YLEISLAKKO

Koska nämä Suomen ylimmät päättäjät, Vanhanen, Pekkarinen ja Häkämies ovat polvillaan Stora Enson toimivan johdon edessä.
Selittely heidän taholtaan alkaa jo turhauttaa.
Johtaako tätä maata pörssiyhtiöt vai Suomen hallitus?
Työmarkkinajärjestöistä Toimihenkilö Unioni on jo reagoinut, mutta vahvaksi itseään mainostava SAK on täysin hiljaa,jos pistettäisiin kaikki rattaat seis, niin eikohän alkaisi ääni kellossa muuttua.
Lakko on täysin laillinen menettelytapa.
6447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

samaa mieltä.

hallitus on perseestä.

Äänestä

Maata kyllä johtaa hallitus mutta ei Stora Ensoa!!

Äänestä

Nyt on syytä ottaa järki käteen ja erottaa yritys ja valtio. Valtio ei voi puuttua Storan toimintaan mitenkään. Suomi ei ole NEUVOSTOLIITTO, jossa valtio saneli asiat.

Ja paperimiehet saa mitä ovat tilanneet, sillä he ovat itse ajaneet kustannustason siihen pisteeseen ettei ole enää edellytyksiä toimia Suomessa.

Äänestä
  • valtio on yksi suurimmista S-E:n osakkeenomistajista,ja sen intresseissä luulisi olevan asiaan puuttuminen.Tämä tietysti sillä edellytyksellä,että hallitus ajaa kansan asiaa-niin kuin defaulttina ajatellaan.
    Tässäkään asiassa ei paperimiesten palkoilla ole mitään tekemistä,vaan paperin maailmanmarkkina hinnoilla.
    Ja en ole itse paperimies ja S-E maksaa minulle jopa joka vuosi osinkoa osakkeista mitä omistan k.o.lafkasta.Voisi siis jopa sanoa,että on oma lehmä ojassa!

    Äänestä

jos olet tosiaan sitä mieltä että yleislakko olisi ratkaisu johonkin??? Ymmärrätkö edes mitä se tarkoittaa tai mitä seurauksia sillä olisi? Yleislakko kuuluu 50-luvulle ja jääköön sinne.

Inhottavaa olla tällainen negatiivinen nihilisti, mutta onneksi et ole asioista päättämässä - yleislakko on niin älytön idea ettei sitä onneksi halua edes ay-liikkeen pahin kommunistisiipi.

Äänestä

tätä maatahan ei johda kukaan.
pörssikurssit korkeintaan ja muumimamma kumartaa just sinne mihin kansa ei näe.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voisi olla vaihtoehto kirjoitti:

Koska nämä Suomen ylimmät päättäjät, Vanhanen, Pekkarinen ja Häkämies ovat polvillaan Stora Enson toimivan johdon edessä.
Selittely heidän taholtaan alkaa jo turhauttaa.
Johtaako tätä maata pörssiyhtiöt vai Suomen hallitus?
Työmarkkinajärjestöistä Toimihenkilö Unioni on jo reagoinut, mutta vahvaksi itseään mainostava SAK on täysin hiljaa,jos pistettäisiin kaikki rattaat seis, niin eikohän alkaisi ääni kellossa muuttua.
Lakko on täysin laillinen menettelytapa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu