On murheellista, että viime kesänä pj:ksi valittiin Voittonen. Olisin kuullut, että hän on jollain tavalla 70-luvun hoitohenkilökuntaa eikä hän pidä hoitokokouksia sinänsä suurena virheenä. Hänen pj-kaudellaan ei ole toivoakaan avoimen keskustelukulttuurin syntyimisestä. Ei meno voi jatkua loputtomasti niin, että tämä palsta on lähes ainoa paikka, jossa voidaan purkaa kriittisenkin keskustelun tarvetta. Tämä on jotenkin niin kaksijakoista, ei tunnu hyvältä.
Kyllä tässä käy niin, että paine vanhemman hyssyttelysukupolven ja nuoremman avoimuutta ja aitoa vuorovaikutusta kaipaavan sukupolven välillä repeää juovaksi ja vl-liike sen mukana.
Harmi, kun parempikin vaihtoehto olisi tarjolla. Mutta etsikkoaika sen valitsemiseksi alkaa loppua.
Kyllä tässä käy niin, että paine vanhemman hyssyttelysukupolven ja nuoremman avoimuutta ja aitoa vuorovaikutusta kaipaavan sukupolven välillä repeää juovaksi ja vl-liike sen mukana.
Harmi, kun parempikin vaihtoehto olisi tarjolla. Mutta etsikkoaika sen valitsemiseksi alkaa loppua.
Vastaukset 19
Vanhimmat
kuin pohjois-Korean kommunistipuolue. Joka on kerran valittu, se on johtaja kuolemaansa saakka?
Ei kyse ole vain tietystä sukupolvesta. Jos ajatelen viime kesän suviseuroissa nuorille pidettyä alustusta niin sen pitäjä ei ole iällä pilattu. Hän ei siis ole iältään lähelläkään OV ikiä ja kuitenkin ajatusmailmat ovat yksi yhteen.
Itse olen jo niin vanha että olen nähnyt sen kuinka nuori sukupolvi omaksuu tuon hoitomiesten ajatusmailman. Ja tämän ajatusmailman omaavat ihmiset ovat myös niitä jotka ovat ottaneet paikat johtokunnissa ja opistojen toiminnassa ym.
Meno ei voi jatkua loputtomiin. Eikä tämä palsta suinkaan ole aina paikka. Keskustelut täältä ovat levinneet lehdistöön mutta myös vl liikeen sisälle.
Tieto joka ennen voitiin valvoa on nyt kenen tahansa ulotuvilla.
Harmi todella on se ettei SRK lähde mukaan avoimeen keskusteluun. Ei edes valikoituun keskusteluun.
"Harmi todella on se ettei SRK lähde mukaan avoimeen keskusteluun. Ei edes valikoituun keskusteluun."
tähän esittämääsi näkemykseen on mielestäni selvä ja yksinkertainen.
Kukapa haluaisi lähteä mukaan taisteluun, mikä on tuhoon tuomittu heti alkumetreillä. SRK joutuisi niin altavastaajan roolin, ettei se voisi mitenkään säilyttää uskottavuuttaan, jota se vielä luulee itsellään olevan.
Mitään avautumista ei tapahdu nykyisen linjan ollessa vallan kahvassa.
sitä minä en ymmärräkään että SRK ei lähde muakkaan edes keksuteluun jossa se itse päätää mihin kysymyksiin se vastaa tai ei vastaa.
Nyt SRK ei ole valmis vastaamaan yhtään mihinkään.
Onko todella kyse siitä että SRK on tarve säilyttää inhimillinen auktoriteetin asema. Liike joka väitää että raamattu on ylin ja ainoa auktoriteetti haluaa kuitenkin kynsin hampain pitää kiinni omasta auktoriteetistaan.
itsekin olevansa harhassa ja väärässä, muttei sitä enää voi ruveta tunnustamaan. Se tietäisi koko lahkon romahtamista ja ääretöntä arvovaltatappiota SRK:lle ja sen eksyttäjille.
Mutta niin tulee kuitenkin aivan varmasti käymään, sillä Jumala puuttuu asiaan, ja Hänen kanssaan ei enää neuvotella.
lainaan aloittajan tekstin loppuosaa.
" Harmi, kun parempikin vaihtoehto olisi tarjolla. Mutta etsikkoaika sen valitsemiseksi alkaa loppua."
Varsin mainio loppukommentti. Varmaan kirjoittaja tarkoitti, että parempi vaihtoehto olisi ollut Jeesus Kristus, koska aika alkaa todella loppua..!
Luuk. 12:40
Niin olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee."
Uusimmassa Päivämiehessä Voittonen viittaa puhujainkokouksessa käyttämässään puheenvuorossaan viime aikoina monilla foorumeilla käydyistä keskusteluista, kuinka Jumalan valtakuntaa vastaan taas on alettu hyökätä, mutta että se ei ole mitään uutta, vaan sitä on ollut ennenkin.
Voittonen kuitenkin uskoo, että nämä pahanpuhjat jäävät tappiolle ja Jumalan valtakuntaa ei mikään murra, eikä kaada, sillä se seisoo niin vahvalla uskon perustalla.
Jos minä olisin SRK.n puheenjohtaja, niin minä pistäisin pystyyn sovintokokous foorumin, jonne saisi tulla kaikki sellaiset, jotka ovat joutuneet mielestänsä vääryyttä kärsimään.
Kokous voitaisiin järjestää esim. Oulun isolla professorintien rauhanyhdistyksellä.
Kokouksen osanottajille tarjottaisin ilmaiset ateriat ja virvokkeet. Lisäksi paikalle kutsuttaisiin julkinen sana ja lehdistö.
Kokouksessa saisi kaikki käyttää vapaasti puheenvuorojaan ja niihin vastattaisiin niin monta kertaa, kuin tarvetta olisi.
Kokouksessa olisi mahdollista esittää henkinen korvausvaatimus joko rahana tai julkisena anteeksiantona ja katumisena hoitokokouksen järjestäjän ja heidän manttelinperijäin toimesta.
Kun SRK olisi myöntänyt virheensä ja lyönyt kättä päälle kärsivien osanottajien kanssa ja kaiken huipuksi ottaisi eriseuraiset avosylin takaisin vanhoillisuuteen, olisi piina lopussa.
Siinä ei SRK menettäisi kasvojaan, vaan esim. täällä loputon keskustelu hoitokokousajoilta voisi päättyä ja asia unohtuisi vähitellen historiaan hämärään.
Onko tämä toiveunta vai mitä?
Jatketaan siis möykkäämistä ja rukoilemista hoitokokouksien puolesta, niin ehkäpä Jumala ja SRK viimein havahtuisivat toimintaan.
Asiat ovat kyllä vähän mutkikkaampia, kuin mitä nyt kirjoitetaan. En oikein ymmärrä, mitä tarkoittaa se että "paavi pyytää anteeksi vanhoja rikoksia" jne. Ei se tietenkään pahaa tee, mutta ymmärrän anteeksi pyytämisen ja antamisen jotenkin mieskohtaisena asiana.
Mutta olen samaa mieltä, että sopiva tapa keskustelulle pitäisi etsiä. Mitäs jos konttori perustaisi oman keskustelupalstan. Vain omalla nimellä voisi kirjoittaa. Aivan asialinjalla.
Oletteko koskaan miettineet asiaa niin päin, että keskustelemattomuus onkin synnin peittämistä.
Paljon näillä palstoilla on toki hervotonta poskisolismia, mutta myös vakavia kysymyksiä valtakunnan sisältä. Minä olisin kyllä aika nöyränä niiden edessä, varsinkin kun omat jauhot eivät ole aivan puhtaina pussissa.
Lohen uusi kirja voisi toimia loistavana keskustelun avaajana. Se paljastaa koko raadollisuudessaan sen, mitä tapahtuu, kun ripustaudutaan ihmisiin ja yhteiseen mielipiteeseen.
Se vain kuulkaa on niin, että jokainen seisoo Jumalan edessä yksin ja vastaa oman nappinsa alta. Kenenkään takana et ole turvassa.
Hyvä homma. Keskustelu on nykyaikana helpointa juuri tälläisen nettimaailman kautta.
Paljon paremmin uskaltaa suunsa, kynänsä avata, kun ei tarvitse olla nöyränä rauhanyhdistyksellä uhkaavan yleisön edessä, mitä uskallan sanoa.
..ottaa kantaa ?
Voi ilmestyä illalla mustien miesten delegaatio hoitoruiskujen kanssa kotiovelle.
Jos täälläkin olisi pakko kirjoittaa omalla nimellään, niin ainakin siitä olisi sellainen hyöty, että jokainen harkitsee kahteen kertaan mitä kirjoittaa. Ekähän sitä voisi kirjoittaa läheskään niin antaumuksella, kuin puskasta laukaistuina.
Kirjoittelu menisi liturgian puolelle varsinkin, kun SRK. raakaisi armotta kaikki vähänkin kyseenalaiset arvostelut itseään kohtaan pois palstalta. Elikkä ei sittenkään hyvä homma. Sensuuri pyyhkisi kaikki SRK.n mielestä epäsopivat kirjoitukset ulos ja palstalle jäisi vaan sitä tuttuakin tutumpaa liturgiaa, jota kuulemme kylläksi asti rauhanyhdistysten seurakuntapäivillä.
Ajatus on siis pois sulkeva, mutta yhtä asiaa toivotaan ja se olis tämä: SRK.n edustajat ja merkkihenkilöt alkaisivat vastailla täällä omalla nimellään kaikkiin asiallisiin kysymyksiin ja kommentteihin.
Palsta saisi erinomaista tuulta purjeisiin, kun vastaajana olisivat aidot henkilöt, eikä humpuukimestarit.
Srk. on sanonut, ettei se ala, vaan kyselijän on tultava seuroihin ja puhuttava kasvotusten.
Sitä se odottaa turhaan, sillä kukaan meistä ei halua leimautua, eikä ole aikaakaan lähteä kyselemään ja eihän niillä seurapuhujillakaan ole aikaa saarnan jälkeen jäädä vastailemaan joihinkin tyhmiin kysymyksiin. Vastaus saattasi olla hyvin tyrmääväkin.
Usko sä vaan syntis anteeksi ja lähde seuraamaan meitä ja Herraa Jeesusta opissa, elämässä ja kärsimyksissä.
näyttävät nauloilta.
Ei yksi palsta riitä, niitä pitää olla vähintään 144 000 ! Ei muuten ihmiset voi vapaasti keskustella.
vain pari vuotta sitten kuuntelin kauhulla Oulun ry:llä, miten nuori poika nolattiin monituhatpäisen yleisön edessä.
Poika kävi pitämässä puheenvuoron, jonka jälkeen kaksi puhujaa kävivät suoraan sanomassa seurakunnan edessä, miten poika oli puhunut väärin.
Miksi poika piti nolata kaiken kansan nähden oikein puhujien voimalla (kyse ei ollut hoitokokouksista).
Kun tälläinen nolaaminen on yleistä, niin sen tietää, että todellista avointa keskustelua ei voida käydä ry:n seurakuntailloissa.
Siellä on valmistellut puheenvuorot, jotka sitten käydään aiheeseen viitaten.
Melkoista teatteria oli viimeisin seurakuntailta Oulun ry:llä, kun pari valmistellutta puheenvuoron pitäjää kävi pitämässä puheenvuorot.
Toinen puhui siitä, että nuorten ei pidä mennä internetin keskustelupalstoille vaan kaikista asioista voidaan keskustella seurakunnan keskellä.
Ja toinen puheenvuoro käsitteli hoitokokouksia, jossa puhuja kävi itkemässä edessä, ettei enää puhuttaisi hoitokokouksista koska niistä on jo tarpeeksi puhuttu.
Näin toimiin vapaa keskustelu seurakunta-illoissa.
kerralla puheen aiheeksi tuo Saaraleenan ja vl-papin välinen keskustelu, jossa vl-pappi myöntää, että kaikkihan meni harhaan!
tuo poika tai paremminkin nuori mies kirjoittaa tälle palstalle todella aktiivisesti M:llä alkavalla nimimerkillä.
Nuortenillassa muistaakseni hän käytti puheenvuoron teemasta Isä Poika ja Pyhähenki. Lähestyi teologisessa tai paremminkin filosofisessa mielessä kronologiseen aikaan nojautuen asiaa.--> O.S ja joku toinen puhuja en muista kuka kävi teilaamassa hänen ajatuksensa maan rakoon.
Kun eí saanut nuortenillassa pohtia kysymystä mitenkään muutoin kuin, uskon kautta asiat on näin piste tyyliin, hän kirjoittaa tälle palstalle hyvin aktiivisesti. Ei enää jyrää O.S eikä kukaan muukaan. Eläköön vapaa keskustelu!!!
nyt ymmärrän sen, miksi puhujat ryntäsivät kaksin kappalein tuomitsemaan nuoren miehen.
Puhujat tiesivät, että poika pitää heti tuomita ja julmasti nöyryyttää kaikkien edessä.
Minä en ymmärtänyt mistä nuori poika edes puhui. Mutta empatiaa tunsin häntä kohtaan sen kauhean nöyryytyksen edessä.
Uskon, että suurin osa yleisöstä tunsi empatiaa nuorta miestä kohtaan, kohtelu oli niin julmaa (tuli melkein hoitokokoukset mieleen).
oli paras valinta SRK:n johtoon.
puhui kalliita sanoja.