Pohdintaa

Tieto ja tunne, siinä on kaksi eri asiaa. Mikähän siinä tosiaan on, ettei muiden vakuuttelu omasta kelvollisuudesta ja hyvyydestä auta? Ei riitä, että tietää olevansa kelpo ihminen, jos ei tunne olevansa kelpo ihminen. Mistä tuon tunteen voisi omaksua, siinäpä kysymys. Jostain mielen syvyyksistä nousee ikuinen ja kulumaton tunne omasta huonoudesta ja mitättömyydestä. Olemme kuin vanhoja vinksallaan olevia rakennuksia, jotka pitäisi peruskorjata. Pitäisi purkaa vanhat lahot osat pois ja laittaa uutta ehompaa tilalle. Oman kelvottomuuden tunne on kuin kulumaton leima itsessä. Se on erikoinen leima, sen näkee vain itse, mutta luulee, että kaikki sen näkevät.

Pitäisi opetella tuntemaan olonsa turvalliseksi. Sitä pitäisi jotenkin harjoitella. Ei saisi tuntea pelkoa, hylätyksi tai nolatuksi tulemisen vaaraa. Miten voisi oppia turvallisuutta ja luottamusta? Ihmisen peruskorjaus on sellaista, että pitää opetella pois vanhasta, jotta voi rakentaa uutta sen tilalle. Se työ on hidasta, mutta vähitellen se tuottaa tulosta. Terapeutti on siitä hyvä opettaja, ettei hän saa pettää ja hylätä asiakastaan. Hänen pitäisi siis olla turvallinen, kunhan vain uskoisi ja luottaisi siihenkin asiaan.

Etkö muka ota vastuuta elämästäsi, onko se niin? Opiskelethan ja elät aivan kelpo elämää. Miten taakasta voi tulla kilpi?

"Tiedän tasan tarkkaan, miksi koen olevani yksinäinen. En osaa olla kuin muut, siis ne jotka ei ole yksinäisiä ja tyytymättömiä. Olen lapsuudesta asti hävennyt itseäni ja tottunut siihen että olen surkea ja huono yksilö."

Samoin minä. Siksi koitan ylittää vastoinkäymiset olemalla huumorintajuinen ja vetämällä kokoajan vitsiä jokaisesta asiasta. En oikein koskaan osaa olla luonteva, vaan olen pelle joka on sisältä onneton mutta ulospäin itsevarma. Et varmasti ole mitenkään erikoinen tapaus, sillä olet saanut naisilta seksuaalista hyväksyntää, asia jota minä en olen kokenut. Ja toisinaan olen saanut sen käsityksen että venlafaksiinisi avulla olet ollut aika ulospäinsuuntautunut ja itsevarma, että kyllä sinulla on pirusti henkistä kanttia, itsevarmuutta, asennetta ja voimavaraa jos vain luotat itseesi täysin, 100%. "You gotta believe on yourself, or none will believe in you", "Dreams that have shattered may not have mattered: take another point of view". "Rise above the obstacles". Eli tuossa hiukan ruohonkorsitason psykologiaa, jota minäkin olen jo kyllästymiseen asti täällä saarnannut. Meitä kaikkia tarvitaan täällä, tiedän että joku kommentti, nauru tai pilkkaus voi masentaa, mutta koittaa ottaa moraalinen ylemmyys ja aina uskoa että elämä kantaa, ajatella positiivisesti ja miettiä että minä olen oman elämäni herra ja minä olen arvokas ja minua tarvitaan.


"Ei mua ole tietosesti mollattu tai ajettu alas, mutta herkkänä lapsena otin sen itseeni. Otin itselleni kantaakseni taakan. Tein siitä itselleni kilven, kilven jonka taakse voin suojautua. Olemalla kilven takana en ota vastuuta elämästäni, kuten ystävämme SB on usein kommentoinut."

Ymmärrän täysin. Minuakin on satutettu lukuisia kertoja lukuisten ihmisten toimesta ja olen masentunut päiväkausiksi niistä. Et tiedäkään kuinka rankkaa on elää jatkuvien itsemurha-ajatusten kanssa kun ne eivät jätä rauhaan. Olet kyllä itsekin miettinyt että kuolema ei olisi sinulle mikään huono vaihtoehto. Älä vello itsemurhafantasioissa, seek help, bro. Sinä tarvitset apua koska sinä olet tärkeä. Ongelmissa on se huono puoli että ne tahtovat kasaantua kuin hevosenlanta nurmikolle( ihan itse keksin tämän vertauskuvan ;) ), mutta juju onkin siinä että pitää löytää ongelmien YDIN, alkuperäinen ongelma, the ORIGIN OF PAIN, niinkuin minä sitä kuvaan. Kun sen ratkaisee tulee suunnaton helpotus, jne.

Mitä yritän nyt rohkaista sinua, on se, että me kummatkin olemme energisiä, testosteronisia innokkaita nuoria miehiä, ja meidän kannattaa elää täysillä koska vanhuus tulee aikanaan ja kuoleminenhan on niin pirun TYLSÄÄ. Eletään vaikka läheisimmienkin vuoksi. On niin paljon muita ihmisiä joilla on niin paljon helvetin huonommin asiat, ei pelkästään tässä maassa mutta koko maailmassa. Meillä on ehkä melkein parhaiten asiat jos otamme toisen näkökulman eli katsomme globaalisti maailmantilannetta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö meillä olisi oikeus valittaa ongelmistamme vain koska ne eivät ole kello puoli yhdeksän uutisissa. Murehdimme vain koska koemme olevamme tilanteen herroja sen aikaa. Eli me saamme välitöntä ja pitkäkestoista palkkiota siitä. Kaikilla on joku murhe aina päässä; kun toisen saa mielestään niin sitten tulee uusia ja uusia, esim. "hitto huomenna on koulua klo 8" tai "hitto, toi Minna loukkasi minua aika pahasti". Tietysti nuo ovat aika laimeita huolia, meillä mt-kuntoutujilla kun on vähän raskaampia huolia, kuten auton katsastus, sakot, terveys, yms.

"Miksi minun on vaikea luopua kilvestä, joka ei minua edes suojaa oikealla tavalla? Miksi uskallan ottaa päivittäin kuitenkin monia muita riskejä, pyöräilemällä jäisellä tiellä, uhmaten turvallisuuttani? Miksi ihmisten kohtaaminen ja ystävystyminen on minulle suuri uhka? Koska pelkään varmasti torjutuksi tulemista. Miksi koen arvottomuutta ja huonoutta ihmisten seurassa? En osaa edelleenkään hyväksyä itseäni. En tunne arvoani ihmisenä."

Täällä netissä kuulostat aika tavalliselta, ellet jopa astetta tavallista ihmistä reippaampana. Kilvestä et luovu koska sinä näet että sen takana et ainakaan häviä mitään, ja tosin että voitakaan mitään. Mutta jos otat kilven pois, niin voit tulla loukatuksi, okei, mutta voit myös saavuttaa jotain aivan huippua, eli rakkautta, hyväksyntää ja mielihyvää. Sinun vaistonvarainen pelkosi vain pitää kilpeä yllä ihan kuin refleksireaktiona, mutta sinun pitää riuhtaista se pois kuten laastari karvaiselta iholta. Olet osannut revitellä, kuten se, kun puhuit yhdelle vanhalle pariskunnalle joulusuunnitelmistasi, välittämättä muiden ihmisten tuijotuksista. Ajan mittaan ihmiset sopeutuvat "to the new you", mutta aluksi he voivat olla hämillään ja siksi tahattomasti ilkeitä. Kunhan pääset pois kuolemantoive olostasi, niin varmasti joku nainen alkaa kanssasi seurustelemaan.

"Yritän opetella näkemään arvoni, mutta tarvitsisin siihen hyväksyntää. Tarvitsisin tukea, hyväksyntää ja rakkautta. Kuinka voin itse täyttää sen kaiken tarpeen. Kuka muu sen tekisi minulle? Kuka sanoisi minulle sen? Terapiatyöntekijäni sen sanoo, mutta se ei vieläkään auta."

Tarvitsisit, kuten me kaikki, jonkun tukevan kaveriporukan jonka kanssa voisi mennä hulluttelemaan kaupungille, siitä saisi onnistumisen elämyksiä jotka nostaisivat itsetuntoa, mielialaa ja yleistä hyvinvointia, silloin naisetkin hakeutuisivat sinun seuraasi kuin mehiläiset kukkaan. Venlafaksiini on sinun tukipilarisi, pidä siitä kynsin hampain kiinni sillä se parantaa sinun vointiasi ja itsevarmuuttasi. Ethän sinä sitä ainakaan nenän tukkoisuuteen käytä ? :D( inside joke: amfetamiini joka vaikuttaa samoin kuin mielialalääkkeet, oli käytössä nenukin tukkoisuuteen 1960- luvulla)

"Ne ei ehkä ymmärrä sitä pelkoa, mitä minä kannan mukanani. Eikai vastaantulijat aavista sitä, kuinka Yv on heikko yksilö. Ne ei ehkä näe sitä, että Yv:lle ihmisten joukossa oleminen on usein suorittamista. Se on kuin juoksisi petoa pakoon. Henkinen puoli on se pelkuri. Ei minun kroppani koe uhkaa. Mistä kaupasta voi ostaa purkin eheyttävää hyväksyntää? Sellaisen tropin, etten enää häpeäisi itseäni ja olisi aina estynyt ja varautunut? Ehkä se lääke on löytynyt jo, mutta se muutos ei tapahdu yhdessä yössä. Entä jos näkis ensi yönä sellaisen unen, jossa saisin vastauksen ja tulisin eheäksi? :). Hyvää yötä!"

Se on sinulle suorittamista koska et ole oma itsesi, joka taas johtuu paniikinomaisesta pelostasi, joka taas johtuu rakkauden ja hyväksynän puutteesta, joka on se sinun ORIGIN OF PAIN. Hyväksy siis itsesi ja ala rakastamaan itseäsi täysillä, en sano tätä kovisteluna, vaan suorana neuvona. Lääkkeistä sanon sen verran, että koita vaan saada se fluoksetiini lisäksi lääkevalikoimaasi, se lääke on kyllä ihan ihmepilleri, se piristää ihan helvetisti, lisää itseluottamusta ja puheliaisuutta. Sosiaalinen rintama on ehkä sinulle hiukan vaikea, mutta muilla osa-alueilla olet oikein hyvä.

Heips!
Joka päivä peilikuvalle toistetut parantavat lauseet antavat uuden koodin.
Pyydä ystäviä kirjoittaa sinulle hyvät puolet itsessäsi ja lue ja säästä ne.

Alkoi pohdituttamaan taas ennen untenmaille pääsyä. Pitääpä panna merkille, olenko unissa sitten estynyt tavoittamaan tyydyttäviä ihmissuhteita. Vai olenko unissa taitava ja kyvykäs. En siihen osaa vastata vielä.

Jos mietin tuntemiani 19-30-vuotiaita nuoria, heistä reilusti enemmistö kykenee seurustelemaan. Tai ovat kyenneet tavoittamaan sen parisuhteen. Monet eivät halua jäädä yksin. He ovat viisaita, sillä yksin jääminen voi olla uhka mielenterveydelle. Yksinäisyydessä on kuitenkin joitakin hyviäkin puolia, on ainakin aikaa itselleen. En usko, että seurustelevat voivat olla niin itsekkäitä.

Minä kuitenkin haluaisin tavata vapaan, mukavan naisen. Venlafaksiinista huolimatta kaipaan rakkautta ja hyväksyntää, ja se on hyvä merkki se. Toisaalta ois kai helpompaa jos ei tuntisi mitään, mutta se ei olis sitten tervettä.

Entä ne rakkauteen yltäneet? Ne jotka ovat osanneet olla sellaisia, että ovat kelvanneet. Miten ne ovat sen tilan tavoittaneet?
Entä jos me olemme kaikki yhtä, siitä suurta voimaa, joka on rakkaus. Minä estyneenä en vaan tunne kuuluvani siihen. Ehkä me kaikki olemme rakkautta pelkällä olemisella. Mutta minun sairauteni saa minut pakenemaan sitä. Saisin ehkä rakkautta osakseni, jos en enää pakenisi sitä... Hankalaksi veti.

Taidan lähteä Mirtazapin-matkalle... eli siis unille.

-Yleinen vuodattaja