hei hei

Olenpas ollut "pitkän aikaa" lueskelematta tai osallistumatta keskusteluun tällä palstalla. Tarpeeseen varmaan tuli minunkin suht aktiivinen osallistumiseni menneen vuoden aikana. Juuri tässä mielessä tällainen nettifoorumi on hyvä väylä: voi vapaasti, nimettömänä ja kasvottomana vuodattaa ajatuksiaan ja tunteitaan, ja tehdä ne näin selviksi ennen muuta ITSELLEEN. Toisekseen on kuitenkin hyvä, että näihin kommentteihin tulee mitä erilaisimpia vastauksia toisilta ihmisiltä. Kommentteja lukiessa voi vielä pohtia ja punnita omia ajatuksiaan ja mielipiteitään.

Nyt yhtäkkiä kuitenkin huomaan, että en löydä palstan kirjoituksista enää mitään uutta. Vl:t ajattelevat yhä samalla tavalla eikä heihin voi (eikä kai ole tarviskaan) vaikuttaa. Eikä minulla ole enää sellaista tarvetta perustella omia ajatuksiani saati yrittää (tuulimyllyjä vastaan taistellen) saada toisten silmiä avautumaan asioissa, jotka itse koen tärkeiksi.

Vl-suus on taakse jäänyttä elämää kohdallani. Vihdoinkin koen, että olen vapautunut liikkeen opettamista harhaopeista. Minulla ei ole aihetta eikä tarvetta syytellä ja mollata vl-liikettä; en ole koskaan joutunut hoitokokouksiin tms. Mutta silti olen kasvanut ja oppinut moniin vääristyneisiin ja orjuuttaviin ihmissääntöihin, jotka eivät ole aina ohjanneet elämääni terveellä tavalla. Tiedän, että nämä väärät ajattelumallit kummittelevat ainakin alintajuisesti jossain määrin mielessäni koko lopun elämääni. Tästäpä syystä toivon, että lapseni (jos minulla joskus niitä on) eivät kokemaan samaa, vaan saavat oppia tuntemaan Jumalan sellaisena kuin Hän oikeasti on: ihmisiärakastavana kolmiyhteisenä Jumalana.

Toivotan teille antoisia keskusteluhetkiä jatkossakin! Ja kiitokset kaikille, joiden kanssa olen itse saanut ajatuksia täällä vaihtaa! =)
14702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jos Jumaala ei sinulle avaaja annna oikeaa näköä, uskomassa oleva ihminen tekee turhaa työtä.
Pyydä Jumalalta oikeaa viisautta.

Me olemme vaan kylväjiä, Jumala antaa kasvvun.

Äänestä
  • Aivan mahtava vastine...Siinä puhuu oikein runsaalla kädellä kasteltu taimi.

    Äänestä

  • tähären kirjoitti:

    Aivan mahtava vastine...Siinä puhuu oikein runsaalla kädellä kasteltu taimi.

    =D Niinpä, nämä vl-veljet ja -sisaret osaavat aina yllättää niin puun takaa, että sitä jää hetkeksi suu auki pelkästä hämmästyksestä! Mikään ei ole turhauttavampaa kuin alkaa turhautua vl:ien kommentteihin, sillä se on loputon savotta se!

    oikea lääke, on neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat.

    näihin uskon asioihin oikea lääke, on neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat.

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    =D Niinpä, nämä vl-veljet ja -sisaret osaavat aina yllättää niin puun takaa, että sitä jää hetkeksi suu auki pelkästä hämmästyksestä! Mikään ei ole turhauttavampaa kuin alkaa turhautua vl:ien kommentteihin, sillä se on loputon savotta se!

    kuka taitaa meitä vastaan olla.

    Äänestä

  • vl-uskomassa kirjoitti:

    näihin uskon asioihin oikea lääke, on neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat.

    koko vl-usko-massalla on vain yhdet aivot samoine valmisajatuksineen?

    Äänestä

  • asioihin kirjoitti:

    oikea lääke, on neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat.

    "Jumalan valtakunnassa on oikea lääke, on neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat."

    Vl-liikkeestä onkin päällimmäisenä jäänyt mieleen, että se on nimenomaan negatiivisen neuvon, nuhteen ja opetuksen tyyssija. Mutta sitäkö se usko on? Synkistelyä ja kielteisiä ajatuksia? Tapoja ja sääntöjä ja toisten vl:ien seurailua? Minulle tämän päivän vl-suus ei edusta Jumalan valtakuntaa; vl-suus on herätysliike. Jumalan valtakunta on sisäisesti niissä, jotka ovat Jumalan lapsia. Pidän vl-oppia vääristyneenä ja osin vahingollisenakin. Tämä on tietenkin henkilökohtainen kokemukseni enkä torju tai väheksyä niiden mielipiteitä, jotka kokevat asian päinvastoin.

    Jumala on Rakkaus ja tähän rakkauteen meidät jokainen on kutsuttu. Täydellinen rakkaus edellyttää vapautta. Olen tiedostamatta ja tietoisesti pyrkinyt eroon kaikesta väärästä vl-opillisuudesta ja olen kokenut oivalluksia, miten sokea olen monessa asiassa ollutkaan! Olen aina uskonut, mutta olen kai aina myös epäillyt voiko se usko tosiaan olla niin murheellinen asia kuin se vl-liikkeessä ilmenee. Mutta eihän se ole! Usko on iloinen ja elämänmyönteinen asia. Usko on vapautta, iloa ja rauhaa. Usko on henkilökohtainen suhde Jumalaan eikä toisten ihmisten määriteltävissä oleva asia.

    Hyvää viikonloppua!

    Äänestä

  • vaan, kun kirjoitti:

    koko vl-usko-massalla on vain yhdet aivot samoine valmisajatuksineen?

    kuin yhdenlaista.

    Ja Pyhä Henki ei opeta siinä, että miten ihminen tulee autuaaksi muuta kuin ydellä tavalla.

    Äänestä

  • totuutta ei ole kirjoitti:

    kuin yhdenlaista.

    Ja Pyhä Henki ei opeta siinä, että miten ihminen tulee autuaaksi muuta kuin ydellä tavalla.

    Miksikähän tavalliselta vl:ltä puuttuu keskustelun taito? Kesä keikkuen tulevi kirjoitti hyvin ja perustellusti, johon rivi-vl papattaa kuin papukaija sisällyksettömiä lahko-fraaseja. Niin tyypillistä. Hohhoijaa.

    Äänestä

  • vl-uskomassa kirjoitti:

    näihin uskon asioihin oikea lääke, on neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat.

    Johannes 14 luku 2 jae Minun isäni kodissa on monta huonetta ..

    ja Jumalan valtakunnasta vielä Luukas 17 jae 20,21 . Ei Jumalan valtakunta tule niin että sen tulemista voidaan tarkkailla.Eikä voida sanoa että se on täällä tai Se on tuolla .

    Äänestä

  • vl-uskomassa kirjoitti:

    kuka taitaa meitä vastaan olla.

    lestaadiolainen?

    Äänestä

  • annuliinunen kirjoitti:

    Johannes 14 luku 2 jae Minun isäni kodissa on monta huonetta ..

    ja Jumalan valtakunnasta vielä Luukas 17 jae 20,21 . Ei Jumalan valtakunta tule niin että sen tulemista voidaan tarkkailla.Eikä voida sanoa että se on täällä tai Se on tuolla .

    kuin esim. että eri seurasta karta.
    Ja että ei kakikki jotka sanoo Herra Herra...

    Raamaattuahan voi lukea omaksi eduksi niin paljon kuin itse haluaa.
    Muttta siitä ei ole ihmiselle mitään hyötyä.

    Muistellanko vähän Judaksen kohtaa,? ei hänkään päässyt taivaaseen.

    Ja Jeesuksen aikanakaan ei kaikki päässyt taivaaseen, ja ristinryöväreistäkään ei päässyt kun toinen.

    Äänestä

  • Raamatussa muutakin kirjoitti:

    ettei toinen päässyt?

    Mikä ero niillä sitten oli?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

Olenpas ollut "pitkän aikaa" lueskelematta tai osallistumatta keskusteluun tällä palstalla. Tarpeeseen varmaan tuli minunkin suht aktiivinen osallistumiseni menneen vuoden aikana. Juuri tässä mielessä tällainen nettifoorumi on hyvä väylä: voi vapaasti, nimettömänä ja kasvottomana vuodattaa ajatuksiaan ja tunteitaan, ja tehdä ne näin selviksi ennen muuta ITSELLEEN. Toisekseen on kuitenkin hyvä, että näihin kommentteihin tulee mitä erilaisimpia vastauksia toisilta ihmisiltä. Kommentteja lukiessa voi vielä pohtia ja punnita omia ajatuksiaan ja mielipiteitään.

Nyt yhtäkkiä kuitenkin huomaan, että en löydä palstan kirjoituksista enää mitään uutta. Vl:t ajattelevat yhä samalla tavalla eikä heihin voi (eikä kai ole tarviskaan) vaikuttaa. Eikä minulla ole enää sellaista tarvetta perustella omia ajatuksiani saati yrittää (tuulimyllyjä vastaan taistellen) saada toisten silmiä avautumaan asioissa, jotka itse koen tärkeiksi.

Vl-suus on taakse jäänyttä elämää kohdallani. Vihdoinkin koen, että olen vapautunut liikkeen opettamista harhaopeista. Minulla ei ole aihetta eikä tarvetta syytellä ja mollata vl-liikettä; en ole koskaan joutunut hoitokokouksiin tms. Mutta silti olen kasvanut ja oppinut moniin vääristyneisiin ja orjuuttaviin ihmissääntöihin, jotka eivät ole aina ohjanneet elämääni terveellä tavalla. Tiedän, että nämä väärät ajattelumallit kummittelevat ainakin alintajuisesti jossain määrin mielessäni koko lopun elämääni. Tästäpä syystä toivon, että lapseni (jos minulla joskus niitä on) eivät kokemaan samaa, vaan saavat oppia tuntemaan Jumalan sellaisena kuin Hän oikeasti on: ihmisiärakastavana kolmiyhteisenä Jumalana.

Toivotan teille antoisia keskusteluhetkiä jatkossakin! Ja kiitokset kaikille, joiden kanssa olen itse saanut ajatuksia täällä vaihtaa! =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu