ole varaa, vaan pitää turvata isovanhempiin ja sukulaisiin.

Seuroissa muistutetaan nuoria äitejä ja isiä, että kyllä te pärjäättä, sillä voimia ylhäältä annetaan, eikä kenenkään taakka tule niin raskaaksi, ettei sitä jaksa kantaa.
Mutta käytännössä asia on toisin.
Aina kuulee mitä kummallisempia juttuja perheitten ristiriitaisesta elämänmenosta.
Voi lohduttautua silläkin, että vaikka se elämä on yhtä kaaosta, niin on silti lupa uskoa kaikki riidat, eppäilykset, pahat sanat ja tuittuilut anteeksi.
Että kyllä se onnistuu, vaikka se raskasta onkin.
Taivaassa on sitä kirkkaampi ruunu, mitä kovempaa se elämä on ollut, näinki joskus joku puhuja sanonut.
Ja äitileireille on lupa ja suorastaan kehoitus tulla virkistymään nuoren väsyneen äidin. Siellä sitten saa vähän huohahtaa ja lastenhoitajatkin on paikalla, että kyllä se Jumalan valtakunta osaa huolehtia lapsistaan mitä moninaisimmilla tavoilla.
Mutta sen tiedän, etteivät kaikki uskovaiset perheet ota vastaan Herran lahjoja, vaan asiassa lepsutaan ja esitetään mitä painavimpia syitä siihen, ettei me voija enää tehdä enempää.

Moni sanoo, ettei paikat kestä, ei jaksa, lääkäri kieltää, mä kuolen jos teen, jne.
Tästä ollaan huolestuneina uskovaisten miesten keskuudessa, sillä lipsuminen on samaa kuin uskon kieltäminen. On havaittavissa, että pikkuhiljaa aletaan esittää mitä voimakkainta vastarintaa lasten teolle.
Vahvat, akateemiset huoltajat nyt kyllä jaksaa tehdä, sillä raha auttaa myös jaksamiseen käytännon elämässä.
Mutta onko mitään järkeä tehdä sellaisen perheen määrätöntä määrää jälkeläisiä, jos kumpikin ovat henkiseltä tasoltaan vajavaisia, köyhiä ja työttömiä. Silloin kysytään todella vahvaa uskoa ja kun sitä yleensä näillä reppanoilla on, niin heidän turvansa onkin lisääntyvä lapsilisätili ja kunnan asumistuki, ynnä diakonian sekä vapaaehtoisjärjestöjen ruoka-avustukset.
Tämä oli nyt vähän raflaava kirjoitus, mutta mielestäni uskon ja järjen pitäisi pystyä kulkemaan käsikynkkää.
Ei se leipä (kauppakassi) nyt putoa suoraan taivaasta, vaikka kuinka niin voimallisesti uskoisi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä kuule on moni asia muuttunut. Vaikka pyykki pestäänkin koneella ja monesti kuivataan sitä myös pestään monin kertaine määrä entiseen verrattuna.

    Jos todella kuvitelet että koneet tekee kaiken työn niin ei ne tee. Pyykikone ei pyri itsestään eikä myöskään tiskikone.

    Ja vaikka äiti menee toihin hän useinmiten kuitenkin rahan takia sinne töihin menee. Koska yhden tuloilla ei elä. Se myös useimmiten ei tarkoita sitä että lastenhoitaja on kotona. Toki ehkä varakkaimilla vl näin voi olla valtaosalla lapset viedään ja haetaan hoidosta.

    Jotukut onnekkaan saavat hoitajan kotiin. Joka välttämättä ei tee muuta kuin vain hoitaa lapset.

    Tuota minä ihmettelen todella. VARAA PALKATA LASTENHOITAJA! Ja vaikka olisi vielä varaa niin maalaiskunnissa selainen ei ole mahdollista edes rahalla.

    Kaaos vielä menee mutta ei se että elämän hallinta menetetään. Joka taas voi tapahtua itsestä riipumattomista syistä.

    "Moni sanoo, ettei paikat kestä, ei jaksa, lääkäri kieltää, mä kuolen jos teen, jne.
    Tästä ollaan huolestuneina uskovaisten miesten keskuudessa, sillä lipsuminen on samaa kuin uskon kieltäminen"

    Oikeastaan tuossa tilanteessa sinut pitäisi panna hiihtämään hyvin heikkojen jäiden ylitse. Sillä lupauksella että jos jäihin tipahdat joka on enmän kuin todennäköistä niin sinut käydään onkimassa kuiville jos satutaan viitsimään ehtimään ja kerkiämään. Jos sinä sitten satut kuolemaan niin sillehän sitten ei mitään mahda.

    Sinä se et lääketieteestä mitään ymmärrä jos sinä tuon väiteesi takana seisot. Ymmärrän sen että se on kaltaisiani ärsyttämään kirjoitettu siltikin...

    Tuo jos joku on naista halventavaa.

    Jos todella kuuntelee äidin puhetta kun uloste ja virtsa kulkevat lähdes estotta ja alapää on täysin hajalla. Niin todellako tuoko on sitten sitä ihmisarvoa. Raskauksilla ja synnytyksillä alapää revitään siihen kuntoon ettei mitään ole tehtävissä. Ja tämä on totisinta totta.

    Kuinka monta äitiä on halvaantunut. Tiedän useita.

    Kuinka monta äitiä on kuollut. Tiedän niitäkin useita.

    Sokeaa täytyy olla usko siihen että raskaus on naisen luonnollinen tila joka ei aiheuta mitään.

    Tuota kun nuori hoikka nainen lukee, niin mahtaa pelästyä, jos oma kroppa on niin hento, ettei synnyttäminen onnistu luonnollista tietä ilman komplikaatioita.
    Lestadiolainen luottaa tässä asiassa varauksetta Jumalaan ja antaa ruumiinsa hänen käteensä.
    Jos synnytys on kuolemaksi,niin sitten se on ja sillä hyvä.
    Suurimmalla osalla ison lapsimäärän teko onnistuu ilman sen kummempia hankaluuksia, mutta sehän on luonnollista, ettei kaikilla suju.
    Heikot yksilöt kuolee pois. Näin on Jumala tarkoittanut. Tietysti lääkäri tekee kaiken voitavansa, mutta henkiin jäämisestä päättää Jumala.
    Näin ne uskovaiset uskoo ja luottaa.
    Saattaa kuulostaa pähkähullulta, mutta kyllä se siitä. Mitä nyt joku kuolee ja paikat jollain repeää, kun uskonasiat vaan on kunnossa.
    Asialla voidaan kyllä spekuloida ja porsaanreikiä moni etsiikin välttääkseen synnytykset ja pysyäkseen silti oikeasti uskomassa.

    Helpoin oikotie on tietysti myöntää olevansa niin fyysisesti rajallinen, ettei voi enempää synnyttää ja pyytää sitten tavan takaa Jumalan lapsilta uutta siunausta epäluottamuksesta Jumalaa ja jumalan lasten uskoa kohtaa.

    Sanotaan, ettei väkivaltaisesta aviopuolisostakaan saisi erota, vaan pitäisi kestää vaikka minkälaisia pahoinpitelyjä.
    SRK ei anna lupaa koskaan erota, ei vaikka toinen kävisi vieraissa.
    Viisainta lienee kuitenkin erota ja pyytää siunausta Jumalan seurakunnalta. Mutta uutta lupaa mennä naimisiin ei jumalan valtakunnasta anneta, vaikka kuinka olisi löytänyt kiltin uuden puolison. Jos menee, niin jos ei nyt enää pannaan julisteta, niin ei ainakaan uskovaisena pidetä.
    Voihan sitä yrittää anoa seurakunnalta, että otettaisiin uudestaan jumalan lasten yhteyteen, jos oikein kovasti kadun syntejäni.

    Äänestä

  • Aloittaja

    huh huh sinua kirjoitti:

    Synnyttäjän koko ei vaikuta sinäsä sitä eikä tätä lopputulokseen vaan moni muu asia. Moni hoikka pieni ja siro nainen on niitä parhaita synnyttäjiä mutta...

    Sitä minä vain ihmetelen että mikäs oikeus se sitten miehillä on käytää lääketiedettä hyväkeeen. Joutaisivathan nekin heikot raukat jotka eivät ilman lääketiedettä selviä kuolla pois.

    On se vain kumma että jos miehellä on jotain sellaita vikaa ette lääketieteen valossa ole hyväksi itseään fyysisesti kuormitaa. Niin ei sitä kukaan kyseenalaista vaikkei mies otsa hiessä työtä teekään?

    On sekin vain kumma että että mies ei suinkaan omaa ruumistaan Jumalan käteen anna vaan kaikki tehdään mitä tehtävissä on.

    Miksi miehet sitten eivät vedä fyysisen jakasmisensa äärirajoilla ja hanki sitä leipää otsa hiessä?

    Millä oikeudella sydänvikaisella miehellä on oikeus sairaseläkeeseen ja jouten oloon jos samassa tilanteessa olevalta naiselta edellytetään pysytyvyyttä raskauteen?

    Joutaisihan tuo mies kuolla työnsä ääreen siinä kuin nainen synnytykseenkin.

    Tai millä oikeudella mihellä on oikeus käytää kaikki keinot sokeritaudin hyvän hoitotasapainon ylläpitoon jos naiselta samassa tilanteessa oletetaan asettuvan altiiksi koomalle ja kuolemalle. NÄin monen sokeritautia sairastavan äidin kohdalla on. Sokeritasapaino eipysy pahaisestikaan kohdallaan.

    Millä oikeudella miehellä on oikeus verenpanelääkitykseen kun monen naisen kohdalla raskau raskaudelta vereenpaineet jäävät aina vain enemmän koholle. Eikä turvallisia päteviä lääkeitä ole raskaana ollessa käytettävissä.

    Et sinä voi yhtä lääketieteen alaa irrotaa muista. Tai voit mutta ajatuksesi on lähimmäisen rakkauden valossa raamatun vastainen. Naisten uhraaminen on sallittua miesten ei.

    Uskotko todella että kohtu on naisesta irrallinen osa?

    Millä muuten perustelet yhtymistäsi vaimoon jolle seuraava raskaus on riskiraskaus. JOs hän ei itse ymmärrä kieltätytyä pitäisi se sinun kuitenkin ymmärtää sanomattakin ettei se ole oikein ei vaimoasi eikä olemassa olevia lapsiasi kohtaan.

    Äänestä

  • huh huh sinua kirjoitti:

    Tuota kun nuori hoikka nainen lukee, niin mahtaa pelästyä, jos oma kroppa on niin hento, ettei synnyttäminen onnistu luonnollista tietä ilman komplikaatioita.
    Lestadiolainen luottaa tässä asiassa varauksetta Jumalaan ja antaa ruumiinsa hänen käteensä.
    Jos synnytys on kuolemaksi,niin sitten se on ja sillä hyvä.
    Suurimmalla osalla ison lapsimäärän teko onnistuu ilman sen kummempia hankaluuksia, mutta sehän on luonnollista, ettei kaikilla suju.
    Heikot yksilöt kuolee pois. Näin on Jumala tarkoittanut. Tietysti lääkäri tekee kaiken voitavansa, mutta henkiin jäämisestä päättää Jumala.
    Näin ne uskovaiset uskoo ja luottaa.
    Saattaa kuulostaa pähkähullulta, mutta kyllä se siitä. Mitä nyt joku kuolee ja paikat jollain repeää, kun uskonasiat vaan on kunnossa.
    Asialla voidaan kyllä spekuloida ja porsaanreikiä moni etsiikin välttääkseen synnytykset ja pysyäkseen silti oikeasti uskomassa.

    Helpoin oikotie on tietysti myöntää olevansa niin fyysisesti rajallinen, ettei voi enempää synnyttää ja pyytää sitten tavan takaa Jumalan lapsilta uutta siunausta epäluottamuksesta Jumalaa ja jumalan lasten uskoa kohtaa.

    Sanotaan, ettei väkivaltaisesta aviopuolisostakaan saisi erota, vaan pitäisi kestää vaikka minkälaisia pahoinpitelyjä.
    SRK ei anna lupaa koskaan erota, ei vaikka toinen kävisi vieraissa.
    Viisainta lienee kuitenkin erota ja pyytää siunausta Jumalan seurakunnalta. Mutta uutta lupaa mennä naimisiin ei jumalan valtakunnasta anneta, vaikka kuinka olisi löytänyt kiltin uuden puolison. Jos menee, niin jos ei nyt enää pannaan julisteta, niin ei ainakaan uskovaisena pidetä.
    Voihan sitä yrittää anoa seurakunnalta, että otettaisiin uudestaan jumalan lasten yhteyteen, jos oikein kovasti kadun syntejäni.

    onkohan nämä tämän kirjoittajan jutut ihan tosissaan kirjoitettuja? Kuulostaa perin hämärältä nimittäin! Ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa :o

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    onkohan nämä tämän kirjoittajan jutut ihan tosissaan kirjoitettuja? Kuulostaa perin hämärältä nimittäin! Ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa :o

    Tämä on lestadiolaista uskoa ja käytäntöä kaikessa koruttomuudessaan. Itkeä vai nauraa, riippuu siitä, oletko aito uskovainen, vai maailman ihminen, joka ei ymmärrä tämän uskon syvyyttä.
    Ja onhan itämaisissa uskonnoissa nainen paljonkin alistetummassa asemessa kuin länsimainen lestadiolainen.
    Nainen lankesi ensin syntiin, siksi hänellä on huonompi osa. Sanottiinhan naiselle jo paratiisissa, että kivulla ja tuskalla sinun on synnytettävä. Ei siinä sanottu, kuinka monta pitää synnyttää, niin paljon kuin suinkin ehtii, mitä enemmän sitä autuaallisempaa.
    Olen joskus miettinyt,olisko nainen voinutkaan tulla raskaaksi, jos ei olis langennut syntiin.
    Ilmeisesti he kuitenkin tajusivat sukupuoliyhteyden päälle ja harrastivat seksiä.

    Olisi Jumala luonut vaikka kaksi miestä, eikä naista ollenkaan, ties vaikka mies ei oliskaan langenut syntiin.
    Ja jos syntiin ei nainenkaan olisi langennut, niin olisko maapallolla tälläkin hetkellä vain nämä kaksi ikinuorta ihmista, Aatami ja Eeva vain elossa. Eikö he olisi vanhentuneet koskaan.
    Syntinlankeemus oli mitä todennäköisemmin jo ennalta määrätty, että niin piti tapahtuman.
    Näin ihmissuku pystyi itse lisääntymään, eikä Jumalan olisi tarvinnut alkaa jokaista uutta ihmistä erikseen tekemään maan tomusta.

    Oikeastaan koko luomiskertomus ja syntiinlankeemus oli vaan sellaista teatteria niille langenneille enkeleille, joille pitää vieläkin näyttää, että tätä se synti saa aikaan.
    Ristinkuolemakin oli täyttä teatteria ja tämä teatteri jatkuu vielä 2000 vuotta senkin jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7899535 kirjoitti:

Nimimerkki Hirvas heitää tuolla että jos vl naiset kieltäytyisivät menmästä naimisiin mihen kanssa jonka suhtautuminen ehkäisyyn on totaalikieltäytymistä niin muutokseen tulisi vl liikeessä vauhtia.... (ajatus oli ainakin jotain tämän tapaista)

Lainatakseni em ajatuksia valtaosa varmaan haluaa lapsia.

Vaikka kuinka olisi ollut isosta perheestä lapsen osa monesti kuitenkin on eri kuin vanhemman osa. Todellakin näytää olevan niin ettei nuoret naiset kuitenkaan ymmärrä mitä todella tarkoitaa kun on raskaana koko ajan. Etteivät lapset tule itsestään.

Ymmärrys kritiikille aukeaa yleensä vasta siinä vaiheessa kun todella aletaan olla oman jaksamisen äärirajoilla. Toisilla jaksamisen rajat tulee vastaan aikaisemmin toisilla myöhemmin.

Eikä nuo rajat ole sidottu lapsilukuun vaan siihen kuinka kuormitavaa elämä on. Ja se voi olla muutaman lapsen kanssa aivan yhtä kuormitavaa kuin isommankin perheen kanssa.

Väitän että jokaisella ymmärrys aukeaa vasta siinä vaiheessa kun todella ollaan äitejä ja isiä. Ymmärrys aukaa sille mitä on olla vanhempi. Ja sitä mukaa kun lapset kasvavat uusia "ymmärryksen aiheita" putkahtelee.

Kuinka pitkälle ihminen venyy?

Kuinka pitkälle hänen psyyke kestää esim. valvomista ja huonosti nukkumista?

Kuinka pitkälle ihminen jaksaa elää vain muiden tarpeille / muiden kautta?

Jääkö ihmiselle omaa tilaa ja omaa aikaa?

Kuinka ihminen kykenee ymmärtämään asiota joita ei ole kokenut? (Kuinka mies ymmärtää mitä raskaus todella tarkoitaa kun ei joudu sitä omassa kehossaan kokemaan)

Kuinka nuori vl nainen oikeasti voisi ymmärtää mitä suuren perheen pyörittäminen on? Vaikka tätä voi vielä harjoitella niin sitä ei voi harjoitella että .... sen arjen pyörittämisen lisäksi kannat sen lapsen toisensa jälkeen.

Vaikka yön kuinka olisit valvonut silti on vain jaksettava herätä aamuun. Viikosta ja kuukaudesta toiseen. Vaikka saisit nuukua et saa nukuttua jne... Kukaan ei otakaa sitä vastuuta vaan vastuu on kannettava itse. Asiat eivät järjestykään joudut venymään välillä loputomiin.

Väitän että ihmieten ymmärrys aukeaa todellisuudessa vasta sitten kun itse on siinä ruuvipenkissä. Ja siinä tilanteessa ettei voi enää venyä. Ettei ole enää mahdolisuutta kieltää totuutta. Ei edes uskonon varjolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu