IHMINEN JOSTA PIDÄTTE/VIHAATTE.

TIEDUSTELIJA RAJALTA.

Kertokaa millaisesta ihmisestä pidätte, omin vapain sanoin. Millaisesta ette pidä. Vastemielisin. Tästähän on kysymus anonyymissä virtuaali maailmassa. Minä en ainakaan tunne teistä ketään henk.k. vaikka olen ollut keskusteluissa ties kuinka monta vuotta.

18

958

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vihaton

      Ei ole vara vihata ketään , enimmäkseen pidän ihmisistä ja jos en pidä oikein paljon , hakeudun seurasta pois. Miksi vihata tai kantaa kaunaa , omaksi painolastiksi se kuitenkin kääntyy!

    • Toinen vihaton

      Pidän monista ihmisistä, muutamia suorastaan rakastan, on paljon ihmisiä, joista en pidä - syitä voi olla monia. Viha on sellainen tunne, että sen voi kohdistaa vain ihmiseen, jonka tuntee hyvin, ei voi esimerkiksi vihata jotakin puolituttua ihmistä. Elin 40 vuotta ilman, että tunsin vihaa ketään kohtaan. Maailmassa on yksi ihminen, jota vihaan. Tuo tunne häiritsee minua itseänikin ja olen yrittänyt kasvattaa itseäni irti vihasta. Joudun pakosti tekemisiin ko. henkilön kanssa silloin tällöin ja voin fyysisesti pahoin tapaamisten jälkeen.

      Tuo kysymyksesi oli aika yleispätevä. Vaikea sanoa millaisista ihmisistä pitää tai millaisista ei pidä. Osaan vain yksilöidä kenestä pidän ja kenestä en, mutta syyt ovat monisäikeisiä. Mikään tietty piirre ihmisessä ei ole ratkaiseva tekijä.

    • joka ei itse

      tiedosta asiaa.
      Naputtaa ja huomattelee joka asiasta, korostaa omaa paremmuuttaan joka asiassa, ja ennen kaikkea on omasta mielestään paras kaikessa, ja korostaa sitä kaikenaikaa.YÖK!

      • työpaikkakiusaajaa

        on vaikeaa olla vihaamatta.
        Työkyvyttömyyseläkkeelle hänen ansiostaan jouduin.

        Rakastan iloisia lojaaleja ystäviäni.
        Onneni on että he ovat olemassa!


      • ja minua ei saisi kukaan
        työpaikkakiusaajaa kirjoitti:

        on vaikeaa olla vihaamatta.
        Työkyvyttömyyseläkkeelle hänen ansiostaan jouduin.

        Rakastan iloisia lojaaleja ystäviäni.
        Onneni on että he ovat olemassa!

        yritinulos, mutta ymmärrän toki, et olet ollut ns. myötäilevä ja uupunut siksi. Näitä valitettavasti on aina työpaikalla, ja 99% he ovat naisia. Me pistimme "tätitärkeän" (satutäti, tää ei oo sulle) toiselle osastolle, ja ei ollut nikottelua, olin kauan sen jälkeenkin luottamusnainen, ja takuulla yritin laumaani suojella. Mut pirullista naista pahempaa ei löydy, päältä maan.


    • ihmetelen.

      en vihaa ketään,
      mutta läheskään kaikkia en ymmärrä ja haluaisin opettaa elämään kuten minäkin elän.

      pidän heistä jotka on fiksuja ja toivon että hekin pitäisivät minusta, etteivät vain pakottavissa tilanteissa kohteliaisuuttaan ole miellyttäviä.

      • Puidenhalaaja

        ...näin mukavalla immeisellä olla ihmisiä, joita ei voi sietää. Näin vaan on. Työkuvioissa on kolme ihmistä, joiden tapaamista väistelen parhaani mukaan. Onneksi eivät ole samassa työpisteessä enää, mutta samassa organisaatiossa kumminkin. Näiden ihmisten kanssa on työnteko ollut varsinaista rautakangen vääntöä. Varmaankin he ajattelevat minusta samalla tavalla;(((


    • Vihaaminen vie niin paljon energiaa etten enää vihaa ketään..ainakaan päivää kauempaa :)
      Vastenmielisiä ihmisiä ovat kierot ihmiset ja niistä yritän pysyä kaukana.
      Riitojakaan ei voi välttää mutta ne voi riidellä ja unohtaa sitten koko asian.
      Kaikenkaikkiaan ihmiset ovat mukavia

      • oo oikeutta

        vihata ketään. Mutta Tauno Paloo mie rakastan!


    • Ihminen josta pidän on ystävällinen, rauhallinen, elämänmyönteinen, iloinen, energinen, tyytyväinen ja tasapainoinen.

      En pidä ihmisestä joka on ailahtelevainen, räiskyvä, korottaa ääntänsä ja joka arvostelee kaikkea, määräilee ja kuuluttaa negatiivisia mielipiteitään kovaäänisesti.

    • Sinimarjanen

      jotka ovat rehellisiä, rehtejä, ovat ystäviä
      myös selän takana. Eivät ns. kaiva maaperää
      jalkojen alta. Niitäkin on. Mielestäni hyvien
      ystävien kesken ei ole myöskään kateutta.
      Itse koen näin, jos toisella on jokin asia
      paremmin, niin olen iloinen siitä hänen puolestaan.
      Pidäs henkilöstä, johon voin luottaa ja joka
      ei mene siitä mistä aita on alhaisin.
      Vihaamaan en pysty ketään.

    • Kaivanto

      en vihaa ketään, vaan pidän ihmisistä ja viihdyn seurassa. Siitä seurasta jos pitäisi joku vähemmän pitämäni valita, se olisi hän, joka on koko ajan äänessä, vaikka mitään ei kysytä. - Muutenhan en saa omaa ääntäni kuuluviin.

      Sitten tämä virtuaalipuoli... Täällä nyt ei kamalasti tunteita kannata tuhlata, ei ainakaan missään tapauksessa vihaa.

    • CannedHeat

      on aidosti oma itsensä. Ihminen omana itsenään ei vertaa itseään muihin. Hän ymmärtää, että elää omaa omaa elämäntarinaansa. Hän on suhteessa muihin omista lähtökohdistaan ja hyväksyy muiden lähtökohdat sellaisinaan. Hän ymmärtää, että ihmisyys on suhteissa toisiin suhteisiin elämistä.

      PS.Kunpa itsekin pääsisi tuohon, niin voisi pitää kovasti itsestäänkin ja tällöin ei "tarvitsisi" vihata ketään:)

    • moiseen

      uteluun? Rajalta?

      Tunnustan, että ohitan aina tiettyjen nikkien kirjoitukset.
      Ei siinä vihasta ole kysymys, vaan kirjoittajan tyylistä esittää asiansa. En minä voi vihata kirjoittajaa, jotan en tunne.

      • Rajalta rajalta

        Aikuinen olen ja tiettävästi ymmärrän että et sinä voi minua tuntea. Miten voisit vihata??


      • Ihmettelen vaan

        Aihe kai käsittelee tuntemiasi HENKILÖITÄ,ei nettinikkejä?


    • Anskuliini

      ketään.
      En kuitenkaan pidä ihmisistä jotka häiritsevällä käytöksellä pilaavat toisten elämää.

      • pitää

        mut tarviihan sitä pystyä sanoon, et nyt lopetat ton.Voisihan esim, madamet ottaa huomioon heti missä kafeteria on ja mennä sinne keskustelemaan. Olen ollut niin "törkeä" et olen saanut pashaa ,vaan teatteriliput ovat niin hintavia,et ei hölösuut mun iltaani pilaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe