Miten

Moi1 Eli kysyisin, että miten olette( kokemusta omaavat) muokanneet, tai saaneet vatsanne entiselleen synnytyksen jälkeen, kun eikös se jää vähän se nahka venyneen näköiseksi siitä? Itse olen ollut aina aika hoikka/normaalivartaloinen ja tahtoisin masun ennalleen synnytyksen jälkeen, niin että se ei tuulessa lerpattaisi! :-D
Muokkaantuuko se ajan kanssa siis ihan itsestään ja paljonkohan siihen kuluu aikaa, vai pitääkö treenata jotenkin?
11626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ihokudos venyy kun vatsa kasvaa. Sitä ei voi estää. Se miten hyvin venymisestä palautuu, on kiinni yksilöllisistä ominaisuuksista, ihon kimmoisuudesta, iästä. Palautumista ei voi ennustaa eikä nopeuttaa. Lihaksia voi treenata toki, ja ylimääräisen rasvan saa pois, mutta ihoon ei mikään treeni ulotu :D jos se jää heilumaan tuulessa, on leikkaus ainut mikä auttaa.

Luonnollinen palautuminen on toki hidasta, uskaltaisin väittää että reilun vuoden kuluttua synnytykssestä voisi alkaa haikailemaan entistä nahkaa. Siihen aikaan se jo voisi olla palautunut.

***

Äänestä

Jos et ole hirveästi ylimääräisiä kiloja hankkinut niin todennäköisesti vatsasi palautuu ihan ennalleen. Olethan varmasti nähnyt hoikkia äiti-ihmisiä..?

Ekat puoli vuotta masu oli vähän pehmoinen ja sen jälkeen alkoi näyttää omalta entiseltään, aloitin jumpat ja kyllä se jo seuraavana kesänä oli ihan ennallaan.

Äänestä

  • Nuorilla ja liikkuvilla ihmisillä , varsinkin esikoisen jälkeen kyllä palautuu ihan hyvin, riippuen myös perintötekijöistä. Monta raskautta ja ikää enemmän, saa tehdä töitä tuplasti että palautuu, jos palautuu.

    Saahan niitä elämän jälkiä vähän jäädäkkin ;)

    Äänestä

Mä kans luulin ennen raskautta, että synnytyksen jälkeen maha on ikäänkuin tyhjä iso pussi :)
No näinhän ei suinkaan ollut, vaan mulla ainakin jäi iso pömppö, aluksi näytin siltä, kuin olisi ollut edelleen raskaana. Siitä se maha siten pikkuhiljaa laski. Normaalimittoihin pääsin, kun kävin vähän kuntosalilla ja kävelin paljon vaunuja työntäen.

Äänestä
  • Voin kertoa, että näinhän ei todella aina ole, että palautuu.. Mulla tuli molemmissa raskauksissa yli 20kg lisää painoa ja kaikki HUOM! KAIKKI oli mahassa, takaapäin ei edes erottanut, et ootan.. Ja ihopussi on edelleen tos edessä, vaikka nuorin on JO 1,6vee.. Hyvin yksilöllistä on tämäkin asia. Ja olen 160cm ja painan 55 kg, joten ylipainoakaan ei ole, vaan tämä lörtsykkä reppu..

    Äänestä

  • 2 lapsen äiti kirjoitti:

    Voin kertoa, että näinhän ei todella aina ole, että palautuu.. Mulla tuli molemmissa raskauksissa yli 20kg lisää painoa ja kaikki HUOM! KAIKKI oli mahassa, takaapäin ei edes erottanut, et ootan.. Ja ihopussi on edelleen tos edessä, vaikka nuorin on JO 1,6vee.. Hyvin yksilöllistä on tämäkin asia. Ja olen 160cm ja painan 55 kg, joten ylipainoakaan ei ole, vaan tämä lörtsykkä reppu..

    ei luonnollisestikaan voi pitää paikkaansa, että kaikki 20 kiloa olisivat mahan kohdalla. ei mullakaan huomannut takaapäin että olisin raskaana ollut, mutta kyllä mä silti levisin tasaisesti, ja kiloja tuli vain 12.

    Äänestä

  • sehän kirjoitti:

    ei luonnollisestikaan voi pitää paikkaansa, että kaikki 20 kiloa olisivat mahan kohdalla. ei mullakaan huomannut takaapäin että olisin raskaana ollut, mutta kyllä mä silti levisin tasaisesti, ja kiloja tuli vain 12.

    ja pitää paikkansa edelleenkin, miten voit sanoa edes noin näkemättä tapausta..? Ei kaikki välttämättä kanna pientä vatsaa 9 kk. Molemmat muksut oli yli 4kg. Ja todella kaikki tulla tupsahti masun kohdalle. Mistään muualta en levinnyt ja paisunut, kun mahasta. Eikä ole aikomusta siitä täällä enempää kiistellä, itse tiedän kuitenkin paremmin, kun itse myös ne muksut siellä masussani kannoin.

    Äänestä

  • se nyt vaan piti kirjoitti:

    ja pitää paikkansa edelleenkin, miten voit sanoa edes noin näkemättä tapausta..? Ei kaikki välttämättä kanna pientä vatsaa 9 kk. Molemmat muksut oli yli 4kg. Ja todella kaikki tulla tupsahti masun kohdalle. Mistään muualta en levinnyt ja paisunut, kun mahasta. Eikä ole aikomusta siitä täällä enempää kiistellä, itse tiedän kuitenkin paremmin, kun itse myös ne muksut siellä masussani kannoin.

    Kun itselläni oli sama juttu. Maha vaan venyi ja paisui, ja siihen ilmestyi ainakin tuhat leveätä raskausarpea. Nykyisin se näyttää ryppyiseltä lihapiirakalta...

    Äänestä

Olen itsekkin aina ollut hoikka, alipainoinen ennen esikoista ja varmaan nykyäänkin. Painoa tuli se 12kiloa, ja meniköhän neljä päivää synnytyksen jälkeen kun mahduin vanhoihin housuihin ja vatsa oli samassa kunnossa kun ennenkin. Synnytys oli sektio, joka saattoi vaikuttaa nopeeseen palautumiseen. Sekä olin nuori ja hyväkuntonen.
Toinen lapsi toi kiloja pari enemmän, normaali synnytys. Ja vanhat housut meni ennen kahta viikkoa. Vatsa kutistui samaksi viikossa. Harrastin pyöräilyä jokapäivä raskaana ja sen jälkeen/ennen. Luulen että hyvästä kunnosta on ollut hyötyä, sekä geeneistäkin varmaan. Mutta vatsastani ei huomaa kyllä yhtään. Itse tietysti huomaan kun föönään aina tukan pää alaspäin, että vatsaan tulee kaksi "makkaraa" tai ruttua. Joita ei ennen ole ollut, mutta ei se kyllä mikään lörppö vatsanahka oikeen ole :).
Kyllä sen vatsan saa takaisin jos muutenkin pitää itsestään huolta. Pyöräily on mahtava tapa, raitista ilmaa, nopeaa vauhtia ja maisemia :).

Äänestä
  • kuule paljon jumpat ja pyöräilyt auta. Mulla on vain 1 lapsi ja samalla tavalla iho roikkuu, ei auta, kun veitsi, jos eroon haluaa.Ja alipainoinen olen minäkin.Älytöntä tämmösestä kinastella, kun olemme kaikki erilaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vatsa raskautta edeltävään ... kirjoitti:

Moi1 Eli kysyisin, että miten olette( kokemusta omaavat) muokanneet, tai saaneet vatsanne entiselleen synnytyksen jälkeen, kun eikös se jää vähän se nahka venyneen näköiseksi siitä? Itse olen ollut aina aika hoikka/normaalivartaloinen ja tahtoisin masun ennalleen synnytyksen jälkeen, niin että se ei tuulessa lerpattaisi! :-D
Muokkaantuuko se ajan kanssa siis ihan itsestään ja paljonkohan siihen kuluu aikaa, vai pitääkö treenata jotenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu