Sellainen tarina liikkuu sitkeästi, että kun henkilö oli aikeissa haastaa yrityksen, jonka omistaja oli lestadiolainen oikeuteen oli poliisi evästänyt seuraavin sanoin:
"Pidä tarkoin huoli, ettei asianajasi ole lestadiolainen"
Eli tarkoittaa siis, että lestadiolainen asianajaja tekisi todennäköisesti myyräntyötä: laskuttaisi asiakastaan mutta pyrkisi toimimaan lestadiolaisen vastaajan eduksi.
"Pidä tarkoin huoli, ettei asianajasi ole lestadiolainen"
Eli tarkoittaa siis, että lestadiolainen asianajaja tekisi todennäköisesti myyräntyötä: laskuttaisi asiakastaan mutta pyrkisi toimimaan lestadiolaisen vastaajan eduksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mielikuvitus!!! Tämä on selvästi luulotauristen ja juoruilijoitten palsta. Pois se meistä!
ylittänyt tuossa toimivaltansa.?
>Onkohan polliisiÄmmä ylittänyt tuossa toimivaltansa.?
Ei ole. Filosofoida kyllä voidaan, onko menettely hyvän virkamiestavan mukainen. Joka tapauksessa neuvo oli varmasti kuvatulle miekkoselle kullanarvoinen.
Vastaavaa sopii varoa rapparien kanssa.
Lestojen hyväveli verkostosta liikkuu paljon huhuja. Sama koskee vahvoja helluntailais-alueita. Viimeksi mainituilla ainakin sellainen todellla on, sen näin erään pienen kunnan kunnanvaltuustossa ollessani.
Jos asianajaja toimisi toimeksiantajansa etuja vastaan, edistäen vastapuolen asiaa olisi se rikos. Vakava rikos, josta menettää asianajooikeutensa ja todennäköisesti saisi linnaa päälle.
On ollut tapauksia, joissa asianajaja on hoitanut työnsä poikkeuksellisen huonosti ja on epäilty, että taustalla on ollut jonkinlainen hyväveli verkosto.
Lainmukaan asianajaja ei saa ryhtyä ajamaan juttuja, joissa hän ei ehkä kykene olemaan lojaali asiakkaalleen.
En ole tuollaista kuullut, mutta pienemmissä asioissa on tullut kuultua semmoistakin että on vedetty yhtä köyttä saman uskonnon nimissä. Mutta tuollaista lakiasiaa ei ole tullut vastaan.
Asiallinen neuvo poliisilta. VL:n "käytännön oppiin" kuuluu, ettei ulkopuoliselle annettua lupausta tarvitse pitää. Omakohtainen kokemus on, saarnaaja rikkoi lupauksensa, toinen saarnaaja (oikeastaan kaksikin) vain kohautti olkapäitään ja "valapatto" toimii edelleen "luotettavana veljenä" ja saarnaa oikeaa oppia...