Onkohan täällä kellään kokemuksia sektiosta?Tänään oli viimeinen lääkärikäynti ja vaaveli on perätilassa, viikkoja 36 2, kuulemma tilaa olis vielä kääntyä. Sain lähetteen poliklinikalle jossa katsovat tarkemmin tilanteen. Olis vaan mukava kuulla kokemuksia sektioista, jos sellanen tulee meille eteen. Mua ehkä vähän pelottaa sektio, se etten näe tai saa vauvaani heti syliin on suurin murheeni. Lääkäri epäili ettei vauva mahdu ulos jos yritettäis synnyttää alateitse. Kokemuksia?
Sektio...
ctk
8531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulle on tehty 2 x sektio. Ensimmäinen tehtiin nukutuksessa koska ei ollut suunniteltu. Kurkku tuli kipeäksi ja muutenkin oli kurjaolo. Mutta toinen sitten 2 ½ v myöhemmin tehtiin epiduraalissa sunnitellusti. (ahdas sisälantio). Ainut hankaluus oli mennä ison mahan kanssa kissamaiseen asentoon eli köyristää selkä mutta avustuksella sekin sujui. Ihan ok kokemus. Ja anestesialääkäri kertoi kokoajan mitä tapahtuu. Enkä ollut sitten jälkeenpäin niin kipeä kuin ekasta. Molemmat on kauniita, pyöreäpäisiä poikia. (kuulapäitä sanoo isä). ´kolmanteenkin olisin voinut mennä mutta ei enää kasvanut meidän lapsiluku. Onnea sinulle!
tekemään sectio.Synnytys kestänyt 14h enkä ollut avautunut ku vaivaset 3cm, lapsen sydän äänet oli liian korkeet ja liian tasaiset aina välillä.Sitten ottivat mikroverikokeen sikiön päästä ja sitten mentiin ja lujaa.
Olin hereillä koko ajan..vähän pelottava kokemus kieltämättä, mies oli ihan hermona kun oli lähtenyt tupakalle tutkimuksen ajaksi niin hoitaja tuli juoksu jalkaa hakemaan että nyt pitäis mennä.
No vauva tuli ulos ja kyllähän se vähän sydän hypähti kun sen ensinmäisen itkun kuuli.Sitten mut vietiin heräämöön ja vauva isän kanssa osastolle.Onneksi kätilöt ja lääkäri tuli juttelemaan seuraavana pvänä ja kyselemään jos haluaisin tietää jotain.
Mutta onneksi oli hyvä lääkäri ja kätilö joka tajusi asian, ei olisi kuulemma tyttö jaksanut itse loppuun asti...mutta loppu hyvin kaikki hyvin =)
Heipparallaa....
Esikoiseni syntyi sectiolla joka oli suunniteltu ahtaan lantion takia en kuulemma olisi pystynyt synnyttämään kuin korkeintaan 2,5kg vaavelin.
Esikoiseni kuitenkin päätti tulla hieman odotettua aikaisemmin eli raskausviikolla 38 ja kovin määrätietoisesti olikin tulossa sillä sain jälkeenpäin tietää että olin ihan auki ja pää oli jo matkalla mutta lääkärit päätyivät sectioon sen takia että näin oli suunniteltu alusta asti vaikka nyt jälkikäteen ovatkin olleet sitä mieltä että prinsessa olisi varmasti mahtunut tulemaan sillä olihan hän jo hyvin matkalla.
Oli lauantai ilta kun heräsin pvunilta kamalaan kipuun ja menin sitten vessaan,ajattelin kivun johtuvan vatsavaivoista,vessassa huomasin vuotavani PALJON verta ja hätäännyin,en tiennyt mitä tehdä joten soitin äidilleni.
Äiti ei kuitenkaan vastannut jolloinka soitin sairaalaan siellä neuvottiin että voin vointini mukaan joko mennä lähimpään sairaalaan tai sitten mennä valitsemaani synnytyssairaalaan joka ei tosin ollut samalla paikkakunnalla missä asuin vaan sinne oli matkaa 1h 30min...
Olin valinnut huolella ja tarkkaan sairaalan jossa halusin synnyttää joten olin valmis matkustamaan tuon matkan ja kestämään sen enkä sitten mennyt lähimpään synnytyssairaalaan.
Auto matkasta on hämäriä mielikuvia sen vaan muistan että kipu oli pahinta mitä voi kuvitella ja matka tuntui kestävän ikuisuuden.
Lopulta sairaalaan päästyäni jouduin odottelemaan ja huoneeni oli kamalan näköinen,oksennusta ja verta kaikkialla.Kipu oli niin paha että reagoin siihen oksentamalla!
Siinä vaiheessa kun minut kärrättiin leikkaussaliin olin valmis vaikka kuolemaan kunhan tuo kipu lakkaisi ja kyllähän se siinä vaiheessa kun epiduraali alkoi vaikuttamaan niin tuli ihanan autuas olo...
Minua kyllä jännitti tuo epiduraali kovasti sillä pelkäsin että minun kohdallani se pistetään väärään paikkaan ja halvaannun koko loppuelämäksi.
Onneksi anestesia lääkäri rauhoitteli minua ja onnistuikin siinä hyvin.
Ennenkuin tiesinkään oli vatsani avattu ja tyttö otettu ulos eli aika nopeeta toimintaa se oli,kyllä siinä tunsi että jotain tehdään mutta ei kipua tuntenut.
Sain nopsaa nähdä tytön kunnes hänet vietiin äidilleni pestäväksi ja minut ommeltiin kasaan sekin tapahtui nopsaa ja sitten vain heräämöön joka oli todella tylsää...siellä sitä odoteltiin et koska pääsee pitämään omaa kultaa sylissä.
Kivut oli pahat mutta en kuulemma valittanut kertaakaan kipua ääneen.
Tyttö syntyi keskiyöllä ja aamulla minut herätettiin kävelemään joka oli yhtä tuskaa mutta sen jälkeen kävelinkin kokoajan ja kun kerran pääs ylös niin kaikki oli helpompaa.
Ainoa mikä jäi harmittamaan oli se että anestesia lääkäri ei määrännyt minulle tarpeeksi vahvoja kipulääkkeitä sillä myönsin raskaana ollessani neuvolassa että nuorena tyttönä joskus KOKEILIN pilven polttoa...Ja jouduin pärjäämään pelkän panadolin avulla sillä hänen mielestä olisin retkahtanut mikäli käytössä olisi ollut vahvempi kipulääkitys.
En kuitenkaan koskaan jaksanut valittaa aiheesta sillä sain vain enemmän tulta persuuksiin selvitä kivun kanssa ja kotiuduinkin jo 2pv päästä kun pärjäsin niin hyvin omillani.
Elikkäs ihan asenteesta kiinni miten se toipuminen menee,kivuliasta se on mutta kipuunkin voi asennoitua niin monella tavalla.
Tärkeintä ettei anna kivulle valtaa,itse pääsin ylös sängystä omin avuin jo seuraavana aamuna leikkauksesta ja kävelin ilman tukea,peseydyin etc...
Nyt minulla on taas tuo sectio edessä muutaman viikon sisällä ja vähän kyllä jännittää kun edellisestä jo useita vuosia että mitenköhän sitä taas jaksaa tsemppaa ja psyykata itsensä hallitsemaan kipua.
Onnea sinulle ja toivottavasti kaikki menee hyvin kohdallasi ja saat muutakin kipuun kuin panadolia.
Minulla takana 5 sectiota joista ensimmäinen vuonna -90 ja viimeisin -06.
Jokaisesta sectiosta jäänyt positiivinen ja ihana muisto, viimeisessä sectiossani sain kipulääkkeeksi morfiinia jota annettiin vielä vuorokausi leikkauksen jälkeen, siksi itselläni ei ollut kipuja ollenkaan tunnon palattua ja pärjäsin kahdella kipulääketabletilla, koko sairaalassaoloajan.
Haaveissa on vielä yksi pikkuinen...
Moi, mistä tulee tuo kirjoitusasu sectio c:lla? Sitä moni käyttää - tarkistin just kirjoitusasun että suomeksi se on sektio, ei sectio. Sorry että viilaan pilkkua :)
Suomessa lääkärit käyttävät latinankielistä nimeä sectio caesarea, josta siis tuo sectio nimitys tulee, suomeksihan kyseessä on keisarinleikkaus, mikäli pilkkua oikein viilataan.
Jos vieläkin viilataan pilkkua niin se ei oo enää keisarinleikkaus vaan keisarileikkaus.
Lääkärikirjasta:
sectio caesarea, keisarileikkaus, keisarinleikkaus
leikkaus jossa sikiö otetaan ulos kohdusta vatsanpeitteiden ja kohdun seinämän läpi tehdystä leikkaushaavasta