Ei kahta

senhän sanoo järkikin. Siis voiko joku oikeesti rakastaa ja tapailla kahta samaan aikaan. Sä voit ihastua parisuhteenkin aikana, mutta ei se tarkoita, että sä rupeet tapaileen sitä tai että se ois sun ajatuksissa koko ajan. Pettämistä en hyväksy. Eikä siitä saa mitään, ei yhtään mitään, on sekin tullu koettua. Pelkällä seksillä ei pitkälle pötkitä parisuhteessa. Pitää olla muutakin yhteistä tekemistä ja paljon aikaa viettää yhdessä. Toisen huomioimista, siitä saa hyvän olon itselleenkin.
191039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mä olen samaa mieltä ja siksi tää onkin niin riuduttavaa :(

Äänestä

sut...ethän sä ole kaksi tai kolme, yksi vain. Muut jää taakse.

Äänestä

mutta ethän edes tunne mua kun et suostunut lähtemään ulos

Äänestä
  • Ei kaikki rupee tapailemaan tai fyysiseen suhteeseen. Voi ihastua, vaikka rakastua, tunteilleen kun ei voi joskus mitään. Turha moralisoida. Jos luvan kysyisit muilta, saisitkohan edes hengittää?

    Äänestä

tänne vuodatit?Ketä luulet kiinnostavan hyväksytkö pettämistä vai et?? EI KETÄÄN !!!
Elämä ei koskaan ole mustavalkoista.
Sinä saat vapaasti pitää mielipiteesi, mutta älä
tule tyrkyttämään niitä muille.
Kuka saa mistä mitäkin - puhu vain omasta puolestasi.

Äänestä
  • sanoa täällä mielipiteensä ja vuodattaa tuntojaan oli ne sitten mustavalkoisia tai kirjavankukertavia. ETTÄ NIH!

    Äänestä

  • saa.. kirjoitti:

    sanoa täällä mielipiteensä ja vuodattaa tuntojaan oli ne sitten mustavalkoisia tai kirjavankukertavia. ETTÄ NIH!

    siinä sitten mesot, se oli hänen mielipiteensä
    ja minä olen aivan samaa mieltä.
    ei ed.

    Äänestä

  • saa.. kirjoitti:

    sanoa täällä mielipiteensä ja vuodattaa tuntojaan oli ne sitten mustavalkoisia tai kirjavankukertavia. ETTÄ NIH!

    pahasti..?

    Äänestä

  • saa.. kirjoitti:

    sanoa täällä mielipiteensä ja vuodattaa tuntojaan oli ne sitten mustavalkoisia tai kirjavankukertavia. ETTÄ NIH!

    Mielipide ja niiden omien mielipiteiden tyrkyttäminen ovat kaksi eri asiaa.
    Älä välitä, joskus aina käy noinkin.
    Varsinkin jos yrittää olla LIIAN nokkela.

    Äänestä

monta kertaa sitä poistumaan mun ajatuksista, mutta se ei lähde! Voitko kuvitella, ei lähde!

Musta on tosi ikävää, että se antaa mulle sellaisen tunteen, että mä olisin jotenkin huono parisuhteessa. Se jotenkin laskee mun fiiliksiä koko elämän suhteen, ihan kun mä oisin vielä huono ihminen.

Äänestä

kahta ottaa kerralla ? Ei mun järki sanonu !!
Mitä mä nyt teen ?
Ai, saa ihastua, mutta ei tapailla ??
Et hyväksy pettämistä..voi jessus, en mä huomannu
tulla sulta kysyyn..mitähän nyt sitten.
Mä kyllä sain siitä, vaikka sä et saanu.
Pelkkä seksikin on joskus ihan kivaa !!

Pilkettä silmäkulmaan sinullekin !!

Äänestä

o se vaan nii pal kauheeta..

Äänestä

puhuiks sä ny sit itelles vai meil muil..??

Äänestä

puolestasi..

Äänestä
  • Hyi helevata, tikullakaan en koskis teihin korppikotkiin! Pthyiii!!!

    Äänestä

  • saatanan ämmät ! kirjoitti:

    Hyi helevata, tikullakaan en koskis teihin korppikotkiin! Pthyiii!!!

    pyytänyt.. voisi olla sama toisinpäin.
    Jos vielä kertoisit,,että tuota.. kateita..
    mistähän..vedä kuule henkeä välillä oikein syvään
    ei tuu ahistusta..hei vaan sullekin.

    Äänestä

  • saatanan ämmät ! kirjoitti:

    Hyi helevata, tikullakaan en koskis teihin korppikotkiin! Pthyiii!!!

    ihan veet tuli silmistä. Yks puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä, kolmas siitä sähkölangasta...


    :DDDDDD

    Äänestä

  • saatanan ämmät ! kirjoitti:

    Hyi helevata, tikullakaan en koskis teihin korppikotkiin! Pthyiii!!!

    kulkee..ooja..kyl se siitä..rauhassa vaan..

    Äänestä

  • saatanan ämmät ! kirjoitti:

    Hyi helevata, tikullakaan en koskis teihin korppikotkiin! Pthyiii!!!

    kieltä, menehän pesemään suusi saippualla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi ottaa yhtäaikaa kirjoitti:

senhän sanoo järkikin. Siis voiko joku oikeesti rakastaa ja tapailla kahta samaan aikaan. Sä voit ihastua parisuhteenkin aikana, mutta ei se tarkoita, että sä rupeet tapaileen sitä tai että se ois sun ajatuksissa koko ajan. Pettämistä en hyväksy. Eikä siitä saa mitään, ei yhtään mitään, on sekin tullu koettua. Pelkällä seksillä ei pitkälle pötkitä parisuhteessa. Pitää olla muutakin yhteistä tekemistä ja paljon aikaa viettää yhdessä. Toisen huomioimista, siitä saa hyvän olon itselleenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu