Korvataanko teille, arvoisat isovanhemmat, lastenne taholtamitenkään heidän lastensa kaitsemiset? Vai olettavatko he ilman muuta, että isovanhemmille voi viedä jälkikasvun milloin vain, kun esim. vanhemmat haluavat lähteä tuulettumaan laivalle tai bilettämään jonnekin? Omien lasten ollessa pieniä, ei tullut mieleenkään viedä lapsia (isovanhemmat asuivat ihan lähellä) yökylään tai hoitoon vain sen takia,että olisi tehnyt mieli kahdestaan siipan kanssa ulos. Niin tärkeitä bileitä ei löytynyt. Ja kyllä oli silti rikasta ja ihanaa aikaa viettää perhe-elämää lasten kanssa. Ja silti isovanhemmat saivat tavata lapsenlapsiaan ihan riittämiin. Ja saavat vieläkin.
Korvataanko teille...?
tuttikello
563094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
lievää katkeruutta havaittavissa?
Ei tulisi mieleenkään pyytää mitää korvausta. Otan lapset hoitoon, jos mulle suinkin sopii, ihan mielelläni.
Ei multa myös oleteta, että aina sopisi, vaan kysytään kohteliaasti, josko voisin.
Harvoin meidän nuoret missään käyvätkään ja sillon kun haluavat, yritän järjestää, että mulle myös sopii.
Kyllä se tekee parisuhteelle hyvää päästä välillä vähän kahdestaankin. Olisit onnellinen, että vanhemmat haluavat mennä yhdessä ja kahdestaan. On paljon sellaisiakin, jotka eivät halua yhdessä mennä mihinkään. Tuo antaa kuvan, että heillä menee hyvin yhdessä, kannusta ja tue sitä kaikin tavoin, se on nykyään jo aika harvinaista. Eroja ja riitaa puolisoiden välillä on aivan liikaa.
Pitää myös ottaa huomioon, että nyt on aika toinen ja nuoret ymmärtää ajatella myös itseään, vaikka heillä lapsia onkin.
Me olemme pistäneet itsemme likoon aivan toisella tavalla, eikä se aina ole välttämättä ollut edes omaksi parhaaksemme.
Hoidin lapsenlasta viisivuotta yhteenkyytiin, jatkuvasti. Ihan kokoajan pyydettiin apua. ostin perheeseen ruokaa ja vaatteet lapselle, kun väitettiin ettei ole rahaa.Jatkuvasti siivosin ja autoin kun pyydettiin kun äiti oli aina niin väsynyt.Äiti pyysi itse koko ajan apua viisi vuotta. asunto oli kuin kaatopaikka.Kävin myös itse ansiotyössä ja aloin väsymään ja olin niin hyväksikäytetty, etten jaksanut enää.Kun aloin kieltäytymään ja sanomaan että heidän täytyy siivota itse niin äiti suuttui.Yhtäkään kiitoksen sanaa en ole saanut pelkkää haukkumista.Nyt taas yhtäkkiä en saa edes tavata lasta enää ollenkaan.Olen täysin hyväksikäytetty väsynyt ja itkettää.
just tuollasen takia kannattaa alusta lähtien opetella ei sanan käyttö, sit tietty voi kääntää hetkeksi katseen menneisyyteen ja miettiä, mien on lapsen kasvattanut, kun on tuollainen.
Kylläpäs sinä olet sairas, vahingoniloinen ja ilkeä.Täällä sinä vaan vaanit uhreja surullisia vanhuksia joille saat ilkeillä kun omien isovanhempien ja lasten kiusaaminen ei enää tuo tyydytystä.Hyi hitto mikä sairas perverssi olet.
Ja lapset ovat kauppatavaraa:jos haluat nähdä heitä,osta ruokakassi tai anna biletysrahaa.
Tarkennan, omia lapsenlapsia ei vielä ole, miehen lapsenlapset käyvät meillä pappalassa tai puolimummolassa, miten nyt vain.
Kaitsemme lapsenlapsia ehkä noin kerran kuukaudessa; jonain kuukautena voi olla pari kertaa, toisena ei yhtään. Lapsenlapsia on kolme, lapsia kaksi (eli perheitä kaksi). Tapaamme (varsinkin isoisänsä tapaa) pienokaisia useammin, muutamia kertoja kuussa, lisäksi. Lapsenvahtitarpeisiin on erilaisia syitä: vanhempien "tuulettuminen" tai jotkut juhlat, vanhempien päällekkäiset työt, lapsen sairastelu (ei voi viedä hoitoon ja vanhempi ei juuri silloin voi olla poissa), remontti- tai muut kotona olevat erikoistilanteet.
Emme ole aina käytössä - joskus vain ei sovi, tai on "tilausta" moneen suuntaan samalla. Meillä on oma elämä ja omat menomme, joten emme pidä viikonloppuja varta vasten tyhjinä lastenlasten tarpeisiin. Kun kysytään ja meille sopii, olemme käytössä, emmekä todella halua siitä rahaa pyytää. Meistä näiden pienten kanssa oleminen on ihanaa - varsinkin kun enää ei heistä tarvitse olla kokonaan kasvatusvastuussa, vaan heidät voi viedä takaisin omille vanhemmilleen. Meille tuleva "korvaus" onkin sitten ihan muuta kuin rahaa: pienten ihmisten tarinoita ja piirustuksia, puhelinsoittoja ja halauksia, ilo seurata heidän kehitystään.
Olen samoilla linjoilla.On ihan nautinto olla lastenlasten kanssa,en tarvitse siitä mitään korvausta.Lapseni aina kysyvät,onko makdollista,että ottaisin lapsenlapsia hoitoon,eivät koskaan millään tavalla vaadi.Kun on joustavuutta puolin ja toisin,niin asiat sujuu vaivattomasti.
Joka juhannus kaitseminen on ollut vastuullani,mutta tuskin enää.Yksi
poikkinainen sana mummolta ja lapset lähti.
Kostoksi kun tuli juomisesta sanomaan.
Palkkiota en ole ikinä ollut vaillakaan.
Itselleni juuri juhannus oli kulta-aikaa:sain olla lasteni kanssa enemmän.
Nimittäin siitä,etten haluaisi katsoa lapsia vain silloin,kun he menevät juhlimaan.-Ihme,että
suostuivat edes keskustelemaan asioista,kun kerran oli jo lyöty luuri korvaan!
Kaipailivatkohan lapset jo mummin luokse?
On se muuten kummaa,että vanhemman on tehtävä anteeksipyyntö ja sovitusesitys.Mutta katsoin
siihen pystyväni,lasten takia.-Jospa se mummousasia siitä taas saa vahvistusta,vaikka jonkinlaisen särön jättikin.
Tuntuu huojentavalta,kun sain aloitteen aikaseksi.
että vähän ravistelit nuoriasi.Tämä nykymeininki on tosiaan rankanpuoleista.Juhliminen on niin tärkeää,että se voittaa perheen yhteiset hetket.Silloin kun olisi aikaa olla lastensa kanssa ,on "hauskanpito" kavereiden kanssa tärkeämpää ja seuraavat päivät meneekin huonovointisena rapulaa potien.Lapsille vain tiuskitaan,kun pinna on kireällä,vaikka on muka rentouduttu.Olet onneksi ajatteleva ja vahva ihminen,kun pystyit nöyrtymään ja sovittelemaan kuitenkin kaiken jälkeen.Nykynuoret ovat kummaa porukkaa,niin itsekkäitä ja mielipiteissään kaikentietäviä,että jäät kyllä kakkoseksi,jos alat kasvatusasioista "riitelemään".Mukavaa,jos saat taas viettää aikaa lastenlastesi kanssa,Kyllä ihan varmasti on mummua moneen kertaan kaivattu!Meilläkin ollaan paljon yhdessä juhlapyhinä,alkoakin nautitaan,mutta nyt kun on lastenlapset mukana kuvioissa on mittasuhteet toiset kuin ennen.Lasten ehdoilla mennään ja nuoretkin ovat muuttaneet tapojaan hyvään suuntaan. toivotan onnea mummousasioihin ja luulen että sait kuitenkin heidät katsomaan asioita vähän toisesta vinkkelistä!
Vaikka he ovat reilusti alle kymppivuotiaita.
Ja se juhlinta on ollut aina rajua lasten ihan pienenäkin ollessa.On muka vedottu,etteivät he ymmärrä,eivätkä kärsi siitä.
Odottelen toiverikkaana,josko saisin ensi pyhän seutuun nämä lapset luokseni "rauhalaan"
Vien kerran viikossa tytön, 1 v 4 kk, jumpan ajaksi (1,5 h matkoineen) mieheni äidille.
Usein vien kukkia, hyvää kahvia tai jotain muuta kivaa mummille tuliaisiksi.
Mielestäni ihan riittävä korvaus, varsinkin kun mieheni äiti on vielä työelämässä ja ihan hyvätuloinen.
Omille vanhemmilleni olen laittanut ruoan, kun ovat
tulleet tytön seuraksi esim. leffan ajaksi.
Tuollaisia laivareissuja ilman lapsia en oikein ymmärrä,
mutta itse olinkin jo yli 30 v. tytön syntyessä,
joten biletetty oli jo ihan tarpeeksi...
Ilman kukkiakin ja jopa laivaristeilyjenkin
ajan ihan mielellään.-Itse katsoin erolapsiani
myös viikonloppuisin,kunnes en enää osannut olla hyvä mummo.Pliis;hieman kunnioitusta vanhenpia kohtaan nuoret.
Meillä ei viedä lasta mummolaan hoitoon. Jos tarvitsemme hoitopaikan niin etsimme jonkun nuoremman. Ja tuo on sitten ihan hyvällä, isovanhempia ajatellen.
Käymme kyläilemässä mummolassa noin pari kertaa kuukaudessa. Jos mummo pyytää lapsenlastaan yökylään niin toki saa mennä. Lapsemme, 12v, on mummon vanhin lapsenlapsi ja on ollut mummolassa yötä viitisen kertaa. Serkut ovatkin sitten kuukausittain... Mutta varsinaiseen kysymykseesi vastaten niin en korvaa esim.lapsen syömisiä mummolassa. Näin on ollut mummon sana ensimmäisen yökyläilyn alla. Mitään palkkaa en taas ole edes ajatellut maksaa, koska emme pyydä mummoa hoitamaan lastamme.
Mie voisin vaikka maksaa että mummot tulisivat katsomaan lastenlastaan. Äitini (jolle tämä ensimmäinen lapsenlapsi) kävi laitoksella nopeaan kun mieheni otti kyytiin ja miehen äiti ei ole edes käynyt. Vauva on nyt kuukauden ikäinen.
Eivät soita eivät käy. Mikään ei pitäisi olla vialla.
Anelemaan en ala, jos ei halua niin pakkohan ei ole.
Pahalle tuntuu.
etäisyyttä ja antaa perheelle rauhan tutustua uuteen tulokkaaseen.
Eivät halua tuppaantua, ettei tarvi lukea palstalta, kuinka tultiin rauhaa häiritsemään.
Kun tullaan ei ole hyvä ja kun ei niin ei sekään ole hyvä.
Miten mummot voi enää tietää miten pitäis olla, että olisi tyttäret ja miniät tyytyväisiä.
Yksi haukkuu yhdestä toinen toisesta asiasta, eikä omista vajvaisuuksia haluta nähdä ollenkaan.
Pitäis tajuta, ettei meistä kukaan ole täydellinen.
Tämä ei ollut nyt tarkotettu sinulle ap. suoraan vaan yleisesti.
Sinä tunnut tosissasi kärsivän tilanteesta, mutta voisko taustalla olla kuitenkin jotain varovaisuutta. Soitappa niille mummoille ja kysy ja pyydä tulemaan.
Jos viestisi oli minulle niin haluan sanoa että siitä ei ole kyse etteikö heitä olisi kutsuttu.
On ja monesti. Kun anoppi ei kerennyt laitokselle niin kerroin että tervetuloa vauvaa katsomaan vaikka heti kun kotiudutaan. Nyt on 4 viikkoa synnytyksestä, muita vieraita on jo käynyt, hävettää jo ihan kertoa heille että mummo ei ole käynyt edes katsomassa kun vieraat kyselee mitäs mummo tykkäs pienestä. Äitini taasen siellä laitoksella vain vilkaisi poikaa ja puhui työasioitaan. Oli oudon välinpitämätön, odotin jonkinlaista tunnetta edes mutta ei.
Yleensä en loukkaannu/suutu helposti mutta nyt alkaa kyllä jo ymmärrys loppumaan. Kun kaiken piti olla hyvin ja välit ok niin tämä jo loukkaa. Hössötystäkään en halua mutta eipä pelkoakaan, aika kylmää käytöstä.
Harmittaa vauvankin puolesta, tätäkö tämä tulee olemaan. Ukit on vauvalta jo menneet mutta mummotkin taitaa jäädä tätä menoa tuntematta. Meillä muutenkin pieni suku ja ainut tukiverkko oli nämä mummot.
Luulin todellakin että kaikki ok minun ja anopin välillä, välit on aina olleet todella asialliset ja luottamukselliset. Myös mieheni on pahoittanut mielensä äitinsä käytöksestä. Ja uusi tuttavuus tämä anoppikaan ei ole, olemme olleet miehen kanssa jo kymmenen vuotta yksissä.
Minusta olisi jo suorastaa noloa pyytää häntä käymään, miehenikin asiasta asiakseen soitti ja lupasi tulla. Tästä on nyt yli viikko. Myös mies tuumasi että antaa olla, jos ei tule niin ei tule.
Myös äitiäni on pyydetty, vastaus aina sama, pitää katsoa.
Kaikki ei vain välitä, kai se on vaan se kylmä totuus. Mutta missä näitten mummien käytöstavat sitten on. Jos ei muuten niin edes kohteliaisuudesta kävisivät. Kun ei todellakaan väleissäkään ole vikaa.
erikoiselta ja sitte vielä molemmat mummot käyttäytyy samalla tavalla.
Usein saattaa olla, et vain toinen on tollanen ja toinen sitte ihan yli-innokas.
Onkos ne mummot vielä työelämässä?
Onko muita lapsenlapsia heillä?
Entäs ne mies kuviot, voi olla, että mummoilla menee niin lujaa uusissa suhteissa, ettei nyt ole aikaa.
Silti se on mummoille iso vahinko, kun heiltä jää kaikki ihanuus vauvasta näkemättä ja kokematta.
Kait sitten haluavat keskittyä vain itseensä koko loppuelämäksi.
En minäkään kyllä enää pyytelisi. Olette sen jo tehneet, että on poissuljettu epätietoisuus voiko tulla ja koska jne. Kyllä mummoilla nyt taitaa olla muut mielenkiinnon kohteet. Itsekkäiltä vaikuttavat, mutta myös tyhmiltä, etteivät tajua, ettei heistä voida ruveta välittämään sitten kun he sitä haluavat, jos itse ovat luopuneet yhteydenpidosta, eivätkä edes luoneet alkua suhteelle omaan lapsenlapseen.
Itkekööt sitten aikanaan yksin vanhainkodissa.
Huomaatko, että minäkin jo ihan hermostuin teidän puolesta noihin mokomiin, kun eivät ymmärrä edes omaa parastaan.
riittää minulle,sillä tiedän,että se tulee sydämestä.Se on niin kaunis sana ja sisältää kaiken,etten ikipäivinä huolisi ainakaan rahallista korvausta.Haluan viettää aikaa oman lapsenlapseni kanssa aina,jos se on mahdollista työni puitteissa.Monesti vietän lomaanikin heidän luonaan tai menemme jonnekkin yhdessä.Ja aina molemmat,isä ja äiti erikseen kiittävät minua(meitä) avusta.En kylläkään edes tarvitsisi tuota rahaa!Toki tiedän,että on lapsia,jotka itsekkyyttään hyväksikäyttävät vanhempiaan ja jopa pitävät maksumiehinään.Minä oikeasti nautin ja ajattelen,että se on lapsellekin hyväksi.En tunne ,että olisin vain kaitsia,vaan" perheenjäsen". Minulla on kyllä muutakin elämää,mies,muitakin lapsia ja ystäviä jotka ovat tärkeitä yhtälailla.Ajattelen kuitenkin,että tällä hetkellä tämä on tosi tärkeää ja sillä on merkitystä myös tulevaisuudessa. Säälin niitä isovanhempia,jotka eivät saa olla lastenlastensa kanssa jostain syystä,koska he menettävät paljon.Mikään ei ole terveyden lisäksi tärkeämpää,kuin hyvät ihmissuhteet.En tajua,miten joillekin voi olla niin vastenmielistä hoitaa omia lapsenlapsiaan(täältäkin saa huomata).En tarkoita räikeää hyväksikäyttöä,vaan ihan kohtuullista,aina joskus tapahtuvaa lastenlasten kanssa olemista.Minusta se on luonnollista.Myöhemmässä elämässä sitten se tulee takaisin kun on ollut hyvät välit lapsenlapsiin.Oma äitini,joka on 85-vuotias ja asuu yksin, hoiteli paljon omia lapsenlapsiaan ja nyt huomaa,että ne lastenlapsista,joita hän hoiteli,käyvät hänen luonaan useammin ja muut vain pakollisina syntymäpäiväjuhlina.Se on surullista.Hän on niin ilahtunut aina,kun joku heistä on käynyt. KYLLÄ voi tietenkin kieltäytyä jos ei jaksa tai huomaa että jälkikasvu alkaa käyttää röyhkeästi hyväksi, Tuollainen on kai aika harvinaista kuitenkin.VAI ONKO?En tunne keitään.
...edes ajatella, että lasten hoidosta pitäisi jokin korvaus saada. Hoidan lastenlapsia oikein ilolla ja jo siinä on kyllin korvausta, että saa olla heidän kanssaan. On aivan sama minkä takia heidän vanhempansa tarvitsevat lapsenvahtia, menen aina mielelläni. Vanhemmatkin tarvitsevat joskus vapaata lapsistaan ja se ei suinkaan tee heistä huonoja vanhempia, päinvastoin. Itsellekkin on annettava aikaa ja vapaata ja samalla annetaan isovanhemmille aikaa olla lasten kanssa. Aivan ihanteellinen ratkaisu ja kaikkien parhaaksi.
ja kysyin, jos saisin lainata heidän lapsiaan, et voitais leipoa pullaa, kun olin lapsille luvannut, että joku päivä leivotaan taas yhdessä.
Miniä kysyi lapsiltaan, et haluavatko mumille, niin sieltä rupesi kuulumaan hirveät ilon kiljahdukset molemmilta lapsilta, kun sanoin, että voisivat jäädä yökylään, että mulla on ruokakin heille valmiina, niin sitten rupesi miniäkin ilosta pomppimaan ja sanoi, et just hienoa, sopii mainiosti.
Voi, miten olenkaan noista lapsista nauttinut.
Leivottiin pullat, tuli hirviötä ja ukkoa ja perhosta tietysti ihan pikkupullia.
Leikittiin ja juteltiin ja lapset oli saunassa ja iltapalaksi söivät tuoretta pullaa ja kaakaota.
Luin iltasadun ja lauloin muutamat värssyt tuu, tuu tupakkarulla ja samalla silitin molempia.
Jäivät nukkumaan tyytyväisinä. Aivan ihanaa.
Tuntuu, että jos tästä jonkun pitäis jotain maksaa, niin mun varmaan pitäisi korvata vanhemmille lasten lainasta. Kyllä ilo on niin mun puolella, enkä tiedä mitään parempaa, kuin nuo omat lapsenlapset.
Provosi ei uppoa. "miniä rupesi pomppimaan ilosta", liioittelua ja keksitty, et nähnyt sitä ja keksit reaktiot.Ja "tuut tuu tupakkarullat" eivät riitä nykykakaroille aiunakaan sellaisille jotka osaa leipoa hirviöitä ja perhosia.Ja nykyajan miniät eivät anna lastensa syödä pullaa eivätkä juoda kaakaota!Hahaa jäit kiinni taas provoiluistasi, kun yrität itseäsi tehdä muita paremmaksi ja ylistät omaa erinomaisuuttasi.Tota ei usko erkkikään.
mutta siltä se kuulosti. Sanottakoon, että miniäni on hyvin tempperamenttinen, joka näyttää tunteensä, etenkin ilonsa voimakkain elein, toisin kuin suomalaiset kanssasisarensa.
Tuu, tuu, tupakkarullaa haluaa laulettavaksi lähinnä 4-vuotias, mutta 7-vuotta täyttänyt, ei pane myöskään pahakseen hiljaista lauleskelua, etenkin kun siihen liittyy pään silitys ja muistot, siitä, miten mumi on häntäkin nukuttanut.
Niitä hirviöitä siis leipoi se ekaluokkalainen.
Tänään kolmen aikaan äiti haki lapset kotiin ja kertoi, että olivat nauttineet kotona kaksin olosta, rauhasta ja kodin siisteydestä.
Lapset lupasivat taas tulla uudestaankin.
Koska sinua näyttää noin viiksettävän kertomani, niin kerron vielä, että aamulla kun herättiin, niin tämä neljä-vuotias sanoi ensimmäiseksi mulle, " mumi on rakas". Siinä oli päivä pelastettu.
Vuosia sitten sain lastenlauluja monistettuna
eräältä opiskelijalta ja laulelin niitä ehken
juuri noin nelivuotiaalle ,kun iskä tuli poikaa hakemaan.Vielä autossakin poika oli itkenyt,että kun jäi nekin lappulaulut kesken!
Ja lasten kanssa leivotaan meilläkin,vaikka ovat jo koulussa.
vielä tuntuu olevan tosi tärkeetä, et mumi sitä tuutulaulua laulaa, koska on vaatinut vanhemmiltaan päästä mumille yöksi ja selittänyt, että pitää mennä, koska mumi rakastaa ja laulaa tuu, tuu, tupakkarulla.
Edellisellä kerralla kun olivat, niin molemmat lapset lauloivat ihan täusillä mukana ja heillä oli niin hauskaa.
Vauvoillehan yleensä olen niitä vain laulanut, mutta jos lapsi haluaa, niin miksi en laulaisi.
Näille meidän muillekin lapsille lauloin monta iltalaulua, lastenlauluja, joka ilta ja sillä ne rauhottuivat ihanasti nukkumaan. Oli vielä tapana
päättää siihen "Nukkumatti, nukkumatti lasten"-lauluun.
Kun alotin sen, niin tiesivät, että on viiminen ja
ottivat jo nukkuma-asennon ja rupesivat nukkumaan.
vaikuttaa kyllä uskottavalta muttei mumin.ja missä ne oli ne hänen 15 huostaanottamaansa kasvattilasta sinä aikana
hahaa olet itse kertonut että ne on erityislapsia ja päiväkodista ollaan jo häiriintyneeseen käytökseen kiinnitetty huomiota. Olet kertonut etteivät osaa puhua mitään kieltä ja huostaanottoa valmistellaan. kuin ne nyt ovatkin taas niin helppoja ja normaaleja... yritä nyt päättää millaisia ne kuvittelet olevan. Herranjestas kun viitsit täällä valhetella päivät pitkät ja kuvittelet vielä että kaikki uskoo horinoitasi
Kyseisellä mumilla on useita nimimerkkejä ja useita persoonia. Sama tyyppi monet eri jutut
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000031906577
Niin mumin, miniän kuin lastenkin kannalta.
*hymy*
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000029882628
kun itse sotket kaikki kirjoitukseni.
Minä hoidan huostaanotettuja lapsia, joita on kolme kotona tällä hetkellä.
tosin voat jo niin sioja, ettei paljon kotona näy, joten on mahdollisuus viettää aikaa myös omien lapsenlasten kanssa, toisten siitä kärsimättä.
Minun lapsenlapseni ovat aivan normaaleja, ei siis erityislapsia.
Neljävuotiaasta tosin yritettiin tehdä erityislasta päiväkodissa, koska hän ei osannut vielä hyvin suomea, koska puhuu äitinsä kanssa vierasta kieltä.
Hänet laitettiin puolipäivähoitoon, jotta oppisi leikkiessä toisten kanssa lisää suomea.
Siis älä sotke asioita.
Mitä sitten jos kirjoitan eri palstalla eri nimimerkillä. Itse kirjoitat joka ikisen kirjoituksen eri nimimerkillä.
ja oli aivan ihanaa.
Jollekin täällä on liikaa, se, että tulee toimeen miniänsä kanssa ja rakastaa lapsenlapsiaan ja haluaa heitä tavata ja kaiken voi vielä sopia hyvässä yhteisymmärryksessä miniän kanssa ja kaikki ovat tyytyväisiä. Sitä ei vain jotkut näytä kestävän mitenkään.
Väännellään mun sanomisia ja yritetään mustamaalata.
Totuus ei kuitenkaan pala tulessakaan, et aivan turha yrittää väännellä mitään sairasta juttua minusta.
että on jo törkeetä jopa sinulta väittää, että olen sanonut, ettei lapsenlapseni puhu mitään kieltä.
Isompi puhuu kahta ja vähän kolmattakin ja pienempi puhuu äitinsä kieltä oman kehitystasonsa mukaisesti ja nyt opettelee suomea ja on muutamassa viikossa kun pääsi normaali puolelle oppinut valtavasti lisää.
Vai, että huost.ottoa valmistellaan, mun lapsenlapsille, johan sulla on jutut, kamalaa tuollainen paskan puhuminen. Keskittyisit nyt vain siihen omaan elämääsi, joka tuntuu olevan todella sekaisin. Pahasti menee mielessäsi sekaisin faktat ja fiktiot.
On luettu ja vaihtelevat nimimerkkisi ja vaihtelemasi persoonat on huomattu turhaa enää jatkat horinoitasi
pystyt, huutelet vain sieltä puskasta, mutta et pysty perustelemaan mitään.
Vaikea on sellasia juttuja perustellakin, jotka perustuvat, ei mihinkään, siis vain sinun mielikuvitukseesi.
Minä tiedän tarkkaan kuka olen ja mitä kirjoitan.
On aivan luonnollista, että kirjoitan tänne mumin roolissa ja sijaisäidin roolissa taas sen palstan asioihin.
Minulla kun on nämä kaksi roolia tavallaan päällekkäin, kuten monella muullakin. Ammatirooli ja isovanhemman ja äidin ja vaimon ja ties mitä rooleja, ymmärrätkö?
Pelkkää horinaa,ei sulla mitään ammattiroolia ole.täällähän sä netissä kaikki päivät pitkät.Sähän olisit siellä ammatissasi etkä netissä koko ajan hah haah.Mene nytkinlaittaan ruokaa lapsillesi äläkä täällä horise paista niille vaik letut
miten ikävä ihminen olet. Hyökkäilet täällä ihmisten kimppuun, et vain yksin minun vaan monen muunkin ja tuot katkeruuttas esiin.
Jos ihminen käyttäytyy noin epäystävällisesti kaikkia kohtaan, niin ei ole ihme, ettei isovanhempanakaan kovin korkealle arvosteta ja suojellaan myös omia lapsia tuollaiselta ilkeämilisyydeltä. Paha esimerkki tarttuu siinä missä hyväkin ja kuka haluaisi omasta lapsesta yhtä kitkerän tehdä kuin sinä.
Sinä se kuvittelet itsesi paremmaksi ja jakelet täällä neuvoja joissa ei ole mitään järkeä. Itse olet sairas ja terrorisoit kaikkia vanhempien palstoja, isovanhempien, bio ja sijareiden plus kasvatus.hommaa elämä itsellesi ja sulje nettis.Et ole yhtään sen parempi kuin muutkaan ja räkätät ihan yhtälailla KAIKKI päivät pitkät.Mun elämästä et tiedä mitään sanallakaan en ole koskaan kirjoittanu omia asioitani täällä, et jos jotain luulet tietäväsi niin ne ovat ihan sun itses korvien välistä väännettyjä harhojas
kasvatus-palstalla käynyt? mitähän olen sinne kirjottanut ja millä nimimerkillä.
Tuo vainoharhaisuutesi menee jo liian pitkälle.
Sitä ihmetelenkin, kun tosiaan, et puhu itsestäsi tai lapsenlapsistasi, vaan keskityt ainoastaan mollaamaan muita asiallisia kirjoittajia. Nimenomaan kirjoittajia vielä, etkä vain kirjoituksia.
Et siis pysty olemaan asiallinen. Käsittääkseni tällä palstalla olis tarkoitus juuri puhua isovanhemmuudesta ja lapsenlapsista. Koska olet kirjoittanut mitään palstan otsikon alle kuuluvaa.
Olet ymmärtänyt väärin, siinä ei lue, et pitäis keskittyä isovanhempien haukkumiseen, tai yleensä ihmisten kritisoimiseen heidän mielipiteidensä vuoksi.
Tyhmä ainakin oo kun solvaat ja solvaatetkä ymmärrä edes hävetä
että pääsee toiselle huomauttamaan, jostain solvauksista. Kumpikohan meistä enemmän täällä ihmisiä solvaa?
Kuinka et itse tajua, mitä solvauksia täällä latelet, häpeätkö itse edes? Syytä olisi.
Esität väittämiä ja kun pyydän perusteluja, vastaat solvaamalla lisää.
Onko se aikuisen tervejärkisen ihmisen käyttäytymistä kysyn vaan?
Mitäs tuo muuta on tuo sun kirjoittelus
olla hurahtanut mutta toi sinun menee jo liian pitkälle. Miniäsi ei siis ole suomalainen, no sehän selittääkin paljon. Miniä raukkasi ei älyä kuinka tunkeileva sinä olet ja poikasi on sinuun niin kiintynyt ettei älyä elää omaa elämäänsä perheensä kanssa. Hellitä vähän ja anna heille vähän elintilaa, he eivät kehtaa sinulle sanoa kuinka tunkeileva olet.Tottakai lapset haluavat mummulaan ja olla yökylässä jos mummu heistä välittää, ei tuo mitään ihmeellistä ole. Meillä on tyttären poika silloin tällöin yökylässä ja meillä on hauskaa, kyllähän lapset aina haluavat välillä pois kotoa se kun on tavallaan jännittävää ja tavallisuudesta poikkeavaa. Minäkin jopa joskus patistan tytärtäni miehensä kanssa menemään jonnekkin kaksistaan ja otan pojan meille, se on mielestäni virkistävää molemminpuolin.Kaikilla ei tätä mahdollisuutta ole, ei meilläkään ollut kun lapset olivat pieniä.Minun ei myöskään tarvi tuputtaa tyttärelleni apua jatkuvasti, tytär pyytää jos on tarvis ja ymmärtää myös jos meille ei jostain syystä sovi. Tällaisiakin tilanteita joskus on.
kysymys mumille: onko sijaisvanhemmuus sinun työsi? oletpa aika super ihminen kun jaksat vieraiden lasten kanssa ja vielä lastenlastesi kanssakin. Oletpa vielä kokoajan poikasi perheen elämässä tiiviisti,kai sinulla on vielä harrastuksiakin?
Täällä netissä päivät pääskytysten, bio-sijari-anoppi ja isovanhemmat palstalla ja aina arvostelemassa negatiivisesti isovanhempia. Johan siinä on harrastusta, lapsoset saavat tulla toimeen omillaan.
superihminen. Pahasti olin välillä sairaanakin, josta en täysin ole toipunut vieläkään, mutta kaikkiin kysymyksiisi voin vastata, kyllä.
Kyllä myös harrastan kuorolaulua ja kodin sisustamista, puutarhan hoitoa jne.
totuutta. Joskus harvoin käyn biopalstalla.
Sijaripalstalla käyn vilkasemassa silloin tällöin .
Anoppipalstalla en ole koskaan käynyt.
poikani perhe-elämään?
Tiedän, että koko perhe toivoisi, että voisin ottaa lapsia useamminkin.
Nyt vain on ollut meillä niin pitkään jo remontteja, kun on käyty koko talo taas kertaalleen läoi perusteellisesti, että en ole ehtinyt/jaksanut lapsia kovin usein ottaa.
Heillä olen vieraillut viimeksi joulukuussa lapsenlapsen synnttäreillä. Onko se mielestäsi heidän häiritsemistään, jos menen kun kutsuvat.
Tänään just ajattelin kävästä ohimennen kun käyn kaupassa, mutta arvaakohan sitä nyt mennäkään, ettei liikaa tuppautuisi.
Olen siis käynyt heidän kaikkien neljän synttäreillä ja jotain asiaa toimittamassa ehkä kaksi kertaa vuodessa, onko se liikaa?
Tämä perhe asui meillä, kun heidän ostamaansa talo remontoitiin puolen vuoden ajan ja silloin hoidin molemmat lapset ja laitoin ruoat oman perheeni lisäksi myös heille, pesin pyykit jne, koska molemmat olivat "talolla" kaiket päivät. Myös mieheni oli kaikki vapaa-aikansa heitä auttamassa.
Siksi lapsilla on noita nukuttamismuistoja, koska puoli vuotta heidät joka ilta nukutin.
Sitä ennen kun oli vasta ensimmäinen lapsi, tämä nuoripari toi hyvin usein lapsen mulle hoitoon, kun menivät kaupoille ja kun asuivat eri paikkakunnalla, tulivat joka viikonloppu meille ja minä hoidin lasta.
En siis edelleenkään ymmärrä, miten minä olen se joka tuppautuu toisten elämään.
no ei korvata ja ei ole tullut mieleenkään pyytää korvausta. Olen hoitanut aina kun mahdollista ( minulla vuorotyö) jos tarvittu hoitajaa.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomalaisvanhemmat Euroopan anteliaimpia/1135232811822
Suomalaisvanhemmat Euroopan anteliaimpia
Julkaistu: 24.12.2007 08:10
stt
Noin 80 prosenttia aikuisista suomalaista saa ajoittain rahaa vanhemmiltaan. Jopa puolet suomalaisaikuisista vastaanottaa vanhemmiltaan säännöllistä rahallista tukea, kertoo Aamulehti.
Tiedot ovat peräisin meneillään olevasta Suomen Akatemian Gentrans-tutkimuksesta, joka selvittää suurten ikäluokkien auttamiskulttuuria. Tutkimusta johtaa sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos.
Lapset puolestaan auttavat vanhempiaan koti- ja korjaustöissä, kuljetuksissa ja teknisten laitteiden käytössä. Vain alle prosentti aikuisista suomalaisista tukee vanhempiaan rahallisesti.
Keskimäärin suomalaisvanhemmat auttavat lasta noin 600 eurolla vuodessa.
Euroopan häntäpäässä ovat espanjalaisvanhemmat, joista vain 10 prosenttia tukee lapsiaan rahallisesti.
Viemme lapset aina silloin tällöin anopille ja apelle hoitoon. He asuvat ihan lähellä, joten yhteyttä tulee pidettyä useasti. Anoppi saattaa soittaa, että voisi ottaa lapset iltakävelylle tai että tulisiko lapset viikonloppuna käymään. Jos meillä on menoa (kutsujuhlia), jonne ei lapsia voi ottaa mukaan, appivanhemmat vahtivat lapsia, jos ehtivät. Joskus käymme kahdestaan ravintolassa tai elokuvissa.
"Palkkioksi" appivanhemmat saavat kiitoksen. Kun appi oli sairaalassa leikkauksessa ja kotona toipumassa, kuskasimme anoppia kaupoille ja teimme lumityöt heidän pihaltaan. Mieheni on myös auttanut talon maalauksessa, remontoinnissa ym. Jos appivanhempien tietokone tai digiboksi on jumissa, apu löytyy meiltä. Minä olen myös ommellut verhoja anopille hänen pyynnöstään. En ole koskaan ajatellut rahaa näitä hommia tehdessä ja enpä usko että anoppikaan ajattele rahaa, kun katsoo meidän lapsia.
Jos on tarvetta.Näytätte hyvää esimerkkiä muille.
Voi kun kiva lukea, että jollakin muullakin on anopin kanssa normaalit välit. Minä itse olen anoppini kanssa oikein hyvä ystävä, ja hämmästellen luen näitä kirjoituksia kun ei tulla anopin kanssa toimeen, saati sitten omien vanhempienkaan kans.
Mitään ei saa neuvoa,mikään ei kuulu muille-vaikka kuinka hirveitä lasten laiminlyöntejä näkisi tapahtuvan.
Lapseni ovat jo isoja, mutta aikanaan maksoin aina mummolle, jos lapset olivat hänen vastuullaan. Opiskelujeni vuoksi lapset olivakin mummon luona tenttipäivinäni n. kerran kuukaudessa. Anopilla oli pieni eläke, joten minusta maksaminen oli kohtuullista.
Muutoin emme valiettavsti apua lasten hoitoon osanneet hakea. On äärimmäisen tärkeää, että pariskunnalla on myös aikaa kahdenkeskiseen yhdessä oloon.
enkä korvausta kyllä tahtoisikaan.
Sen sijaan aikuiset lapset kyllä vahtivat pienimpiä sisaruksiaan aina jos miehen kanssa kaipaamme kahdenkeskistä aikaa.
Eräälainen korvaus sekin?