normaali puhumattomuus

neuvolan mukaan

Veljeni oli niin hidas puheen kehityksessään, että sai niskoilleen vaikka minkälaisia diagnooseja. Nyt aikuisena on kertonut, että puhuminen jännitti, koska kaikki alkoivat vouhottamaan ympärillä aivan kuin hänessä olisi jotain vikaa. Kuulemma kauheimpana esteenä puhumiselle oli oman äidin ahdistuneet huokailut, jotka aiheuttivat pojassa häpeän tunteen. Kun oli jo muutanut kotoa ja löysi tyttöystävän jonka seurassa jännitys puhua helpotti, poika meni iltalukioon, kirjoitti kuusi ällää, yhden runokirjan ja vaikka kuinka monta käsikirjoitusta. Mitään kielellistä häiriötä ei ole havaittavissa. Oma äiti tietenkin nyt kummissaan, koska on neuvolatyöntekijä, ja oli kirjasta katsonut, mikä on normaalia, ja mikä ei.

En tiedä miten neuvoläkäytäntö toimii tänä päivänä. Oma lapseni on nyt 2,8 vuotiaana niin hidas puheen kehityksessä, että pelottaa. Sanavarastoa ei ole 200 sanaa enempää ja lauserakenteet hukassa. Asumme hetkellisesti ulkomailla, ja pelottaa viedä Suomessa neuvolaan. Jos lapsi tarvitsee apua, sitä haluan antaa - mutta, jos kyse on vaan persoonatyypistä (kuten veljeni tapaus) olisi ikävä altistaa samanlaiselle kokemukselle kuin veljelläni oli. Miten teidän lapsia on kohdeltu neuvolassa? Oliko mielestänne pätevä analyysi? Onko muita analyysipaikkoja?

3

1167

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aika heti

      lastenneurologille. Yksityinen tietysti maksaa, mutta parhaassa tapauksessa kuulette, että kaikki on ihan ok.

      • kehitystä voi

        tarkkailla, ilman että hänen ympärillään vouhotetaan. Lapsen puheen kehitystä seurataan ja arvioidaan nykyään leikin avulla niin, että lapsi ei itse edes sitä tajua. Oma lapseni aloitti puheterapian ja se on hänelle kuin kerho, kiva paikka, jossa tehdään kaikkea kivaa. Ei edes tajua, että siinä on joku piiloajatus takana. :) Hyvä niin, ei käy puheterapia raskaaksi.
        Siis, ei homma mene niin, että jos hakee lapselle apua, lapsen ympärillä ruvetaan vouhottamaan enää nykypäivänä. Läheisille voi kertoa tutkimuksista, jos uskoo, ettei heidän käytös lasta kohtaan muutu. Kohta 3-vuotiaalla 200 sanavarasto ei kuullosta kyllä pahalle, varsinkin kun ulkomailla asuttu. Meidän 3v puhui tasan yhden sanan; "heppa". Muuta ei osannut tuottaa. Kuka muuten osaa laskea, et lapsella on 200 sanaa????


      • 111
        kehitystä voi kirjoitti:

        tarkkailla, ilman että hänen ympärillään vouhotetaan. Lapsen puheen kehitystä seurataan ja arvioidaan nykyään leikin avulla niin, että lapsi ei itse edes sitä tajua. Oma lapseni aloitti puheterapian ja se on hänelle kuin kerho, kiva paikka, jossa tehdään kaikkea kivaa. Ei edes tajua, että siinä on joku piiloajatus takana. :) Hyvä niin, ei käy puheterapia raskaaksi.
        Siis, ei homma mene niin, että jos hakee lapselle apua, lapsen ympärillä ruvetaan vouhottamaan enää nykypäivänä. Läheisille voi kertoa tutkimuksista, jos uskoo, ettei heidän käytös lasta kohtaan muutu. Kohta 3-vuotiaalla 200 sanavarasto ei kuullosta kyllä pahalle, varsinkin kun ulkomailla asuttu. Meidän 3v puhui tasan yhden sanan; "heppa". Muuta ei osannut tuottaa. Kuka muuten osaa laskea, et lapsella on 200 sanaa????

        Sinuna menisin ihan rohkeasti neuvolaan.
        Minusta tuo 200 sanaa kuulostaa ihan normaalilta. Meidän kohta 3v pojalla on ehkä 10 oikeaa sanaa ja sitten joitakin itse keksittyjä.
        Puheterapia sen sijaan on minusta ollut raskasta. Poika ollut aivan kuitti niiden jälkeen. Vaikka toiminta siellä onkin leikkimistä, joidenkin sanojen kohdalla häneltä vaaditaan oikea sana pelkän äännähdyksen sijaan. Se vaaatii häneltä paljon keskittymistä, kun ongelmana on nimenomaan sanojen/puheen tahdonalainen tuottaminen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      42
      2138
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1438
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1142
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      130
      1039
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      932
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      70
      848
    7. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      704
    8. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      684
    9. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      113
      640
    10. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      582
    Aihe