Olen ollut vl-yhteisössä n. 30 v. Aina, kun tuli vastaavista asioista puhetta, ne olivat kiellettyjä puheenaiheita. Myös perheen sisällä, saati julkisesti. Kun asioista huhuttiin, kiellettiin ehdottomasti puhumasta. Ja kertomasta kenellekkään.
Sukurutsaus
kielletty aihe
5831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vanhoillislestadiolaisuudessa vallitseva käytäntö naida vain lahkon sisältä aiheuttaa sisäsiittoisuutta. Populaatio on liian pieni, jotta geenit sekoittuisivat riittävästi. Ongelma on astetta pahempi tapauksissa, joissa "vahvat" suvut jatkuvasti naivat toinen toiseltaan.
noista populaatioiden koko-ongelmista ennen kuin kirjoittelet mitä sattuu
Jopa suomalaiset kansana ovat niin sisäsiittoisia, että geenitarjonta on melko rajoittunutta.
Periytyvien kansantautien esiintyvyyttä tämä lisää huomattavasti. Ja näitähän suomalaisilla riittä ja syy on juuri tuo meidän sisäsiittoisuus.
Lisäksi on tutkimuksissa todettu, että joillakin alueilla jotkin harvinaiset sairaudet ovat hyvin paljon yleisempiä, kuin väestössä keskimäärin.
Tämäkin juontaa juurensa menneestä, jolloin puoliso otettiin yleensä samasta tai korkeintaan naapurikylästä. Ihmiset olivat geeniperimältään läheistä sukua. Tämä asia jopa ymmärrettiin ja tiedostettiin jo tuolloin ja geeniperimää rikastettiin tietoisesti ottamalla puolisoita tarkoituksellisesti kaukaa oman elinpiirin ulkopuolelta.
Tämä ongelma on ollut noin 50-luvulle asti, kun ihmisten liikkuvuus on ollut todella vähäistä ja on järjestään otettu se naapurin tyttö emännäksi. Ja tällä ei ole mitään tekemistä VL:n kans. Paremminkin VL on joutunut hakemaan sitä emäntää kauempaa, kun omassa pitäjässä ei ole ollut tarjontaa.
Vasta 60-luvulta lähtien autoistumisen ja opiskelemaan lähteminen peräkylisltä ovat luoneet paremman sekoittumisen. VL on liian uusi uskonto (noin 4 sukupolvea), jotta sisäsiittoisuudesta olisi geeniperimä kärsinyt. Kyllä ongelmat suomalaisissa on perua viimeisen noin 500 vuoden ajalta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000032019830
Ois varmaan vapaampaa?