Kirjoitanpa tänne kun en muutakaan paikkaa keksinyt minne voisin kertoa tuntemuksestani. Palailin työelämään pitkän sairausloman jälkeen 2005, jolloin jäin osa-aikaiselle työkyvyttömyys eläkkeelle. Entisenlaiseen fyysiseen työhön minusta ei enää ollut, joten pääsin toimistohommiin samaan työpaikkaan. Kuvittelin, että uudet työtehtävät eivät kuluttaisi voimiani niin kuin entiset. Alussa kaikki tuntuikin hyvältä, mutta hiljalleen tajusin toimistotyön olevan jopa entistä työtä raskaampaa. Tarkoitan tällä lähinnä henkistä puolta ja samalla kun se alkoi rassaamaan niin fysiikka rupesi pettämään. Töitä alkoi hiljalleen tulemaan lisää ja aikataulut tulivat kiireemmiksi sekä työpäivät pitenivät. Pitkän sairausloman suurimpana osatekijänä pidettiin juuri työssä aiheutuvan uupumuksen aiheuttamaa stressiä. Olen yrittänyt kertoa esimiehelleni, että olisiko mahdollista vähentää töitäni, koska en kerkiä niitä kunnolla tekemään. Olen huomannut jo samoja merkkejä itsestäni kuin ennen sairastumistani: unettomuus, haluttomuus, mikään ei kiinnosta. Tänään tein sitten päätöksen, että tilaan lääkärille ajan ja kerron hänelle näistä seikoista. Heillä on aikaisemmat epikriisit, joten toivon heidän suhtautuvan asiaani oikein. Melkoista ruikutustahan tämä teksti on, mutta tuli vaan semmoinen tarve kirjoittaa jonnekin.
Työuupumus
KP01
73954
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Keromuksesi kosketti minua. Olen nyt ollut vuoden vuorotteluvapaalla. Tämä vapaa oli paikallan. Olin niin uupunut, työpaikallani vallitsevasta työpaikkakiusauksesta. Ainakin itse näin asian koin.Olen käynyt kaksi uudelleenkoulusta. Ensimmäisen ammatin kävin 93v ja toisen 97.Kuitenkaan nämäkään koulutukset eivät johtaneet sisäiseen siirtoon. Kuulemma minun vakanssia ei haluta antaa toiselle alalle. No..nyt olen sitten taistellut tähän asti oikeuksistani työpaikalla.
Minulla on paha käsi ihottuma, joka haittaa hoitajatyössäni työtäni. lääkäri antoi lausunnon ja kehoituksen työnantajalleni, että en saa kylvettää. Vuosi meni joten kuten, työkaverini ymmärsivät asian ja hyväksyivät sen, mutta esimieheni ja sairaanhoitaja , joka jakaa aamuisin työvuorot eivät hyväksy asiaa.
Nyt kun olen palaamassa työhöni takasin ja otin pomooni yhteyttä toisesta asiasta, hän tokasi minulle , että sinä sit kylvetät myös!
Olen niin väsynyt tappeleen oikeuksistani. Töihin paluu suorastaan pelotta, että miten jaksan taas sitä naljailua ihottumastani.
Usko, että jos tähän minun asiaani ei tule mitään selvyyttä, palan loppuun!
Olenki ajatellut varata ajan lääkäriin ja neuvotella, että eikö tosiaan ole mitään ratkasuu minun asiaani. Va odotetaanko milloin palan loppuun.
apua,ettet polta itseäsi loppuun.Minä tein sen ja loppujen lopuksi päädyin sairaseläkkeelle 42v.
Saitko sairaseläkkeen millä diaknoosilla? Onko hirveän vaikeeta saada työuupumuksesta vai täytyykö olla muita syitä. Tosin eläke olis varmaan niin pieni etten sillä edes eläin kun oon kanssa nippa nappa nelkyt vuotta.
No ihan voisi kuvitella, että työpaikallasi oikein odotetaan sun loppuunpalamista, niin ei kuitenkaan oikeasti ole, lienee se jotain kateutta,kun pääsisit pesemisestä erikseen, mikä ei todellakaan ole mikään helppo homma, vaan raskas työ. Myöskin lyhytnäköisyyttä, ei ajatella omaa nokkaa pidemmälle, eikä välitetä toisesta ihmisestä.
Suurimpana syynä näkisin juuri kateuden, miksi toi toinen pääsee "niin helpolla", ja minä raatamaan kaikkia töitä.
Tästä huolimatta sun on haettava apua itsellesi, ennen kuin väsyt liikaa.
Itselleni kävi niin, 53v. jouduin työkyvyttömyys eläkkeelle. Työuupumus ja masennus, sekä ahdistustila ovat syynä.
Masennus seurasi totaalista uupumusta, nyt tästä on kulunut muutama vuosi, vieläkään en pysty kunnolla edes kotitöitäni tekemään, siis seuraukset ovat niin suuret, ettei terveyttä kannata riskeerata missään tapauksessa.
Eläke tosiaan on pieni, mutta parempi vaihtoehto, kuin ei mitään.
Eikä työuupumusta pääse karkuun, jos ei hoitoa hae, ihminen alkaa oirehtia niin paljon, että pysähdys tulee väkisin.
"Eikä työuupumusta pääse karkuun, jos ei hoitoa hae, ihminen alkaa oirehtia niin paljon, että pysähdys tulee väkisin."
Stoppi tuli viime keväänä ja puoli vuotta telakalla huilaamassa ja nyt ollaan takaisin oravan pyörässä. Ei hyvältä näytä. Tabu poskeen aamulla masennukseen ja iltasella nukkumiseen.
Itse hoitoalalla, viisi vuotta työelämässä, mutta nyt jo ihan lopussa. Työ vie kaikki voimani, miusta tuntuu että minun pitäisi muuttaa työpaikan viereen kerros tai rivitaloon asumaan, että selviytyisin töissä käynnistä ja perhe-elämästä. Kotitöille ei jää voimia, puut jäävät pilkkomatta, lumityöt tektmättä, leikit lapsen kanssa leikkimättä. Lapsen sain hoitoon onneksi lähemmäksi, tunnin kestävä lenkki raikkaassa ulkoilmassa ennen ja jälkeen töiden ei enää tuntunutkaan hyvälle idealle.
Siitä alkoi itkut ensin kotona, kun pääsin ovesta sisään, retkahdin sohvalle itkemään. Pian ahdistus ja huoli terveydestä ja kaikesta muusta elämästä valtasi ajatukset täysipäiväisesti. Itkin töissäkin, tosin salaa vessassa, tai jonkun muun asian varjolla, esim kun sain nyrkistä asiakkaalta, ennen senkin kuitenkin kesti kyyneleittä. Nyt syön mielialalääkkeitä työuupumukseen ja masennukseen. Fyysisten oireiden takia minulta on kuvattu pää ja tutkittu epilepsiaa. Olen saanut sydänlääkkeet, ja se on suurin murheeni, tuo sydän, pelkään miten jaksan tässä työssä, miten kalliiksi se minulle ja sitä kautta myös perheelleni tulee. Olin ennen perusterve ihminen, urheilullinen, innokas, iloinen, haaveilin toisesta lapsesta, opiskelusta sun muusta, nyt jäljellä on enää varjo. Ja ikää minulla on 25.
Sinä olet nuori, vasta 25v.
Uupuminen ei kuitenkaan aina kysy ikää.
Sinulla ei ole vaihtoehtoja siinä mitä teet, eli hakeudut lääkärille, psykiatrille, koska pelkkä mielialalääke ei riitä, olet loman tarpeessa, loman pitää kestää niin kauan että olet terve, vie se sitten kuukauden tai vuoden, tai kaksi. Sitä suuremmalla syyllä sinun pitää hoitaa itsesi kuntoon kun olet nuori, elämää paljon edessä.
Sinun pitää olla aktiivinen itsesi hoidossa, menet aina uudelleen ja uudelleen hoitoa hakemaan, niin kauan kun sitä tarviit. Lääkärit eivät tule sitä sinulle tarjoamaan, itsesi se pitää tehdä.
Ymmärrän hyvin, tilanteesi vaikeuden, rahaa täytyy tulla ym. lapset pieniä ja jne..
Jos et nyt kumminkin anna itsellesi aikaa ja lepoa, ei tule mitään. Ole rohkea kun alat itseäsi hoitaan. Onko mahdollista kouluttautua vaikka johonkin muuhun ammattiin, jos hoitotyö on sinulle liian raskasta henkisesti.
Tsemppiä tulevaisuuteen!