harrastamme poikakaverini kanssa seksiä päivittäin, useamminkin. Mutta viimepäivinä rakastellessamme olen kastellut aivan vähän alleni. En huomaa sitä laisinkaan. Ei ole ennen tapahtunut. Muilla kokemuksia???? kun aina ei käy ensin vessassa ku tuntuu ettei ole hätä... :(
Auttakaa ihmeessä!!
Auttakaa ihmeessä!!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oletko varma että pissaa,olen aika varma että sinä ejakuloit vain =)Ite ejakuloin usein eikä enää mitenkään hävetä ku tiedän ettei pissaa.
Lueppa tästä lisää:
Naisen ejakulaatiosta (vastaa miesten siemensyöksyä) on jo tiedetty pitkään, siitä vaan ollaan montaa eri mieltä. Ejakulaatio kun tahdotaan pitää miesten yksinoikeutena. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että useat naiset tuottavat virtsaputkesta (ei siis emättimestä) orgasmin yhteydessä eritettä, joka ei ole virtsaa. Erite muuttaa hieman koostumustaan kuukautiskierron eri vaiheissa. Erite on toisinaan makeaa ja toisinaan hapanta. Se voi olla myös kirpeää tai väkevää. Makea maku olisi juuri ennen kuukautisia ja on kuulemma hunajaakin makeampaa. Erite on väriltään joko valkoista tai väritöntä.
Tämän eritteen lähde on virtsarakkoa ympäröivä rauhanen, joka vastaa miehen eturauhasta. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että jokainen nainen ejakuloi orgasmin aikana, mutta eritteen määrän vaihtelun vuoksi sitä ei aina huomata. Joskus ejakulaatio voi mennä myös virtsarakkoon päin ja tästä syystä sitä ei havaita. Joillakin naisilla tulee selkeä voimakas suihku virtsaputkesta. Kyse ei siis ole virtsankarkailusta vaan ihan normaalista ilmiöstä.
sitä tulla paljonkin?
mutta kun en silti laukea? voiko kyseessä silti olla tämä?
kiitos sinulle.. :)
Voi sitä tulla paljonkin. Ja mielestäni se voi olla silti kyseessä vaikka et laukeaisikaan. Ja näin miesnäkökulmasta voin sanoa että ainakin minusta on erittäin kiihottavaa jos nainen ejakuloi. Harmi vaan en ole päässyt vielä harrastamaan seksiä tällaisen naisen kanssa, mutta jospa sekin päivä vielä joskus koittaisi.
auttaskohan sitte vaan käydä joka tapauksessa aina vesan puolella ennen h-hetkeä... :)
Edellä olikin aika hyvä vastaus, mistä se johtuu. Kuitenkin täydennyksenä, että siinä on myös hiukan virtsaa seassa. Mutta ei siitä kannata välittää. Sitä vain joillakin naisilla tulee, toisilta ei. Seurustelin pitkään erään tytön kanssa, jolta se tuli aina rakastelun yhteydessä. Minusta se oli hienoa, kun se lämmitti kalua mukavasti siellä sisällä. Tyttö vain oli aluksi turhaan kiusaantunut ja sanoi, että on kun suolla makaisi. Sänky todella kastui. Silti se oli ihan mukavaa. Joten älä välitä mitään, ei se poikia haittaa.
mukavaa kun joku kysyy ongelmasta joka myös minua vaivannut.. tack!
mullakin on sama robleema...