Kalastaja

Olit punonut hienon runon,
juuri noiden tuntojen kanssa moni painiskelee.
Kiitos Mielikki:)

Veit mukanasi tyhjyyden rannoille,
rannoille joilla sydän odottaa saapuvaksi jotain.
Sitä jotain, mistä ihminen saa voimaa jaksaa,
ja elää - rakkautta.

" Minusta tuntuu kuin minun pitäisi surra
surujen kuolemaa "

Äärettömän koskettava runo, taidokas tunteiden
tulkki olet.

Löydän itseniki laiturilta,
oli vuorokausi siitä,kun mieheni kuoli.
Tuhansiks siruiks särkyneenä siinä,
siruina miten paljon laiturilla istuin?
Nyt varovasti sisälläni kannan
säröistä astiaa, siruista koottua.

Paljon on aikaa siinä menny.huokaan
Sydän se elämää halaa ja janoaa.
Elämän liekki lämmittää sydän alaa.

Ei elämä periks anna.
Tuon tyhjän huudon nälkää.
"Minun on kalastettava niistä ne parhaat talteen".

Aitoa elämän tuskaa, koskettavaa runos.
Toivoa elämän tielles..Liisa

sillä nuoruudessa tuijotin kotini vieressä virtaavaa jokea, jos elämä kolhi. Nyt on tullut tavaksi ajella veden ääreen, kun on paljon pohdittavaa.

"sillä ihmisen ei ole hyvä olla ontto" on hyvin sanottu ja elämästä on kalastettava ne parhaat talteen. Ne siloittaa arjen harmauden..

Kiitos runostasi

Herkän kauniisti puhut omalle sydämellesi
miten tyhjään voi tulla uutta täyteyttä,
sillä eihän täyteen vesilasiinkaan
mahdu vettä enempää, se valuisi yli.

Kiitos Sinulle, Mielikki !

Täällähän on paljon kommentteja tullut... Kiitos!
Mukavaa että olette löytäneet sanoistani jotain mikä koskettaa.

Kiitos