Ei puhuta

tällä palstalla siten , että ovat tunnistettavissa. Puhutaan asioista ja näkemyksistä. Eri mieltä saa olla, mutta ihmisten herjaaminen ei ole sopivaa. Saati se, että oikeita nimiä mainitaan kirjoitusten yhteydessä.
Jokaisen viestin alkuperä on hyvin helposti selvitettävissä, joten siinä mielessä pitäisi toimia jokaisen kirjoittajan itsesuojeluvaistokin.
8735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

esimerkiksi kunnianloukkaus (rikoslaki 24 luku 9): Joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka 2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista, on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Äänestä
  • Jos nimetty tekijä on ihan oikeasti tehnyt jotain. Eikö hänellä ole vastuuta?

    Äänestä

No, ei pitääkö täällä puhua vain politiikasta?
Monia nimiä tulee julki ja jokainen "julkkis" tietää mihin ryhtyy. Voi,että harmittaa tämä palsta. Tiedän mistä puhun, enkä yhtään häpiä vaikka asiasta mainitsenkin. Pitäisikin tutkia enemmän asioita, niitä tehtyjä tai tekemättömiä. Meitä "jusseja, matteja, leenoja jne." on joka junaan ja se juna läks jo.

Äänestä
  • ja kirjoita jos harmittaa--

    Äänestä

on mennyt ihan ikiaikaisiin politikoinnin syövereihin mistä ei sitten tule mitään tolkkua. Kaipaan nyt jopa Huolestuneen aloituksia. Kirjoita Huolestunut nyt jotain vaikka en niin hirveästi tykännyt kaikista aloituksistasi.

Äänestä
  • jsgfh

    Äänestä

mutta olen sitä mieltä, että "sadut" voi kertoa nimimerkin takaa ja tosiasiat sitten mieluiten tunnistettavasti.

En minä ainakaan häpeä ottaa kantaa tunnistettavasti. Olen kirjoitellut vuosien saatossa aika paljon mielipiteitäni myöskin sanomalehtien yleisön osastoissa ja aina omalla nimelläni.
Seppo (seles) Leskinen

Äänestä
  • Huhuilen...kirjoittelen nimimerkin takaa mielellään. Sinä oletkin rohkea, mutta mitään turhaa tai valheita en kirjoittele, että hävetä pitäisi. Hyvä Seles jatka samaan malliin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


henkilöistä kirjoitti:

tällä palstalla siten , että ovat tunnistettavissa. Puhutaan asioista ja näkemyksistä. Eri mieltä saa olla, mutta ihmisten herjaaminen ei ole sopivaa. Saati se, että oikeita nimiä mainitaan kirjoitusten yhteydessä.
Jokaisen viestin alkuperä on hyvin helposti selvitettävissä, joten siinä mielessä pitäisi toimia jokaisen kirjoittajan itsesuojeluvaistokin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu