Mulla on epäuskonen puoliso, joka tosin on yrittänyt tehdä parannusta, mutta onhan vanhoista tavoista hankala päästä eroon kun on niin monta vuotta ajatellu ettei monissa jutuissa ole mitään pahaa. Ongelmaksi on noussut myös se, että lapsuudestaan vl:inä olleet vieraksuu selvästi puolisoani. Siksi emme ole saaneet oikein yhteisiä ystäviä, mikä taas osaltaan hankaloittaa puolisoni sopeutumista "insaidereihin". Itse olen saanut parannuksen n. 13 vuotta sitten, joten outolintu itsekin olen ollut. Tosi vaikeaa on olla "erilainen" näissä piireissä. Onko kohtalotovereita?
Epäuskoinen puoliso
Kohtalotovereita
9910
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jätä vl-liike. Älä painosta miestäsi liittymään mihinkään, mihin ei ole halua tai mahdollisuutta sopeutua. Ottakaa sydämellenne oikea usko. Jättäkää lahkolaisuus ihan omaan rauhaansa, niin alkaa niitä kavereitakin löytyä.
Vl:t ovat niin "insaidereita", etteivät kunnolla hyväksy porukkaan ketään, joka ei ole syntynyt vl-perheeseen. Tiedän monta tapausta omasta vl-nuoruudestani. Olette miehenne kanssa outolintuja lopun elämäänne, jos sille tielle lähdette. Teitä kytätään ja vahditaan kokoajan, ja koitetaan keksiä jotain, josta saa juoruilla muille, tyyliin: "Ne käy teatterissa viikonloppuisin. Ei niillä ole oikeaa ymmärrystä. jne, jne..."
Älä hyvä nainen painosta miestäsi mihinkään lahkolaisten oppeihin, jossa "häntä ei hyväksytä".
Olen tosi iloinen jos miehesi on herätyksessä. Käy hänen kanssaan monissa eri seurakuntien kokouksissa ja rukoilkaa aina ennen tilaisutta, että Herra johdattaa teidäe seurakuntaan. Joku seurakunta alkaa vain tuntua tutulle ja omalle, se on silloin Jumalan johdatusta. Käykää myös Uusheräyksen ja vapaiden suuntien kokouksessa. Älkää vain kosakaan menkö jehovantodistajien eikä mormoonien kokouksiin, sillä he eivät kumpikaan opeta kristillistä sanomaa ja heitä ei katsota kristityiksi. Heidän raamattunsakaan ei ole oikein käännetty ja heillä on omia harhaoppikirjoja mukanaan, joista he opettavat.
Itselläni ei ole puolisoa, mutta tiedän monta sisarta joiden mies on jättänyt heidät, kun he tulivat uskoon. Kaksi noista jättäjistä oli vanhoillislestadiolaisen perheen ateistiaikuisia. He olivat saaneet tarpeekseen painostuksesta, pelottelusta, "hoitokokouksista" (rääkkäyksestä).
Oulussa on paljon kristillisiä seurakuntia ja kirkkoja, joissa julistetaan Jumalan sanaa Raamatusta, niin kuin kirjoitettu on. Käykäähän kuuntelemassa, sillä: "Usko tulee kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen Sanan kautta"(Room.10:17) ja "Jumalan hyvyys vetää miestäsikin parannukseen" (ks.Room.2.luku).
Siunausta sinulle ja puolisollesi.
Rukoilen puolestanne, että Taivaallinen Isämme johdattaa teidät sopivaan seurakuntaan. Lukekaa yhdessä Raamattua ja rukoilkaa, sillä Jeesus itse sanoi:"Missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, minä olen heidän keskellänsä".
Tutkikaa Jumalan Sanaa yhdessä, kotonannekin ja pyytäkää Pyhä Henki kotiopettajaksenne.
♥ Siunausta ja 2.Kor.13:13 teille molemmille ♥
Kokemuksesta tiedän, että kaikenlainen painostus on haitaksi. Ei kannata tuoda kotiin ainakaan vl-kokouksia, se ahdistaisi kumppania liikaa. - Mitä enemmän tällainen pari elää tavallista elämän arkea ja on tavallisissa sukulais-, työ- ja naapurisuhteissa, ahdistavuus elämänkentässä vähenee. Myös itseään uskovaiseksi kutsuvalla on haaste tutustua toisen osapuolen tuttaviin. Kummallakin on oikeus myös omiin ystäviin, se on elämän rikkautta.
Aloittajalle vielä kysymys, miten mittaat kumppanisi uskoa? Siihen ei nimittäin ole mittaria. Ehkä hän uskoo hyvinkin. Miksi pilaisitte yhteiselämänne kiistelemällä olemattomista ?
Rakastakaa toisianne älkää tulko julmureiksi.
Ja meillä on iso perhe
Mutta me olemme kyllä kaikista asioista voineet sopia nykyään ja meillä ei ole erimielisyyksiä uskonnon suuntaan.
Olen ajatellut että kyllä se jumala hänet parannukseen johdattaa jos hän parhaaksi näkee ja meidän on näin mentävä.
En ole yksin, meitä on paljon puolisoita joiden puolisot ei ole uskovaisia
mehän olemme vaan omasta tilasta vastuussa ei puolison.
Minulle ei tulisi mieleenikään kirjoittaa Jumalaa Jeesusta ja Pyhää Henkeä pienillä kirjaimilla.
Miksi niin monet vanhoillislestadiolaiset kirjoittavat Jumalan ja Jeesuksen ja Pyhän Hengen pienillä alkukirjaimilla????
Mitäpä jos rukoilet Jumalaa vetämään hyvyydellään miestäsi puoleensa ?♥!
Lue vaikkapa 2.Kor. 6.luku;
Fil 1.luku 3-10;
Joh. 3:16
Ilm. 3:20
1.Tim. 12-17
Room. 10:1-21
Apt. 2:21
Apt. 16:31
Joh. 3:3
Luuk. 19:9-10
Matt. 28:19-20
Matt. 6:33
Ei ole meille annettu mitään muuta nimeä kuin Jeesus, jossa voimme pelastua. (Lue:Apt.4:12)
Vain Jeesuksen SovintoVeren kautta meillä on pääsy kaikkein pyhimpään.
"Kaikille jotka ottivat hänet (Jeesuksen) vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, jotka uskovat hänen nimeensä" (Lue: Joh.1:2)
Jeesus on sanonut:
"Sitä joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos".(Joh.6:37)
Kyllä puolison puolesta voi myös rukoilla ja hänelle voi kertoa Jumalan Sanasta, Jeesuksesta.
"Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta". (Room. 10:17).
Tutkikaa Jumalan sanaa yhdessä siellä kotonanne. Onhan teillä Raamattu. Monilla sisarilla ja veljillä on vaikea saada puolisoa seurakunnan kokouksiin. Perustakaa vaikka Raamattupiiri kotiinne tai tutkikaa yhdessä Jumalan Sanaa.
♥ Kotonakin voi tulla uskoon ♥
Kiitos vaan neuvoista, mutta emme ole "etsimässä" oikeaa uskoa. Itse ajattelen, että kukaan meistä ei voi todella tietää mikä on oikea, mutta vl:lläläisyys on mun juttu ja uskon että myös puolisoni, jos hän joskus johonkin uskoon haluaa liittyä. Tarkoitin lähinnä käytännön juttuja. Mm. telkkari, musiikki ja alkoholi kohtuudella on asioita, joita hän ei millään tajua väääräksi, ja välistä on hankalaa myös mulla. Ja sitten ne toiset, lapsuudesta asti uskomassa olleet pitää meitä kait jotenkin omituisina. Muistan jutelleeni joskus jonkun kanssa, joka sanoi, ettei "osaa" puhua mistään epäuskoisten luokkakavereidensa kanssa. Kaameaa!
ettei "osata" puhua edes samasta uskosta osattomien sukulaisten, ei edes omien sisarusten kanssa!
Ei kai teillä ole muuta mahdollisuutta kuin olla siinä missä tunnette olevanne oikeassa paikassa - jos se on vl-yhteisö, pysytte siellä! Ehkä ette koskaan ymmärrä kaikkea, mutta älkää väkisin mistään luopuko mitä ette voi ymmärtää. Siitä ei hyvä seuraa!
Voi olla myös niin, että ette ikinä pääse tuosta tunteesta, että olette "autsaidereita"; mutta onko se niin vaarallista? Ehkä pystytte näkemään asioita, mitä "insaiderit" eivät ikinä kykenisi näkemään. Kukaan ei voi valita sitä mihin sattuu syntymään. Mutta tällaiset sisältäpäin kasvavat seurakunnat kyllä tarvitsevat ns. "ulkopuolisten" näkökulmia - uskovat he sitä tai eivät!
Siis - paitsi että te tarvitsette sitä seurakuntaa myös se tarvitsee teitä!
Ensinnä haluan sanoa että onhan vl:ssä toki paljon sääntöjä tai 'ohjeita/kehotuksia' kuinka elää minkä takia se herättää paljonkin keskustelua varsinkin internetissä. Itsellänikin on mielipiteet enkä halua elää elämääni niinkuin vl:t elävät. Olen vl-perheestä mutta myöhemmin eronnut lahkosta. En kuitenkaan ymmärrä miten joku jaksaa valittaa mm. siitä miksi joku kirjoittaa pienellä Jeesuksen tai Jumalan tms. Tuntemani vl:t kirjoittavat aina ne isolla, mutta onhan meitä moneksi, ja internetissä varsinkin tulee kirjoitettua varmasti pienellä ihan vahingossakin..mutta tuollainen naputtaminen menee jo ehkä vähän yli..ei kannata yleistää asioita! :)
Mutta itse aloittajalle..
Ymmärrän täysin teidän tilanteen ettei teitä hyväksytä täysin..vaikka ei varmasti lohduta,ihmiset ajattelevat että milloinhan sinäkin luovut uskostasi. Mutta ei kannata välittää toisten puheista, jokainen elää ja uskoo kuin haluaa ja aivan sama se mitä muut puhuu. Mutta tuo ystävä homma on tietysti se mikä varmasti ahdistaa. Vaikka en ole enää vl ja kihlattuni ei ole koskaan ollutkaan,tuottaa minun menneisyys välillä todella vaikeita tilanteita elämässäni. Onneksi mieheni ymmärtää ja olemme puhuneet asiasta paljonkin, ja jaksaa ja haluaa elää kanssani. Perheeni on kumminkin muuttunut minua kohtaan, ei ole enään yhtä rentoa ja mukavaa meininkiä kuin oli aiemmin. Ihan kuin olisin joku rikollinen, eikä mun kuullen voi puhua tietyistä asioista..Vaikka voin kertoa,että elämme todella tasapainoista ja rauhallista elämää,ja alkoholia käytämme n.kerran kuukaudessa. osa vl-ystävistäni ei ole hymyillyt eikä tervehtinyt minua eroamisen jälkeen,vaan aina on naama kuin paskaa syönyt :D toisaalta se huvittaa minua, onko se oikein uskovaiselta?? ei todellakaan. Loput vl-ystävät taas eivät pidä yhteyttä mikäli itse en pidä yhteydenpidosta huolta...se on aika inhottavaa. Mieheni ei viihdy vl-ystävieni seurassa koska hänelle ei uskalleta puhua koska pitävät jotenkin tosi erinlaisena häntä, minulle tietysti puhuvat kun ollaan tunnettu pidempään mut jutut on todella pinnallisia..ihan kuin syvällisiä asioita ei voisi puhua vaikka onkin erinlaiset elämänkatsomukset.
Koita sinä jaksaa, ja mene reippaasti mukaan niiden ihmisten seuraan,missä tunnet että sun on hyvä olla. Kannattaa puhua suoraan siitä asiasta mikä vaivaa, niin ihmiset ymmärtää asian ja ne jotka ei halua ymmärtää ei edes tarvitse. Tietysti on elämänrikkautta että molemmilla on omia ystäviä mutta on ne yhteiset ystävät vähintään yhtä tärkeitä, ettei pari ala erkaantumaan toisistaan. No...en nyt tiedä tuliko tässä omaa purkamista vain mutta toivottavasti jotain sullekkin:)