en halua pelotella, mutta

niin mutta ei se kaikilla ihan noinkaan mene...mutta tuolta saa hyviä vinkkejä siitä esim.miten toimia,keneen ottaa yhteyttä ja saa vertaistukea.

Tottakai sitä kuume vaiheessa ajattelee vain sitä kuinka ihana se vauva on ja kaikki muu jää helposti taka-alalle. Ja näin sen kuuluu mennäkin. Tietyssä mielessä.

Jos aina vain puhuttaisiin lapsiarjen "raadollisuudesta" ja ikävistä puolista, jäisivät lapset "tekemättä".

Tosin riippuu todella paljon ihmisen perusluonteesta, miten lapsiarkea jaksaa. Toiset ovat herkästi masentuavia, toisilla voi vaikka seinät kaatua ympäriltä mutta hymy säilyy silti kasvoilla.

Itse aikoinani esikoista kuumeillessa en paljoa miettiny tulevaa arkea, mutta takaraivossa tiedostin sen että ei se ruusunpunaista tule olemaan.
Nyt esikoinen on jo reilun 9 kk:n vanha ja kuumeilen jo toista. Tähän mennessä meidän arki on ollut jopa helpompaa ja ihanampaa mitä ikinä osasin kuvitellakkaan. :) Tosin syntyvän lapsen luonnekin vaikuttaa vanhempien sietokykyyn ja jaksamiseen.

Kannatan kuitenkin realistista ajatettelua kaiken ihanan vauvakuumen keskelle. :)

Itselläni oli toisin päin. vauva-aika oli ihanaa ja helppoa, mutta nyt kun esikoinen on 6 vuotias, niin oksat pois! Hermo menee päivittäin ja voimat lopussa.
Onko kuuden vuoden uhmaa????