mahtavaa perjantaita vaan!!!
olen nyt viikon tapellut laajakaistan pätkimis ongelman kanssa. minulla on elisan kaapeli laajakaista ja motorolan reititin, tällä viikolla olen tehnyt jo muutaman vikailmoituksen ja elisalta on käynyt asentaja jopa kolmesti paikalla katsomassa.
toki elisalta luvattiin korvauksia, mutta en halua sellaisia armonpaloja vaan haluan TOIMIVAN LAAJAKAISTAN!!!!!!
olen nyt viikon tapellut laajakaistan pätkimis ongelman kanssa. minulla on elisan kaapeli laajakaista ja motorolan reititin, tällä viikolla olen tehnyt jo muutaman vikailmoituksen ja elisalta on käynyt asentaja jopa kolmesti paikalla katsomassa.
toki elisalta luvattiin korvauksia, mutta en halua sellaisia armonpaloja vaan haluan TOIMIVAN LAAJAKAISTAN!!!!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
minulla on ollut elisan ADSL jo kuusi vuotta eikä ole pätkinyt yhtään kokoaikana. tiedän muutaman henkilön jolla pätki yhteys, mutta elisa selvitti että vikaa oli henkilöiden verkkokortissa.
jotenka vikaa ei elisalla.
elisalta löytyy nimittäin yksi heikkous ja se on pyrokraattinen tapa toimia eli asentajista ei pääse millään eroon, kotikäynneillä voivat vian selvittyä tai ei selvittyä jäädä vielä juttelemaan asiakkaan kanssa maailman menoista ja yhteyden toimivuudesta sekä lisäksi asentaja ottaa aktiivisesti yhteyttä asiakkaaseen aina jopa hermostumiseen asti
esim: vika päällä seuranta niin voivat jopa kolme kertaa päivässä ottaa yhteyttä eli ei yksityisyyttä.
tänään ilmestyneessä tietokone (enter)lehdessä verrattiin suomen johtavia operaattoreita keskenään ja vertailun tulokset ovat:
elisa toimivuus: 9. toimii kiitettävästi, asentajat voivat tulla samantien paikalle
elisa asiakaspalvelu: 7. hieman hidasta, noin 10 min jonotus aika
sonera toimivuus: 7. sähköposti jatkuvasti epäkunnossa ja joskus takelteleva yhteys
sonera asiakaspalvelu: 4. todella hidas, noin 1 tunti ja lisäksi epäpätevät henkilöt
saunalahti toimivuus: 8. toimii loistavasti, mutta asentajien koulutus ei ajantasalla, epäpätevät asentajat
saunalahti asiakaspalvelu: 6. vastataan noin vartissa ja paljon huononsuomen osaavia.
DNA toimivuus: 5. yhteys usein epäkunnossa ja hidas
DNA asiakaspalvelu: 10. vastataan heti, ja henkilöt ovat avuliaita ja valmiina yhteityöhön
tilastot vuoden 2005-2007 aikanta.
elisan irtisanoneet, noin 7%
saunalahden irtisanoneet, noin 15%
soneran irtisanoneet, noin 45%
DNA irtisanoneet, noin 65%
operaattoreille tulleet asiakkaat vuoden 2005-2007 aikana
elisalle, noin 60%
soneralle, noin 30%
DNA:lle, noin 10%
saunalahti, ei tiedossa
nämä tiedot on siis otettu enter lehdestä.