Otatteko foolihappoa?

Kyselisin ihan mielenkiinnosta, suositellaanko Suomessa foolihapon ottamista viimeistään plussasta lähtien?

Itse asun ulkomailla, missä foolihaposta naputetaan joka käänteessä ja täällä sitä kaikki (lähes) raskautta yrittävätkin ottavat päivittäin tabletti muodossa.

Se kun on todella tärkeää lapsen kehityksen kannalta ja mietin vain kun muutama tuttu Suomessa ei edes ollut kuullut moisesta suosituksesta.
141182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ei täällä ole kukaan asiasta puhunut, ei edes neuvolassa. minä kyllä itse tiedän että foolihappoa on tärkeä ja olen sitä kyllä syönyt tabletteina tosin nyt viimeisen kuun aikana on jäänyt vähemmälle tuo vitamiinien yms. syönti...mutta tosiaan neuvolassa on sanottu vain että d-vitamiinia kannattaa ottaa näin talvisaikaan...

Äänestä
  • Olen minäkin joskus kuullut siitä touhotettavan mutta ihan muutenkin kuin raskaana oleville. D-vitamiinista täällä nyt ei puhutakaan mitään, ei myöskään maidosta. Maitoahan ei juodakaan paitsi müslin kanssa. Ennemmin sitten jugurttia syödään. Mutta en ole minä ainakaan ottanut foolihappoa.

    Äänestä

Foolihappoa suositteli gyne jo ennen raskautta aloitettavaksi, hyvä tuote on esim. B-vitamiinituote Berex jossa on yhdessä tabletissa koko vuorokauden tarve 400 mikrogrammaa (http://www.berex.fi/berex/sivu.php?x=berex_info2) . Samoin lääkäri muistutti asiasta, ja neuvolassa kätilö sekä foolihaposta että D-vitamiinista että kalsiumista. Smaoin tiedusteltiin etät mitähän ravintolisävalmistetta/vitamiinituotetta mahdan käyttää... Tavat nähtävästi vaihtelevat melkoisesti.

Äänestä
  • Ai jaa, otanhan minäkin sitten. Taitaa Berexiä vastata täällä Berocca, siinä on kaikki b-vitamiinit. Tosin en muista joka päivä tablettia ottaa, saahan niitä vitamiineja ruuastakin myös.

    Äänestä

  • myös ulkomailla kirjoitti:

    Ai jaa, otanhan minäkin sitten. Taitaa Berexiä vastata täällä Berocca, siinä on kaikki b-vitamiinit. Tosin en muista joka päivä tablettia ottaa, saahan niitä vitamiineja ruuastakin myös.

    ei siitä sitä foolihappoa saa yhtään

    Äänestä

  • raskauteen liity kirjoitti:

    ei siitä sitä foolihappoa saa yhtään

    foolihappoa. Peräti 400 mikrog/tabletti.
    Googlaa ennenkuin jaat väärää tietoa ;)

    Äänestä

vissiin sanota siitä mitään, mutta eipä ollu neukku tädit kuullu ees siitä että omega3 ehkäisee raskauden jälkeistä masennusta ja lapsenkäytös häiriöitä raskaana otettaessa!
uuden tutkimuksien ja suosituksien mukaan kaikille tulisi suositella 22 viikolta lähtien omega3 kalaöljy tabuja.. eih ei meill' vaan

oon itse syönyt niitä ja alussa tosiaan söin raskaus vitamiinejä missä on foolihappoa.. ärsyttää etteivät neuvolassa tollasta kerrota! onneksi olen itse lukenut!

Äänestä
  • Raskaus-multitabseja ja omega 3:sta saan Bioteekin Duo-e-epa e-dha:sta. En syö kalaa, joten jostain ne tärkeät rasvahapot on saatava. Siinä ei ole A-vitamiinia, mitä ei saisi raskaana syödä ja se on puhdasta muutenkin..Alussa söin myös foolihappoa mutta sit tajusin, että sitä oli jo noissa multitabseissa valmiiksi. Lisäksi kun syö hedelmiä paljon ja leseitä niin ajattelin jättää ylimääräsen foolihapon syönnin pois. Siitä on aika vähän tietoa missään mutta ilmeisesti foolihappo-suositusmäärät on jossain maissa paljon suurempia kuin täällä. En tiedä oisko se sitten vaarallista syödä sitä enemmänkin mutta joo, ainakin sitä nyt vähän saa tosta multitabsista ja ruoasta..

    Äänestä

  • syön kirjoitti:

    Raskaus-multitabseja ja omega 3:sta saan Bioteekin Duo-e-epa e-dha:sta. En syö kalaa, joten jostain ne tärkeät rasvahapot on saatava. Siinä ei ole A-vitamiinia, mitä ei saisi raskaana syödä ja se on puhdasta muutenkin..Alussa söin myös foolihappoa mutta sit tajusin, että sitä oli jo noissa multitabseissa valmiiksi. Lisäksi kun syö hedelmiä paljon ja leseitä niin ajattelin jättää ylimääräsen foolihapon syönnin pois. Siitä on aika vähän tietoa missään mutta ilmeisesti foolihappo-suositusmäärät on jossain maissa paljon suurempia kuin täällä. En tiedä oisko se sitten vaarallista syödä sitä enemmänkin mutta joo, ainakin sitä nyt vähän saa tosta multitabsista ja ruoasta..

    Olin jostain lukevinani, että foolihapon tarve vähenisi tiettyjen raskausviikkojen jälkeen, olisko just toi 20 tai 22. Eli sikiö tarvitsee foolihappoa alussa kehitysvaiheisiinsa. Tarkistakaa ihmeessää, en ole nimittäin ihan varma tästä. Enkä usko että foolihapon syömisestä olisi jatkossakaan mitään varsinaista haittaakaan.

    Multitabsin raskaus-tuotteet ovat hyviä, sieltä löytyy myös kalaöljynapit niille jotka ei kalaa tykkää syödä. Hyvä kun tuli puheeksi tämä asia, foolihappoa olen kyllä popsinut Berexin-nappien avulla minäkin, mutta kalaa en syö enkä ole käyttänyt kalaöljykapseleitakaan. Tartteepa hankkia!

    Äänestä

  • --Pirrelina- kirjoitti:

    ..6 eteenpäin on ilmeisesti suurin. Mainitaan jopa neuvolasta saadusta Vauvan odotus-kirjasessa. Jospa tuota tutkittas jossain vaiheessa vielä lisää. Ei täällä Suomessa kuitenkaan suositella suoraan juuri mitään ravintolisiä terkkarin tai lääkärin toimesta. Aika paljon siis näistä lisäravinteista tulee otettua itse selvää. Paras kai olis monipuolinen ruokavalio, tietenkin..olis vaan aikaa tarpeeks ja rahaa.

    Äänestä

  • syön kirjoitti:

    Raskaus-multitabseja ja omega 3:sta saan Bioteekin Duo-e-epa e-dha:sta. En syö kalaa, joten jostain ne tärkeät rasvahapot on saatava. Siinä ei ole A-vitamiinia, mitä ei saisi raskaana syödä ja se on puhdasta muutenkin..Alussa söin myös foolihappoa mutta sit tajusin, että sitä oli jo noissa multitabseissa valmiiksi. Lisäksi kun syö hedelmiä paljon ja leseitä niin ajattelin jättää ylimääräsen foolihapon syönnin pois. Siitä on aika vähän tietoa missään mutta ilmeisesti foolihappo-suositusmäärät on jossain maissa paljon suurempia kuin täällä. En tiedä oisko se sitten vaarallista syödä sitä enemmänkin mutta joo, ainakin sitä nyt vähän saa tosta multitabsista ja ruoasta..

    sitä saa ja PITÄÄ syödä!!!!! raskaanakin, ei liikaa kuitenkaan

    ja kuules se eläimen veressä ja maksassa oleva a-vitamiini on vaarallista sikiön munuaisille ei kasviksissa oleva (sitä ei mitenkään oo niin paljon niissä)

    Äänestä

Periaate on se, että suomalainen ruokavalio sisältää tarpeeksi foolihappoa. Käsittääkseni ruisleipä ja muut kokojyvävalmisteet ovat tässä määräävässä asemassa.

Foolihapon liiasta saannista ei ole haittaa. Liian vähäinen saanti aiheuttaa anemiaa ja saattaa aiheuttaa sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriön. Tämä on suomessa harvinainen löydös. Ko. kehityshäiriö syntyy hyvin varhaisessa vaiheessa sikiönkehitystä, ja käytännössä folaatinsaannin pitää olla kunnossa jo raskauden ensi viikoilla, jotta saannilla on vaikutusta tähän asiaan.

Käytännössä ruokavalio ei välttämättä sisällä tarpeeksi foolihappoa raskausaikana, mutta puutos ei ilmeisesti ole merkittävä em. kehityshäiriön kannalta.

Itse näkisin, että foolihapon ja muiden turvallisten vitamiinien ottamisesta lisäravinteena raskausaikana on kuitenkin todennäköisemmin hyötyä kuin haittaa.

Äänestä

vitamiinitabletteja, koska tiedän saavani ruokavaliostani tarpeeksi kaikkea, myös foolihappoa.
Eipä sitä ole mulle neuvolasta suositeltukaan, muualta tosin olen kuullut asiasta.

Äänestä

Asun kanssa ulkomailla, ja olen nyt tasan 11vkoa pitkällä, alust lähtien foolihappoa ottanu tablettimuodossa.
Kuulemma kauheen tärkeetä, jotenka olen sit ottanu neuvosta vaarin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ulko-suomalainen kirjoitti:

Kyselisin ihan mielenkiinnosta, suositellaanko Suomessa foolihapon ottamista viimeistään plussasta lähtien?

Itse asun ulkomailla, missä foolihaposta naputetaan joka käänteessä ja täällä sitä kaikki (lähes) raskautta yrittävätkin ottavat päivittäin tabletti muodossa.

Se kun on todella tärkeää lapsen kehityksen kannalta ja mietin vain kun muutama tuttu Suomessa ei edes ollut kuullut moisesta suosituksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu