HUPS!

= = = = = = = = = =

OTA TURHAUTUMISENERGIA
KÄYTTÖÖSI

Oletko turhautunut? Hyvä! Turhautuminen antaa
sinulle juuri sen verran energiaa, mitä tarvitset
elämäsi muuttamiseen. Turhautuminen on sinun
tapasi kertoa itsellesi, että haluat asioiden muuttuvan.

Muuta turhautumisesta saamasi energia innostukseksi.
Ala toimia. Älä anna sen masentaa sinua, vaan anna
sen toimia positiivisena vaikuttimena. Tee sille jotain.

Olet turhautunut, koska tiedät, että asiat voisivat olla paremmin,
ja olet valmis muuttamaan ne paremmiksi.
Se on merkki siitä,
että on aika tarttua tuumasta

toimeen vaikkapa saman tien.
2204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä, asiaa sanot ja muistutat.
Turhautumisen lisäksi hyviä oireita siihen, että NYT TARTTIS TEHDÄ jotakin ovat tyytymättömyys ja kateus jollekin/jostakin! Vähän samaa asiaa kuin otit esiin, se tunne on vähän semmoinen äkäinen turhautumisen ja kyllästymisen sekoitus. Todella lähellä siinä on masennus ja laiskuus, jotka taas sitten ruokkivat itse itseään.

Annoitpa ajateltavaa. - Ensin, kun tämmöistä "tilaa" alkaa hoitaa, tarttis tietää, mitä yleensäkin TAHTOO! Siinä on usein vaikeutta masis-tyypeillä. Aikoinaan kauan sitten terapeutti kysyi minulta hyvin semmoisella vakaalla ilmeellä ja äänellä, harvakseltaan lausuen, että "Mitä Sinä Tahdot?". Säikähdin totisesti, sillä kysymys oli niin outo, käsittämätön. En ollut koskaan ajatellut asiaa!

Äänestä

= = = =
Olin silloin nuori, kolmissakymmenissä, ja
istuessani yhtenä päivänä kirjoituskoneen ääressä
odottaen malttamattomana kirjan valmistumista
ajattelin, että oikea elämä alkaisi vasta tämän
kirjan valmistuttua.

Tajusin kuitenkin vaistomaisesti, että tavassani
ajatella oli jokin vika. Siispä kysyin itseltäni,
mitä kuvittelin tekeväni kirjan valmistuttua, ja
vastasin samassa; "Alan suunnitella seuraavaa
kirjaa." Entä sen valmistuttua? "Suunnittelen
sitä seuraavaa kirjaa,"

Silloin oivalsin: Tätä se on. Elämäni on tässä.
Jos en pysty nauttimaan siitä nyt, joka päivä,
minulla ei ole mitään syytä kuvitella, että
pystyisin nauttimaan siitä enemmän
tulevaisuudessa - seitsemännen, kahdeksannen
tai yhdeksännen kirjan jälkeen. Se oivallus oli
käännekohta elämässäni.

-Nathaniel Branden

= = = = = = = = = =

Äänestä

Kommentoi aloitusta


= = = = = = = = = = kirjoitti:

= = = = = = = = = =

OTA TURHAUTUMISENERGIA
KÄYTTÖÖSI

Oletko turhautunut? Hyvä! Turhautuminen antaa
sinulle juuri sen verran energiaa, mitä tarvitset
elämäsi muuttamiseen. Turhautuminen on sinun
tapasi kertoa itsellesi, että haluat asioiden muuttuvan.

Muuta turhautumisesta saamasi energia innostukseksi.
Ala toimia. Älä anna sen masentaa sinua, vaan anna
sen toimia positiivisena vaikuttimena. Tee sille jotain.

Olet turhautunut, koska tiedät, että asiat voisivat olla paremmin,
ja olet valmis muuttamaan ne paremmiksi.
Se on merkki siitä,
että on aika tarttua tuumasta

toimeen vaikkapa saman tien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu