Haluaisin Tietää

Haluaisin tietää hyväksyykö islam uskontona terrorismin taikka nyt sitten väkivallan uskonnon nimissä.
rehellisiä vastauksia kiitos/asiallisia.

Rt juho-Kusti joka tekee hiukan tutkimusta.

Ps aikomukseni olisi haastatella eri ikäisiä islamilaisia pirkanmaalla ja helsingissä.
23977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

keneltä kysyy.

Jos haluaa tehdä terroritekoja tai käyttää väkivaltaa tai valehdella tai varastaa niin halutessaan löytää kyllä islamista perusteita.

Parempi ihminen taas loytää islamista perusteet olla kunnolla.

Islam on siinä mielessä vähän heppoinen uskonto, että se on ailahtelevaisen rosvopäällikön keksimä. Hän saneli eri tilanteissa melkoisen erilaisia sääntöjä, joista löytyy perusteita kaikenlaiselle käyttäytymiselle.

Äänestä
  • ...ovat asianomaiset uskoneet löytäneensä perustelut käytännöllisesti katsoen mille tahansa. Esimerkkeinä inkvisitio, kansanmurhat, siviilikaupunkien tuhoaminen atomipommeilla ja maapallon toisella puolella olevan öljymaan valloittaminen vastoin kaqnsanivälistä oikeutta. Silloin kun uskontoon ei vedota, muita aatteita ja perusteluita on aina löytynyt yllin kyllin.

    Susi syitä löytää kun lammasta mieli tekee.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...ovat asianomaiset uskoneet löytäneensä perustelut käytännöllisesti katsoen mille tahansa. Esimerkkeinä inkvisitio, kansanmurhat, siviilikaupunkien tuhoaminen atomipommeilla ja maapallon toisella puolella olevan öljymaan valloittaminen vastoin kaqnsanivälistä oikeutta. Silloin kun uskontoon ei vedota, muita aatteita ja perusteluita on aina löytynyt yllin kyllin.

    Miten siviilikaupunkien tuhoamista atomipommeilla ja öljymaan valloittamista on perusteltu uskonnolla? En ole moisesta kuullut, mutta sinulta varmaan löytyy tietoa ja linkkejä?

    Et voi antaa mitään uskonnollisia tekstejä niiden tueksi.

    Väitteissäsi ei ole mitään totuutta.

    >>Esimerkkeinä inkvisitio, kansanmurhat, siviilikaupunkien tuhoaminen atomipommeilla ja maapallon toisella puolella olevan öljymaan valloittaminen vastoin kaqnsanivälistä oikeutta

    Onko historia vain yksi möykky, jolle riittää yksi syy kaikkeen?
    Tavallisesti erilaiset asiat käsitellään erikseen.
    Mitkä asiat noista liittyvät uskontoon?

    Äänestä

  • Nohuh kirjoitti:

    Miten siviilikaupunkien tuhoamista atomipommeilla ja öljymaan valloittamista on perusteltu uskonnolla? En ole moisesta kuullut, mutta sinulta varmaan löytyy tietoa ja linkkejä?

    Öljymaahan hyökkääminen on nykyisen hallinnon politiikkaa. Kaikessa politiikassaan hallinto tukeutuu uskontoon:

    "Bushin vakaumuksen takana on – paitsi uskonnolliseen oikeistoon kuuluva puheenkirjoittajakaarti – omakohtainen hengellinen herätys. Bushin väitetään lukevan Raamattua päivittäin, ja Valkoisessa talossa kokoontuu raamattupiiri kahdesti viikossa. Taustalla on jo Abraham Lincolnista alkunsa saanut perinne etsiä politiikanteon periaatteita Raamatusta. Amerikkalaisessa politiikassa on alusta alkaen vaikuttanut voimakas, kalvinistista perua oleva usko sallimukseen, joka johdattaa historian kulkua ja jonka päämääriä kansakunnan johtajat toteuttavat."

    - Lisää aineistoa on saatavilla.

    ***

    Siviilikaupunkien tuhoamien atomipommeilla:

    Ennen atomipommin Hiroshimaan pudottavan koneen lähtöä pommiryhmään kuuluva sotilaspastori piti lentokoneen miehistölle puheen, joka sisälsi mm. seuraavaa:

    "…we pray Thee to be with those who … carry the battle to our enemies"

    - eli pyyntö Jumalan suojelukselle, kun sota on kääntynyt hyökkäyssodaksi

    "…armed with Thy might may they bring this war to a rapid end…"

    - eli pyyntö Jumalalle, että hänen voimansa olisi pommittajien mukana, jotta he atomipommilla saattaisivat sodan nopeaan loppuun. Pyyntö näyttää toteutuneenkin, koska Japani antautui, kun kaksi sen kaupunkia oli hävinyt kartalta parinsadan tuhannen ihmisen ohella.

    "…We shall go foreward trusting in Thee, knowing that we are in Thy care now and forever. In the name of Jesus Christ. Amen."

    - Lopuksi ilmoitus, että koko homma hoituu Jumalaan ja hänen huolenpitoonsa luottaen ja Jeesuksen Kristuksen nimessä.

    Aamen.

    Ja vahvistuksena asianomaisen kapteeni-pastorin omakätinen selvitys:

    "Lukemani rukous Enola Gayn miehistölle ennen heidän lähtöään atomi-tehtävään (atomic mission) Hiroshimaan.

    William Downey
    Pastori (Kapteeni) 509s Composite
    Pommiryhmä
    Tinian, 6. Elokuuta 1945"

    ***

    Haluatko lisää esimerkkejä, miten sotaan ja tuhoamiseen on kannustettu uskonnolla? Entä kansanmurhien kohdalla?

    PS. Susi syitä löytää kun lammasta mieli tekee.

    kristitty menee paskalle, niin se on uskonnolla perusteltu teko?

    Jos tulee rukoilleeksi, että lihasoppa onnistuisi, niin lihasoppaa tehdään uskonnon vaatimuksesta?

    Logiikkasi on aina vain yhtä tarkoitushakuista ja epäonnistunutta. Hyvä asia on tietysti se, että kun mesoat täällä, sinusta on vähemmän haittaa muualla.

    Äänestä

  • jos... kirjoitti:

    ,,,menisi paskantamaan toisen olohuoneeseen ja rukoilisi Jeesuksen Kristuksen nimeen Jumalan siunausta ja suojelusta toimelleen, ilmeisestikin hän perustelisi tekoaan uskonnolla.

    Jos kristitty menisi varastamaan lihasoppa-aineksensa ja rukoilisi Jeesuksen Kristuksen nimeen Jumalan siunausta ja suojelusta varastamiselle, ilmeisesti kyseessä olisi uskonnolla perusteltu teko.

    ***

    Jos kristitty pappi rukoilee Jumalan suojelusta ja siunausta Jeesuksen Kristuksen nimeen atomipommin pudottamiselle, ilmeisesti kyseessä on uskonnolla perusteltu teko.

    Jos hallitus rukoilee Jumalan johdatusta ja siunausta suunnitellessaan maapallon toisella puolella olevan öljymaan valtausta, ilmeisesti kyseessä on uskonnolla perusteltu teko.

    Jos kristitty harrastaa toisen uskonnon ja uskontokunnan vastaista vihankylvöä kristilliseen lähimmäisenrakkauteen vedoten, silloinkin ilmeisesti on kyseessä uskonnolla perusteltu toiminta.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...ovat asianomaiset uskoneet löytäneensä perustelut käytännöllisesti katsoen mille tahansa. Esimerkkeinä inkvisitio, kansanmurhat, siviilikaupunkien tuhoaminen atomipommeilla ja maapallon toisella puolella olevan öljymaan valloittaminen vastoin kaqnsanivälistä oikeutta. Silloin kun uskontoon ei vedota, muita aatteita ja perusteluita on aina löytynyt yllin kyllin.

    Susi syitä löytää kun lammasta mieli tekee.

    uskontopiireissä nyt vain sattuu noiden "tekosyiden" löytämiseen riittävän enemmän polttoainetta kuin toisissa...

    Jos et ole muslimi niin en ymmärrä taudinkuvaasi. Vai miksi puolustelet vääryyttä jota muslimikulttuuri luo ja tuo muuassaan?

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ,,,menisi paskantamaan toisen olohuoneeseen ja rukoilisi Jeesuksen Kristuksen nimeen Jumalan siunausta ja suojelusta toimelleen, ilmeisestikin hän perustelisi tekoaan uskonnolla.

    Jos kristitty menisi varastamaan lihasoppa-aineksensa ja rukoilisi Jeesuksen Kristuksen nimeen Jumalan siunausta ja suojelusta varastamiselle, ilmeisesti kyseessä olisi uskonnolla perusteltu teko.

    ***

    Jos kristitty pappi rukoilee Jumalan suojelusta ja siunausta Jeesuksen Kristuksen nimeen atomipommin pudottamiselle, ilmeisesti kyseessä on uskonnolla perusteltu teko.

    Jos hallitus rukoilee Jumalan johdatusta ja siunausta suunnitellessaan maapallon toisella puolella olevan öljymaan valtausta, ilmeisesti kyseessä on uskonnolla perusteltu teko.

    Jos kristitty harrastaa toisen uskonnon ja uskontokunnan vastaista vihankylvöä kristilliseen lähimmäisenrakkauteen vedoten, silloinkin ilmeisesti on kyseessä uskonnolla perusteltu toiminta.

    >>Jos kristitty.....
    ,,,menisi paskantamaan toisen olohuoneeseen

    >>Jos kristitty menisi varastamaan lihasoppa-aineksensa
    >> ilmeisesti kyseessä olisi uskonnolla perusteltu teko.

    Tässä näkyy kuinka olet sepittänyt kaiken olettamuksien varaan. Samalla tavalla jatkat myöhemmissä lauseissa:

    >>Jos kristitty pappi rukoilee Jumalan suojelusta ja siunausta Jeesuksen Kristuksen nimeen atomipommin pudottamiselle, ilmeisesti kyseessä on uskonnolla perusteltu teko.

    >>Jos hallitus rukoilee Jumalan johdatusta ja siunausta suunnitellessaan maapallon toisella puolella olevan öljymaan valtausta, ilmeisesti kyseessä on uskonnolla perusteltu teko.

    Nämä systeemit olet niin hyvin oppinut, että olet toistanut niitä monien vuosien ajan. Tosiasioille niissä ei löydy sijaa. Sitä sanotaan myös olkiukkojen rakenteluksi.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ,,,menisi paskantamaan toisen olohuoneeseen ja rukoilisi Jeesuksen Kristuksen nimeen Jumalan siunausta ja suojelusta toimelleen, ilmeisestikin hän perustelisi tekoaan uskonnolla.

    Jos kristitty menisi varastamaan lihasoppa-aineksensa ja rukoilisi Jeesuksen Kristuksen nimeen Jumalan siunausta ja suojelusta varastamiselle, ilmeisesti kyseessä olisi uskonnolla perusteltu teko.

    ***

    Jos kristitty pappi rukoilee Jumalan suojelusta ja siunausta Jeesuksen Kristuksen nimeen atomipommin pudottamiselle, ilmeisesti kyseessä on uskonnolla perusteltu teko.

    Jos hallitus rukoilee Jumalan johdatusta ja siunausta suunnitellessaan maapallon toisella puolella olevan öljymaan valtausta, ilmeisesti kyseessä on uskonnolla perusteltu teko.

    Jos kristitty harrastaa toisen uskonnon ja uskontokunnan vastaista vihankylvöä kristilliseen lähimmäisenrakkauteen vedoten, silloinkin ilmeisesti on kyseessä uskonnolla perusteltu toiminta.

    Aapo kaiken mitä olet kuunnellut ja lukenut.

    Ota käteesi Raamattu ja toiseen käteesi Koraanin selitysteos ja esimerkiksi 11 Hadith kokoelmaa.

    Vertaile näitä dokumentteja keskenään ja päättele kumpi on Jumalalta ja kumpi on soveltavaa tekstiä.

    Äänestä

  • Dhimmi (väärä) kirjoitti:

    Tällä palstalla tuskin kannattaa mennä.

    Äänestä

taalta voit lukea lisaa,inshaAllah.

www.SunnahPublishing.net

Äänestä
  • No koskas kuullaan yleinen islamilaisten lausunto, että emme hyväksy terrori ja väkivaltaa uskontomme nimissä.
    Oikein sellainen maailman kattava julkilausuma teeveessä ja ratiossa, joku johtava islamisti pappi voisi tämän sano, vai miksikä niitä nyt sanotaankaan.

    Äänestä

  • Miesmoponselästä kirjoitti:

    No koskas kuullaan yleinen islamilaisten lausunto, että emme hyväksy terrori ja väkivaltaa uskontomme nimissä.

    ...sekä ateisteja on moneen lähtöön. Tuskinpa koskaan saat lukea esimerkiksi _yleistä_ kristittyjen lausuntoa, jossa tuomittaisiin vaikkapa öljymaan valtaaminen maapallon toiselta puuolelta.

    Mutta tässä esimerkkejä terrorismin tuomitsemisesta:

    http://www.mujahideenryder.net/2006/08/17/what-the-media-needs-to-show-muslim-scholars-condemning-terrorism/

    Sellainen linkki, jossa Sharia-lakia ei tulisi kunnioittaa esim käsien katkaisu ja kuoliaaksi kivittäminen eräistä rikoksista.

    Samoin tarvitseeko raiskatun naisen löytää itselleen 4 todistajaa vai riittääkö Islamin mukaan esim sperma tai dna tutkimukset?

    No ei riitä Aapo-pieni.

    ...ja kivittämiseen ja vastaavaan, itsekin toivon, että ko. asioita vastustettaisiin enemmän muslimipiireissä.

    Sen ohella toivon, että Amnestyn ja monen muun järjestön vetoomuksia ja kansainvälistä painostusta ko. barbarian poistamiseksi EI samastettaisi rasistiseen ja uskonnon vastaiseen mölinään. Tämä mölinä ei totisesti edesauta näitä vetoomuksia ja painostusta.

    ***

    Mitä tulee sperman yms. materiaalitodisteiden käyttämiseen raiskauksen todistamiseksi, siihen ei käsittääkseni islamkaan aseta mitään esteitä. Asenteet sen sijaan voivat asettaa, jos tällaiset tutkimukset ovat vieraita. Rasistinen ja asianomaisten uskonnon vastainen mölinä ei ole omiaan muuttamaan myöskään näitä asenteita.

    Miksi muslimien ihmisoikeusrikkomuksiin pitää suhtautua varovaisemmin kuin esimerkiksi kristittyjen tai zarahustralaisten? Käsittääkseni he ovat samanlaisia ihmisiä, samanlaisella vastuulla kuin sinä ja minä.

    Äänestä

  • Korppi kirjoitti:

    Eihän niihin sen varovaisemmin suhtauduta. Amnesty puuttuu niihin, monet muut järjestöt puuttuvat niihin. Itsekin puutun Amnestyn kautta ja eräitä muita kanavia pitkin.

    Ihmisoikeusrikkomuksiin puuttuminen on ihan eri asia kuin rasistinen mölinä. Jälkimmäinen ei auta yhtään mitään, vain vaikeuttaa Amnestyn ja muiden ihmisoikeusasioita ajavien järjestöjen työtä.

    Kyllä niihin suhtaudutaan paljon varovaisemmin. Muslimimailla on öljyä, silloin ihmisoikeudet tulevat toisella sijalla.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...ja kivittämiseen ja vastaavaan, itsekin toivon, että ko. asioita vastustettaisiin enemmän muslimipiireissä.

    Sen ohella toivon, että Amnestyn ja monen muun järjestön vetoomuksia ja kansainvälistä painostusta ko. barbarian poistamiseksi EI samastettaisi rasistiseen ja uskonnon vastaiseen mölinään. Tämä mölinä ei totisesti edesauta näitä vetoomuksia ja painostusta.

    ***

    Mitä tulee sperman yms. materiaalitodisteiden käyttämiseen raiskauksen todistamiseksi, siihen ei käsittääkseni islamkaan aseta mitään esteitä. Asenteet sen sijaan voivat asettaa, jos tällaiset tutkimukset ovat vieraita. Rasistinen ja asianomaisten uskonnon vastainen mölinä ei ole omiaan muuttamaan myöskään näitä asenteita.

    "...ja kivittämiseen ja vastaavaan, itsekin toivon, että ko. asioita vastustettaisiin enemmän muslimipiireissä. "

    Olet siis sitä mieltä, että muslimien tulisi olla Sharia lakiaan vastaan?

    Mitä muuta voi muslimi vastustaa ja silti olla muslimi? Muhammedin sana on samanarvoinen kuin Allahin sana, joten ei noita tekstejä voi oikein monella tapaa ymmärtää. Jos varastaa toisen materiaalia tarpeeksi paljon ja kroonisesti, niin pitää katkoa kädet.

    Jos muslimi raiskaa naapurin tytön, niin tytön tulee löytää 4 todistajaa, jollei raiskaaja siis tunnusta rikostaan. On se Islam vaan niin hyvä ja oikeudenmukainen uskonto suoraan Allahilta.

    Äänestä

  • Miesmoponselästä kirjoitti:

    No koskas kuullaan yleinen islamilaisten lausunto, että emme hyväksy terrori ja väkivaltaa uskontomme nimissä.
    Oikein sellainen maailman kattava julkilausuma teeveessä ja ratiossa, joku johtava islamisti pappi voisi tämän sano, vai miksikä niitä nyt sanotaankaan.

    Yksi

    http://www.cair.com/AmericanMuslims/AntiTerrorism.aspx

    Islam ei hyväksy terrorismia.

    Äänestä

  • Dhimmi (väärä) kirjoitti:

    "...ja kivittämiseen ja vastaavaan, itsekin toivon, että ko. asioita vastustettaisiin enemmän muslimipiireissä. "

    Olet siis sitä mieltä, että muslimien tulisi olla Sharia lakiaan vastaan?

    Mitä muuta voi muslimi vastustaa ja silti olla muslimi? Muhammedin sana on samanarvoinen kuin Allahin sana, joten ei noita tekstejä voi oikein monella tapaa ymmärtää. Jos varastaa toisen materiaalia tarpeeksi paljon ja kroonisesti, niin pitää katkoa kädet.

    Jos muslimi raiskaa naapurin tytön, niin tytön tulee löytää 4 todistajaa, jollei raiskaaja siis tunnusta rikostaan. On se Islam vaan niin hyvä ja oikeudenmukainen uskonto suoraan Allahilta.

    This is a common myth about Islamic criminal law. Rather, the four witness requirement applies only to the prescribed hadd punishment (which in the case of a married person could be death and for the non-married, 100 lashes). [Marghinani, Hidaya] This punishment is only applied in very rare cases, as is clear, and is meant to be a social deterrent, above all.

    http://qa.sunnipath.com/issue_view.asp?id=12121&hd=7&cate=0&t=rss&redirect=yes

    http://www.bismikaallahuma.org/archives/2006/does-islam-require-four-witnesses-for-rape/

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Juho-kusti kirjoitti:

Haluaisin tietää hyväksyykö islam uskontona terrorismin taikka nyt sitten väkivallan uskonnon nimissä.
rehellisiä vastauksia kiitos/asiallisia.

Rt juho-Kusti joka tekee hiukan tutkimusta.

Ps aikomukseni olisi haastatella eri ikäisiä islamilaisia pirkanmaalla ja helsingissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu