Miksi ei

tehdä mitään Pyhäsalmen rääväsuupennuille, jotka mm.kauppojen eteistilassa huutelevat rivouksia naisille, kaikenikäisille? Annatko p----a, kuului tänäiltana..Herätys vanhemmat! Kontrolloitteko mitenkään pentujenne vapaa-ajan tekemisiä? Huostaan joutais ottaan tollaset vekarat kun vanhemmat ei niistä piittaa.
151256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tietäisittepä minkälaisia vanhempia noilla pennuilla on.On tiedossa kenen aikaansaannoksia ne on.Joten ei voi muuta odottaakkaan.Valvontakamerassa ne naamat näkyy.

Äänestä

Ois voinut vähän miettiä, mitä seuraavaksi sanoo!

Äänestä
  • Ota seuraavalla kerralla pari todistajaa mukaan.

    Äänestä

  • käräjille alaikäisiä. Käytöstavat ovat nykyisin huonontuneet. Missä lienee syy?

    Äänestä

seuraavalla kerralla. Seisota vaikka asennossa, katse tiukasti silmiin ja hieman korottamalla ääntäsi pyydä selvitys asiaan. Älä anna periksi vaikka pelottaisi kuinka, eivät ne uskalla kiinni käydä.
Olen kokeillut ja hyväksi keinoksi havainnut. Itkua alkoi kovis pukata eräänkin kerran.

Äänestä
  • neuvoista ja rohkaisusta! En ollut itse eilen paikalla, mutta perheenjäseniä oli kuulemassa rivouksia.
    Arvelen ketä nämä pennut on, mutta täyttä varmuuutta ei ole kun paikalla ollut ei tuntenut heitä. Sehän on selvää että Salmen koululta heidät löytää, ainakin välillä jos eivät lintsaa.
    Toivottavasti kaikki rivouksia kuulevat ryhtyvät toimiin, eivätkä anna asian olla. Jos nämä nulikat ei ikinä joudu vastaamaan teoistaan, ei heistä tule vastuullisia kansalaisia koskaan.

    Mitenkäs se yks sanonta menikään; että idiootin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen kylä. Pitää tosiaan paikkansa!

    Äänestä

  • joka kuritta kasvaa... kirjoitti:

    neuvoista ja rohkaisusta! En ollut itse eilen paikalla, mutta perheenjäseniä oli kuulemassa rivouksia.

    nämä kakarat,yleensä pyörivät kaupoissa ja vaan maleksivat siellä.Täytyy kyllä näitten kakaroitten vanhemmia ihmetellä.Jatkossa vaan poliisiin heti yhteys,jos huutelevat.

    Äänestä

  • joka kuritta kasvaa... kirjoitti:

    neuvoista ja rohkaisusta! En ollut itse eilen paikalla, mutta perheenjäseniä oli kuulemassa rivouksia.
    Arvelen ketä nämä pennut on, mutta täyttä varmuuutta ei ole kun paikalla ollut ei tuntenut heitä. Sehän on selvää että Salmen koululta heidät löytää, ainakin välillä jos eivät lintsaa.
    Toivottavasti kaikki rivouksia kuulevat ryhtyvät toimiin, eivätkä anna asian olla. Jos nämä nulikat ei ikinä joudu vastaamaan teoistaan, ei heistä tule vastuullisia kansalaisia koskaan.

    Mitenkäs se yks sanonta menikään; että idiootin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen kylä. Pitää tosiaan paikkansa!

    Yhdestä Salmen koulun poikaporukasta (14-15 v.) kävin kerran kertomassa rehtorille. Ovat olleet siivosti sen jälkeen. Rikosilomitusta ei tarvinnut tehdä, vaikka osa oli jo 15 v.

    Äänestä

  • ja mene seisomaan kaverin etee ja kysy:MITÄ SINÄ SANOIT? Muuta ei tartte.

    Äänestä

Jos joku lainaa mulle merkkaimen niin mä läiskäsen leiman päähän jokaiselle kusenkyllästämälle kulkumulkulle. Pitäis kylän kasvattaa eikä vain puhua siitä.

Äänestä
  • Onneksi nuo rääväsuut on nyt tiedossa,perästä kuuluu.Ovat myös tehneet muutakin ilkivaltaa ja rikkoneet toisten omaisuutta.

    Äänestä

  • on tiedossa kirjoitti:

    Onneksi nuo rääväsuut on nyt tiedossa,perästä kuuluu.Ovat myös tehneet muutakin ilkivaltaa ja rikkoneet toisten omaisuutta.

    jalkapuu käyttöön. Häpeä jalkapuussa julkisella paikalla tehoaa varmasti.

    Äänestä

  • otettava kirjoitti:

    jalkapuu käyttöön. Häpeä jalkapuussa julkisella paikalla tehoaa varmasti.

    Kannatetaan jalkapuun käyttöä. Olishan se mellevä kuunnella minkälaisia huutoja perään kuuluu. Yhden päivänkin kun istuis kaupan eteisessä niin varmaan seuraavan kerran harkitsis mitä sanoo ja mitä ei.
    Voisihan Pyhäjärvi edes jossain olla edelläkävijä ja palauttaa osan vanhaa perinnettä. Jalpuu kunniaan.

    Äänestä

  • ehdotus kirjoitti:

    nykyaikaisemmaksi, valokuvat paikalliseen lehteen häiriköistä.

    Äänestä

  • kehitellä kirjoitti:

    nykyaikaisemmaksi, valokuvat paikalliseen lehteen häiriköistä.

    Julkisesti näkys, niin myös tuntuis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joka kuritta kasvaa....jne kirjoitti:

tehdä mitään Pyhäsalmen rääväsuupennuille, jotka mm.kauppojen eteistilassa huutelevat rivouksia naisille, kaikenikäisille? Annatko p----a, kuului tänäiltana..Herätys vanhemmat! Kontrolloitteko mitenkään pentujenne vapaa-ajan tekemisiä? Huostaan joutais ottaan tollaset vekarat kun vanhemmat ei niistä piittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu