Hän seisoi nurkan takana. Härät ja tuhannet ihmiset niiden mukana olivat jo kaukana. Taas moni loukkaantuisi, verta valuisi kaduille, sairaalat täyttyisivät ihmisistä. Olin tullut takaisin.
Hän seisoi nurkan takana, hitaasti liikkuen. Hän ei nähnyt minua, ei tiennyt missä kohdin liikuin. Hän tärisi, kuten ihminen tärisee kun kuolema lähestyy. On eräs itämainen uskonto, jossa uskotaan, että ennen kuin ihminen on fyysisesti kuollut hän kävelee kuolleena jo 40 päivää. 40 päivän ajan enkelit ja kuolemanenkeli tietävät tämän ihmisen kuolemasta. Jokainen hänen askeleensa, jokainen hänen hymynsä, hän on jo kuollut. Mies seisoi nurkan takana, täristen, minä haiston hänen kuolemansa. Se haisi samalle kuin pelko. Joka kerta kun joku pelkää, jokin kuolee hänen sisällään. Kävelin häntä kohti, hän näki minut ja veitseni. Jose ei yrittänyt juosta, vapisten hän kaatui polvilleen.
"Ole kiltti, ole kiltti", hän itki. Viilto hänen käsivarteensa sai hänet huutamaan kuin silloin lapsena jolloin pieninkin asia sattui. Sillä pientä se oli, se viilto, verrattuna siihen mitä sitä seurasi. Josen ruumis vuoti viideltynä Barcelonan kaduilla.
Maria hymyili minulle, mutta se oli hermostunut hymy. Hän tiesi jotain, hän salasi jotain. Katsoin häntä silmiin ja hänen kulmakarvansa tärisivät. Hän tarjoili muihin poytiin ensin. Odotin kärsivällisesti. Pian hän tuli luokseni.
"Marcelo. Minulla on ollut ikävä sinua", hän valehteli. Minä hymyilin hänelle.
Odotin, että hän käveli ulos kahvilasta takakautta. Hän kääntyili hermostuneesti. Oli tarpeeksi pimeää.
---
Murhatarina jatkuu! Päätöntä menoa, verta roiskuu ja ihmiset heittävät henkensä nopeammin kuin naiset alushousujaan Enrique Iglesiaksen konsertissa!
Täytyy kyllä sanoa, että olen pelkuri. Kirjoitin ensin äsken raa'an version, mutta oikein pelästyin ja siistin. Mulla on stereotypioita itteäni kohtaan näillä palstoilla.
Hän seisoi nurkan takana, hitaasti liikkuen. Hän ei nähnyt minua, ei tiennyt missä kohdin liikuin. Hän tärisi, kuten ihminen tärisee kun kuolema lähestyy. On eräs itämainen uskonto, jossa uskotaan, että ennen kuin ihminen on fyysisesti kuollut hän kävelee kuolleena jo 40 päivää. 40 päivän ajan enkelit ja kuolemanenkeli tietävät tämän ihmisen kuolemasta. Jokainen hänen askeleensa, jokainen hänen hymynsä, hän on jo kuollut. Mies seisoi nurkan takana, täristen, minä haiston hänen kuolemansa. Se haisi samalle kuin pelko. Joka kerta kun joku pelkää, jokin kuolee hänen sisällään. Kävelin häntä kohti, hän näki minut ja veitseni. Jose ei yrittänyt juosta, vapisten hän kaatui polvilleen.
"Ole kiltti, ole kiltti", hän itki. Viilto hänen käsivarteensa sai hänet huutamaan kuin silloin lapsena jolloin pieninkin asia sattui. Sillä pientä se oli, se viilto, verrattuna siihen mitä sitä seurasi. Josen ruumis vuoti viideltynä Barcelonan kaduilla.
Maria hymyili minulle, mutta se oli hermostunut hymy. Hän tiesi jotain, hän salasi jotain. Katsoin häntä silmiin ja hänen kulmakarvansa tärisivät. Hän tarjoili muihin poytiin ensin. Odotin kärsivällisesti. Pian hän tuli luokseni.
"Marcelo. Minulla on ollut ikävä sinua", hän valehteli. Minä hymyilin hänelle.
Odotin, että hän käveli ulos kahvilasta takakautta. Hän kääntyili hermostuneesti. Oli tarpeeksi pimeää.
---
Murhatarina jatkuu! Päätöntä menoa, verta roiskuu ja ihmiset heittävät henkensä nopeammin kuin naiset alushousujaan Enrique Iglesiaksen konsertissa!
Täytyy kyllä sanoa, että olen pelkuri. Kirjoitin ensin äsken raa'an version, mutta oikein pelästyin ja siistin. Mulla on stereotypioita itteäni kohtaan näillä palstoilla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sankarittaren nimenä olisi pitänyt olla Tarja :D
Ihan taas tunteella sanon, että itämaisen uskonnon uskomuksia pohtivan ja raakaa murhaa/tappoa suunnittelevan kertojan profiili ei oikein tuntunut uskottavalta. Tai ainakaan ei tuo pohdinta samaan kappaleeseen istunut. Tappajan luulisi olevan täynnä adrenaliinia ettei silloin muut fundeeraukset juuri mieleen tule. Minä onneton kun aina tarkerrun noihin henkilöihin ja heidän uskottavuuteensa.
Hetken jouduin myös miettimään kuka on Jose, kunnes tajusin, että se oli alun "hän".
on jännä juttu? Se, että vaikka kirjoittaa jonkun pienen pätkän ilman ajatuksen vertaa, ilman omaa henkilökohtaista kiintymystä, kunhan vaan näpyttelee koneelle jotain jonkun keskustelun johdosta, sitä salaa kuitenkin toivoo, että joku pitäisi siitä, siis ihan kaikessa tahallisessa surkeudessaan. Se on jännä juttu. Ihminen on itsekäs eläin.
Ja sitten jos kuitenkin sanoo, että teksti oli pitkälti merkityksetöntä sormijumppaa, loukkaa ihmistä joka siitä piti ja on vaarana, että tulee esiin muiden ihmisten mielikuvissa näsäviisastelevana surkeana lurjuksena, jonka ainoa elämänilo ja -tarkoitus kumpuaa toisten nautintojen tahallisesti ja ilkeästä vähättelemisestä, ikään kuin se tekisi hänestä jotenkin heitä paremman. Että näin.
Kiitos vaivautumisestasi. Seuraavalla kerralla lupaan sinulle, ettei kommenttisi mene hukkaan, vaan puntaroin ja peilaan ne sitä ansaitsevaa tekstiä vasten.
p.s. Marcelo oli mies.
Marcelon olevan miehen nimi. Yritin siitä pientä vitsintynkää saada aikaan ---> Marcelo Cabuli/Tarja Turunen. Tietänet henkilöt.
Minä olen kovin yksinkertainen ihminen enkä muutoin ymmärtänyt hönkäsen pöläystä vastineestasi joten sikäli tasoissa ollaan. Ja hymyt päälle.
Tuus
Cusela
juttu, tässä oli pari hyvää kohtaa esim.
"On eräs itämainen uskonto.... hän on jo kuollut."
ihan samahan se on että onko tämä epälooginen sikäli jos kyse on mustasukkaisuudesta. Taisit heittää että tämä oli sormiharjoitus. Näkisin sen vähän semmoisena tekstinä josta näkyy tietynlainen lahjakkuus vaikka teksti olisikin sinänsä vähän sormiharjoitus.