Se, kun ikävä piinaa ja kutistaa kasaan, elämä sekaisin vai se, kun ikävä alkaa hellittää, järki astuu mukaan kuvioihin ja siitä seuraa tyhjä olo :(..?
Kumpi pahempaa..?
*****
231902
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
olla pahempi. Ihana olla sekaisin toisesta ihmisestä, tavallaan, vaikka se ikävä tuntuukin.
takaisin..nyt on vaan ikävä..ja luopumisen tuska.
se tyhjä olo mikä juuri nyt on.
Tyhjä olo on pahempi. Ikävässä muistaa hanen olemassaolonsa. T
ei sekään kun kaipaus on niin valtava,se on piinallista,
muitakin saman kokeneita. Tätähän ei ymmärrä muuten, ei voi käsittää ikävän tuskaa, miltä se tuntuu ja sen poistumista, kun ei tullutkaan mitään.
Olisko nyt sitten vain koitettava saada tilalle jotain, mikä alkas taas tuntumaan niin "paljolta". Se aukko on vain vaikea täyttää.
pahempaa tämä tyhjä olo, ikävä ja ihastus ei ole kokonaan hellittänyt. Mutta Järki yrittää saada jotain tolkkua.
Siitä seuraa tyhjä, surullinen, apea olo.
sitä ihastuu täysillä, mutta on pakko luovuttaa jostain syystä...Jälkeenpäin voi sitten järkeillä tai miettiä mitä olisi voinut tapahtua.
Ehkä se oli sellainen käännekohta joka ei vienytkään mennessään vaan etääntyy muistoihin jota ei unohda ihan heti. Elämä on (#¤"%)
elämässä tulee vastaan joku, täysin yllättäen, joku, johon ihastuu, joka tuntuu heti jotenkin tutulta, kuin sielun puolikkaalta. Kuin tuntisi hänen ajtuksensa, tuntisi väreinä ajatuksensa.
Sanaakaan ei tarvitse sanoa, se tunne, katse, tuttuuden tunne.
Olisi armeliasta edes jotenkin tietää, miksi pitää unohtaa, mikä on se syy, joka pakottaa järkeilemään. Järkeileminen olisi silloin helpompaa.
Oliko se todella vain jotain luulottelua. Niin se varmaan on "järkeiltävä"
mietin, olinko vain niin saamaton, en yrittänyt riitävästi, selvittää ja viedä eteenpäin. Epäilin liikaa, olin itselleni tyly, olisin ansainnut sen rakkauden, vaan en uskaltanut, olin pelkuri.
Toivottavasti nyt ei vain kerran elämässä. Kyllä niistä oikeista puolikkaista pitäisi myös tulla jotain eikä aiheuttaa vain kärsimystä. Näin on.
tuonut sinulle tuollaiset mietteet. Järkeile lisää, esimerkiksi sitä, olisiko mahdollista korjata jotain. Ehkä sitten olisi helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Itse olen sitä mieltä, että jos hän jotenkin lähestyisi minua, olisin valmis kuuntelemaan.
Toivon että sinun tunteittesi kohde olisi myös valmis kuuntelemaan sinua.
Minun täytyy jatkaa järkeilyä, rasittavaa ja apeaa.
Mun järkeily taitaa vaan sotkee asioita vielä enemmän..ja oon sitä paitsi niin huono kilpailemaan, kolmantena pyöränä (!) Mieluimmin annan periksi, kuin lähden ottamaan sen riskin, että hajotan itseni.
Totta kuin vaan voi olla, ei anneta apeudelle periksi, vaikka ikävä ei olekaan enää niin kivaa kenties..en tiedä sinun tilannetta.
Ja kun ajauduin tähän puolivahingossa, ikävä vaan kaivaa sisintä ja itkua pukkaa...ei se voi olla oikein. Tässä on jotain, mikä ei ole oikein, vaikka kaikesta sydämestä niin haluaisin uskoa..olen jo ajatellut suunnana muutosta. Ja se olisi liian iso uhraus, väärin mulle.
jatkuva kärsimys..eihän se ole oikein, omaa itseään kohtaan.
ajatella esimerkiksi itse lähestyväsi - luuletko että se toinen osapuoli ei olisi valmis kuuntelemaan sinua hetkisen, ja antamaan sinulle varmaa vastausta? Ehkä se unohtaminenkin olisi helpompaa varman tiedon eikä luulon perusteella.
Ja ajattele sitä positiivista puolta, jos se luulottelu ja unohtaminen osoittautuisikin loppujen lopuksi turhaksi?
sekavat.
Joskus sitten tuntuu siltäkin, että ihmiset eivät näe omaa käytöstä toisen silmin. Se on yleistä molemmin puolin. Molemmat pelkäävät ainakin nolatuksi tulemista, ja sitten on niitä ylianalyyttisiä friikkejä. Tai alku voi olla hankalaa muuten vaan.
Ja tää suomi24-palsta on hyvä juttu, mutta täälläkin saa lukea kommentteja, jotka muokkaa omaa ajatusmaailmaa.
Ehkä jotain tapahtuisikin, jos jättäs tään palstan tai pitäs taukoo.
vain yhtä ainoaa oikeaa, tuota en usko...
maailmassa on lukemattomasti oikeita puolikkaita, se, kuinka sen sieltä löytää, edes yhden, sopivan.
en vain näe siihen mitään mahdollisuutta.
Olen lähestynyt, tosin en suoraan, mutta antaen mahdollisuuden.
Nyt vain on niin, että enempi lähestyminen olisi häirintää, ja siihen en ala.
Hieman nyt jo pelottaa, että olen vain ärsyttänyt häntä, ja sitä en missään nimessä halunnut.
kun pitää miettiä vielä tuollaisia asioita, muutenkin rakastuminen ei aina suju mutkitta..
se kohtaa silloin kun ei saisi, henkilö ei olekaan juuri "normi" ikäinen..
Miksi pitää miettiä tuollaisia, jos on rakastunut? Jos hän vaikuttaa ärsyyntyneeltä, se voi olla vaan jännitystä ihastumisestakin, tilanne voi olla uusi ja vieras, epävarmuutta.
Tuskin olet eräs neiti, mutta jos tämä keventäisi sydäntäsi ja antaisi toista näkökulmaa :)
Minullekin annettiin mahdollisuus kerran. Tilanne tuli aivan yllättäen, en ollut valmis. Hän olisi tehnyt sen silloin niin helpoksi minulle, ja minä jäädyin, en osannut tarttua hetkeen. Ja uusia tilaisuuksia ei taida tulla. Ärsyyntyneeltä ja välillä välinpitämättömältäkin olen varmasti näyttänyt minäkin. Tämä on johtunut silti lähinnä oman kykenemättömyyteni ja saamattomuuteni muistamisesta eikä hänestä. Se kun ei ujolle todellakaan ole helppo lähestyä, kun toinen lamaannuttaa tapittamalla suoraan silmiin ;) Hänkin siis näyttäisi kiinnostuneelta (jollain tasolla), epävarmuuteni ei johdu siitä vaan itsestäni.
Eli tarinan opetus: aina ei kannata tehdä johtopäätöksiä liian pitkälle. Toiset vain ovat vaikeita ja toiset (ml. minä) vielä vaikeampia :)