yksi kaunis päivä exäni näkeminen sai mun vanhat tunteet pintaan. Rakkaus häneen on niin voimakasta, se on ollut aina olemassa. Oli pakko puhua asiasta poikakaverini kanssa. En pystynyt enää jatkamaan suhteessa. Poikakaverini itki, pyysi etten lähtisi. Mutta lähdin. Hävettää, mutta ei kaduta. Tekisin sen uudelleen jos pitäisi.
Tällä hetkellä tunteet ovat sekavat. Ajattelen poikaystävää nykyään entistä, kuinka hän voi. Mutta toisen kautta olen niin onnellinen. Olen taas löytänyt rakkauden, vaikka se kuulostaa kummalliselta, sillä ketään ei ole nyt vierelläni. Mutta vietin pitkään suhteessa, joka oli enemmän kaveripohjalla. Totuimme ja kiinnyimme toisiimme- mutta ei sen enempää. Tänä aikana elämäni oli intohimotonta, se vain kulki eteenpäin.
En tiedä, miten tästä jatkaa. Sen vain tiedän, etten enää halua olla suhteessa vain suhteen vuoksi: ei ollut haaveita ei mitään. Olisi kiva kuulla jos jollakulla on samankaltaisia kokemuksia? Voisiko olla..?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Täällä on toinen, joka pisti asiat ruotuun antoi rakkauden tulla ovista ja heitti järki suhteen ikkunasta.
Aluksi se hirvitti ja olin kuin oikutteleva kakara mutta kantti, olen niin onnellinen, että pystyn tuntemaan rakkauden tunteita elämän tasapaino löytyi vihdoin.
Toivon sinulle jakasamista ja todella kannattaa kuunnllella sydämen ääntä!!