Moi
Olisiko täällä saitilla sellaisia nuoria, jotka ovat ottaaneet asekeleen kohti parantumista? Jos niin voisitteko ystävällisesti kertoa päivittäisistä aterioista (vaikka esimerkein)? Laskettako vielä n kaloreita tai että saatte ravintoaineita tarpeeksi? (onko onnistunut "kehon palauttaminen" normaaliin tilaan?). Itse pystyn jo syömään normaalisti (makea aakin mutta "harkitusti" ettei koko pvä menisi herkutteluksi). Nyt vain mietityttää se, pitääkö alkaa laskemaan että saa kaikki ravintoaineet vain riittääkö että syö ruokaympyrän mukaisesti 5-6krt päivässä? Entäpä liikunta? itselläni oli jo ennen sairastumista yksi laji tosi tärkeä, mutta en tiedä uskallanko enää jatkaa sitä jos keho menee (taas) aliravitsemuksen puolelle...
Entäpä teidät hiukset/kynnet/iho oletteko saaneet paranemaan/voimaan paremmin? miten? kuinka nopeaa?
... Olisi mahtavaa jos joku/jotkut vastaisivat
Olisiko täällä saitilla sellaisia nuoria, jotka ovat ottaaneet asekeleen kohti parantumista? Jos niin voisitteko ystävällisesti kertoa päivittäisistä aterioista (vaikka esimerkein)? Laskettako vielä n kaloreita tai että saatte ravintoaineita tarpeeksi? (onko onnistunut "kehon palauttaminen" normaaliin tilaan?). Itse pystyn jo syömään normaalisti (makea aakin mutta "harkitusti" ettei koko pvä menisi herkutteluksi). Nyt vain mietityttää se, pitääkö alkaa laskemaan että saa kaikki ravintoaineet vain riittääkö että syö ruokaympyrän mukaisesti 5-6krt päivässä? Entäpä liikunta? itselläni oli jo ennen sairastumista yksi laji tosi tärkeä, mutta en tiedä uskallanko enää jatkaa sitä jos keho menee (taas) aliravitsemuksen puolelle...
Entäpä teidät hiukset/kynnet/iho oletteko saaneet paranemaan/voimaan paremmin? miten? kuinka nopeaa?
... Olisi mahtavaa jos joku/jotkut vastaisivat
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla parantuminen lähti liikkeelle viime kesänä, jolloin en tosin enään ollu hälyttävän alipainoinen. Olin kesätöissä ja siellä oli eräs todella ihana ihminen. Hän tuntui olevan niin tasapainoinen ja kun katsoi hänen syömistään tuli kamala olo kun ei itse pystynyt elämään samalla tavalla,vaikka halusinkin. Halusin olla taas OIKEASTI onnellinen ja saada elää sitä elämää jota ennen sairastumista elin. Se tahto oli niin suuri että päätin hankkia menkat ihan omin avuin takaisin. Söin siis joka päivä suklaata, jäätelöä tai jonkin kermaleivoksen. Muutama kuukausi meni mutta nyt menkat on olleet säännölliset. Tossa pieni tausta kertomus. eli kyllä nt voin sanoa parantuneeni täysin.Mun ei tartte enää miettiä normaalia enempää mitä laitan suuhuni. Syön aamupalan, kunnon lounaan koulussa, kun tulen kotia välipalan, päivällisen ja iltasin aina sitä sun tätä.
Mulla vähän pomppas paino ylös kun en juurikaan kesän jälkeen liikkunut (kun sairastin harrastin kilpaurheilua 12krt/viikko). Mutta toisaalta olen edelleen hoikka,mutta huomattavasti naisellisemman näköinen ja johan pojatkin tykkää ;). Nyt käyn 3krt/viikko lenkillä ja 2krt kuntosalilla. Mutta mitään liikunta pakkoa minulla ei enää ONNEKSI ole. Jos väsyttää tai muuten tuntuu ettei jaksa,niin voin jättää ihan väliinkin.
Ylä- ja alamäkiä tulee jatkuvasti,muista se.Mutta pääsuuntana kun pidät parantumisen niin varmasti pystyt siihen. Itselläkin meinasi bulimia syksyllä iskeä päälle,mutta tajusin etten enää halua palata syömishäiriö helvettiin. Ystävät ovat tärkeä tuki, ja luulin itsekkin menettäneeni ne mutta tallella olivat,kun kesällä aloin puhumaan heille. Niin sairastin Tosiaan neljä vuotta anoreksiaa ja itsestäni ainakin tuntuu kuin koko nuoruus olisi mennyt hukkaan.nyt elän täysillä Niinkuin ikäisteni kuuluukin (18v).
Toivottavasti tämä edes jonkinverran tsemppaa sua kohti parempaa elämää.
Ihanaa kuulla näitä paranemisjuttuja :) Ne todella vahvistaa omaa motivaatiota parantumiseen. Itsellä on tuo paranemisprosessi aika lapsenkengissä. Jos saa udella niin mitä urheilulajia olet treenannut? ja toteutitko tuota massanhankintaa herkuilla vielä tavallisen ruuan lisäksi. Itse olen ja ollut kilpaurheilija ja sairastuin 1,5 vuotta sitten anoreksiaan. Nyt en kykene edes tavalliseen arkiliikuntaan, joten kova halu ois saada niskalenkki tästä sairaudesta.
Heip!
Olen sairastanut parisen vuotta ja sen verran ovat menkatkin olleet kateissa. Koko ajan olen tiedostanut ongelman, mutta en kai ole ollut riittävän motivoitunut parantumaan. Pöh.
Vähän kyllä jännitti, miten käy männäsyksynä, kun muutin tuoreen aviomieheni kanssa uuteen paikkaan, kauas vanhoista ympyröistä, ja aloin pyörittämään omaa arkea. Noh, en kai voi sanoa asioiden parantuneen.
Nyt joulukuun alussa löysin kuitenkin aivan loistavan ja motivoivan kirjan, ´Lupa syödä´, (voi, kirjailija kateissa..) ja sitä olen tosissani miettinyt, jos hommaisin ihan oman kappaleen itselleni. Siinä kirjoittaja on kirjoittanut perusteellisesti, todenmukaisesti, motivoivasti, toiveikkaasti, kannustavasti, kiinnostavasti (eri ravintoaineista sun muista). Sain kirjan luettua, ja jokin aika sitten tuli taas niin huono olo, että tuntui, ettei mikään tule onnistumaan... Kirja neuvoi. Siinä sanottiin, että kroppa reagoi kolmen kuukauden viiveellä, tämä on hyvä muistaa.
Mä yritän elää päivän kerrallaan, kannustan itseäni pienistäkin asioista, mistä olen ylpeä itsestäni. Pääasiahan tässä on se, että alkaisi kunnioittaa omaa itseään! Jouluna en yllättäen saanut yhtään konvehtirasiaa, mutta minäpä kävin ostamassa oman itselleni! Nyt olen niitä pikkuhiljaa silloin tällöin napsinut. Olen yrittänyt tehdä entisistä kielletyistä sallittuja, eli ottamalla palan ruuan jälkeen. Olen myös opetellut syömään leipää ruuan kanssa. Voin kanssa.
Yritän vaan kokonaisvaltaisesti alkaa välittämään myös itsestänikin.
Eihän se aina helppoa ole, mutta esimerkiksi tänään on ollut oikeasti ihana päivä, etten muistakaan, milloin olisin tuntenut itseni näin onnelliseksi!
Tsemppiä aivan kovasti, kyllä sä pystyt parantumaan!
P.S. Niin. Olen pari kertaa käynyt terkalla nyt syksyllä ja viikko sitten lääkärillä, joka antoi reseptin hormonikuuriin. Saa nähdä, tulevatko menkat noin kahden viikon kuluttua..
harrastin niinkin rankkaa lajia kun kestävyysjuoksu.Tosi huono vaihtoehto aliravitulle. Mulla rupeskin fysiikka pettään ja sain rasitus murtuman ja paljon rasitusvammoja. Ja niin mitä tuohon liikuntaan tulee,niin älä kuule huoli.Itse olin niin ylikyllästetty liikunnalla sillo kesällä ettei se voinu enää vähempää kiinnostaa. Kävin kuitenki koko syksyn pari kertaa viikossa fiiliksen mukaan lenkillä,kun kerta oli hyvä pohja tullut hankittua. Nyt taas maistuu paremmin tää liikunta. Musta tuntuu Et oli tosi hyvä juttu mun kropalle et se sai vähän ylimäärästä, koska musta kropallakin on oikeus voida hyvin :) Nyt oon vasta alkanu ymmärtäään et mikä elämässä oikeasti on tärkeetä. Mulla on niin ihania ihmisiä ympärillä, jotka on pysyny vaikka eristäydyin sillo ku sairastuin lähes täysin,ja ne on tosi paljon auttanu ja tukenu mua. Mä voin esimerkiksi isälle puhua ihan kaikesta ja se on musta tosi hyvä,ku se juoksu oli mulle tosi tärkeetä ja isä ymmärsi täysin mun päätöstä lopettaa se kun kroppa ei voinu hyvin. Mä itse pidän sitä merkkinä kropan hyvinvoinnista et menkat tulee joka kuukausi. Se on merkki siitä etten oo täysin tuhonnu ton sairauden aikana mun elimistöä :)
Ja voin sanoa et välillä paraneminen tuntuu täysin mahdottomalta. Tuntuu ettei siitä suosta pysty kertakaikkiaan nousemaan. Mut älä luota siihen tunteeseen!!!sille ei saa antaa periksi!! mä oon hyvä esimerkki siitä et anoreksiasta VOI parantua. Mullaki on ollu välillä TOSI vaikeeta. Mut jos sua helpottaa ni kannattaa mennä jutteleen vaikka jollekkin ammattilaiselle. Se ei oo mikään häpeä vaan osottaa et haluat ite auttaa itteäs.Mä en ite henk.koht. tykkää juurikaan jutella tuntemattomille,mut meijän isän kans juttelen aika paljon. ASun omassa kämpässä mun ystävän kans,mut porukat asuu kyl samassa kaupungissa.
Ja mitä siihen syömiseen tulee, niin joo eka lihotin itteäni herkuilla normaalin ruuan lisäksi. Sitte meni vähän sillee juhliessa kaikki viikonloput,mut nyt syön sillee normaalisti. Herkuttelen aina välillä,tai aina ku tekee mieli. :D
Ai sinäkin olit yleisurheilija :) Miekin harrastin kilpaa yleisurheilua. Kiitos kannustavasta viestistä!
Niin olin yleisurheilija, Tosin en muuta oikeastaan tehnyt kun reenasin juoksua. Anoreksian takia mulla tosiaan paikat hajos,ni en pystyny oikeen enää jatkaan.P'' ei oikee kestäny sitä jatkuvaa vamma kierrettä. Ja tosiaan muutenki oli sellane hälytystila elimistössä, kun olin kuitenki aliravittu, Vaikka sairaalaan jälkeen (kesä 2004) pikku hiljaa onkin menty parempaan suuntaanm Ihan oikeasti tuo sairaus pilaa sun elimistön ja ite vaikka nyt haluaisinki reenata enemmän en oikeen edes pysty ku se jalka jossa oli rasitusmuruma,ei vieläkään kestä kovinpaljoa treeniä ':( ei TODELLAKAAN kannata pilata kroppaansa tuolla sairaudella jos on yhtään tahtoa parantua!!! Tsemeä sulle ihan hirveenä!
Taas se sekoilu alkoi. Osasin jo odottaakin ja alitajuisesti tiesinkin että parannuin vain pakon edessä hetkellisesti kunnes aloittaisin laihdutuksen uudelleen. Taas sitä ollaan syömättä ja laihdutaan melkein itsestään. No paremminkin vois olla mut itse ainakin tajuan olevani sairas ja taistelen jokapäivä syömisen ja syömättömyyden kanssa. Toisaalta tuntuu hyvältä, mutta... tää voi johtaa entistä pahempaan sairauteen. Enkä uskalla hakea apua, en ole edes tarpeeksi laiha että saisin apua. -10kg niin voi taas yrittää hakeutua hoitoon.
Kuinka kauan sitten sairastit/ kuinka kauan meni toipua? Entäs ne iänikuiset menkat... miten pian alkoivat (itsestään) uudelleen? itse en haluaisi kovin mielellään syödä hormoneja (tai lääkkeitä yleensä) vaan olisi enemmän kuin mahtavaa että ne alkaisi itsestään..