Pelastin viisi kirjoahventa vessanpöntöltä, kun
kaverini kyllästyi ja tyhjensi koko tankkinsa.
Kaverini oli joskus pari vuotta sitten ne
ostanut, eikä muistanut/tiennyt mitä kirjoahvenia
ne ovat. Joskos joku teistä viisaammista
ihmisistä tietäisi, minun huonojen selitysten
perukoilta.
Kaloissa on suuria kokoeroja, suurin on yli
kymmensenttinen ja pienin puolet pienempi. Mahtaa
johtua siitä, että ne ovat joutuneet elämään 80 l
altaassa. (asia korjattu, akvaarioni on 220 l)
Saas nähä kasvavatko ne vielä. Kalat muistuttavat
suuresti tulisuita, mutta niissä ei ole sitä
tulisuun punaista, ainakaan siinä määrin ja
oikeassa kohtaa, kuin tulisuilla on. Muoto ja
väritys on muuten aikalailla sama. Kaloillani on
pyrstön tyvessä tumma pystysuora viiva, jonka
päässä ylhäällä evässä on ympyränmuotoinen
laikku. ei kovin suuri, mutta kuitenkin.
Kalat muuttavat väritystään tummemmaksi. Näin
ainakin kävi kun niitä siirrettiin altaasta
toiseen. Yleensä ne ovat aika vaaleita, mutta
ärtyessään ilmeisestikin ne tummuvat.
Poikkeuksena on kaksi näistä kaloista, ne ovat
koko ajan tummia. Olisivatkohan kutuasussa?
Kaloista myöskin hohtaa sinistä, sellaista
metallista. tummemmista enemmän, kuin vaaleista
ja saa tosi tarkkaan katsoa, ennen kiun sen
huomaa. Kaloja ei missään nimessä voi sanoa
sinisiksi, ehkä sinertäviksi aika ajoin. Kalojen
silmissä on punaista kuin särjellä.
Jos joku tietää olisin ikionnellinen jos kertoisi
mullekkin mitähän nämä mahtaisivat olla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
nykyään on viljelty tulisuuta niin paljon ja kanta
on vähän huonontunut, ja sitten väri on häipynyt.
jos ne kerta muuten tulisuita olis, kuin tuon
seikan perusteella, niin kyllä on.
Epäilen tuota, koska tulisuilla ei ole sitä
viivaa peräpässä, eikä pilkkua/läiskää. Eikö
tulisuut kutupuuhissa punastu enemmän? Näissä ei
ole sitä punastumista. Kiitos kuitenkin. Voithan
olla oikeassakin, ehkä minulla on laimennettuja
tulisuita.