vai valehtelevatko kaikki ympärilläni?
Juon ihan joka päivä töiden jälkeen. Litran kossupullo kestää kolme päivää. Joskus saatan juoda "päivän annoksen" lisäksi puolen litran pullollisen siideriä loiventavaa. Otan myös melko säännöllisesti ainakin yhden diapamin yöksi että saan nukuttua.
Minulla ei koskaan ole krapulaa, mutta muisti pätkii - joskus pahastikin. Työn hoidan kunnialla ja olen jopa erittäin arvostettu siinä, mutta miten siellä ei huomata juomistani?
Olen ollut välillä juomatta jopa liki kaksi vuotta, mutta sitten se taas alkaa. Nykyinen putki on kestänyt ainakin kaksi vuotta enkä tahdo enää jaksaa. Näitä jaksoja on ollut useampia. Kunhan jostakin saan kimmokeen niin jääräpäisyyttäni olen sitten taas vaikka seuraavat 50 v. juomatta.
Pelottaa mennä hakemaan apua.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ihan varmasti.. itselläni oli ihan samanlaista
tissuttelua.Sitten kun raitistuin niin älysin että
suurin osa läheisistäni tiesi/arvasi koko ajan tilani.Niillä on vain niin vaikea tulla sanomaan että hae apua........vai mitä itse sanoisit kaverillesi jos epäilisit jotain???
Sama tilanne kuin minulla vuosia sitten. Työt tehtiin hyvin vaikka oli lievä kankkunenkin eikä kukaan puuttunut asiaan, kun vain työt luisti. Tein reissuhommia ja siihen kuului iltaisin hotellin baarissa "sopiva" känni työkavereiden kanssa. Tätä jatkui yhtä soittoa yli 10 vuotta. Juomista katsottiin läpi sormien ja reissumiehille "sallittiin" vanhan viinan tuoksu. Nyt olen lopettanut reissutyöt oma-aloitteisesti juuri viinan takia kun en enää jaksanut sitä menoa ja terveys meni. Nyt olen masennuksen takia sairaslomalla.
Taidat olla samassa junassa eli kukaan ei huomauta vaikka varmasti pölähtää vanha viina ainakin tupakoimattoman sieraimiin. Meinaatko ihan oikeasti jatkaa siihen asti että jonkun on pakko huomauttaa sulle juomisesta tai terveys pätkii vielä enemmän? Se päivämäärä tulee 100-varmasti, jolloin joko itse määräät tai joku muu määrää, teetkö töitä vai juotko, molempia ei voi tehdä pitemmän päälle yhtaikaa. Hakeudu yksityiselle lääkärille ja kerro tilanne, voit pelastaa vielä itsesi.
Mutta tsemppiä sulle!
Jos sanot, ettei sulla ole kankkusta, niin et varmaan muista millaista on selvä elämä. Raitistuttuani vasta huomasin miten elämä oikeasti maistuu ja aamulla herääminen on helppoa ja olipa töihin meno tai ei, niin oikein odotan että mitähän jännää tänään tapahtuu, tai ei tarvitse olla edes mitään kummallista, vaan ihan normaalia arkea. Masennus kaikkosi ja sen elämän "suorittaminen" samoin.
Ihmiset eivät kovin helposti huomauttele toistensa juomisista. Paras ystävättäreni kerran sanoi kaupungilla, että huh, tais mennä eilen pitkään kun haiset noin. Olin yllättynyt, sillä omasta mielestäni ihan selvä ja ok. Itsekin huomaan ja näen jos joku käyttää paljon ja en puutu asiaan, ellei tämä henkilö itse kysy minulta neuvoa juomisen vähentämiseen. Sanon vain, että vähentäminen ei onnistu, lopettaminen on loppujen lopuksi helpompaa. Nykyisin haistan jo senkin jos joku lähimmän viiden metrin lähellä avaa oluen. En mielelläni sano mitään, etten olisi se epämiellyttävä viinapoliisi.
Olet miettinyt asiaa ja toivon, että hakisit apua. Sitä on saatavilla. Itsekin sain uuden elämän, vaikka en olisi sitä vielä vuosi sitten uskonut. Kokeilin kyllä raittiusjaksoja, onnistumatta. Tsemppiä sinulle!