Hei! mietin tässä tai olen jo kauan miettinyt ne vain ole halunnut myöntää sitä itselle..oiskelen sosiaali-ja terveysalalla..JÄNNITÄN tosi paljon kaikkia esiintymistilanteita(esitelmien pitoa,muutenkin luokassa puhumista) ja joskus myös asioita koulun ulkopuolella.. punastun,Kädet rupeaa tärisemään,levoton olo ja äänikin värisee..kun näitä esiintymistilanteita tulee..onko kyse paniikki/ahdistushäiriöstä? luulen että tämä esiintymiskammo on tullut ala-asteelta, missä jouduin pitämään esim.esitelmää ja muut ilkkuivat tai nauroivat(aina samat tytöt)..ja myös stressaan aika paljon kaikista asioista esim. taloudellisesta tilanteestani( työnteko ja opiskeluelämä ei aina ole helppoa:S:S ) minulla on kyllä muutama hyvä ystävä..mutta joskus kyllä murehdin sellaisiakin asioita että onko minulla koulussa kaveria jos esim. kaveri on poissa koulusta yms...TIEDÄN että ajattelen liikaa mitä muut minusta ajttelevat ja se minua alkaakin ahdistaa kun rupean miettimään että olenko nyt punastunut tai jos huomaa että käteni tärisee niin tilanne sitten ainakin pahenee kun rupeaa hävettämään..myös lapsuuteni ei ollut mikään ns. helppo,olen nähnyt paljon perheväkivaltaa ja itsekin saanut osani..ehkä tämäkin on yksi syy..
Haluaisin elää normaalia/tavallista elämää, en jännittää tai ajatella mitä muut musta ajattelee..RAIVOSTUTTAAA!!! monesti ajattelen että huomenna sitten en ajattele mitä muuta ajattelee ja paskanmarjat mä niistä ajattelen..yms..mut sit ku tilanne tulee eteen nii sille vaan ei voi mtn..!!! olisko terapia/psykologi avuksi?mitä kautta sinne pääsee? paljonko maksaa??onko kellään mtn neuvoja..lisäksi viimevuonna sain aivan kauhean "tärinä" kohtauksen kun koulussa piti esittää auditoriossa esitys missä oli melkein koko auditorio täynnä..se päivä oli kyllä kauhea ja ajattelin jo lopettaa koko koulun, suurin syy oli että hävetti niin perhanasti ja aattelin et mitähän kaikki aattelee..ja et kaikki näki et on huono itsetunto yms..oon antanu tään asian vaan olla ja olla..mut nyt kyl oon aatellu et jtn täytyy tehdä..ei tästä muuten tuu mtn ja tää tila pilaa kaikki suunnitelmat..yms..tänään koulussa aamulla tuli tosi ahdistava olo,,ja sit ku rupesin miettimään: et oo ny paikalla ja rauhotu yms..niin ei siitä ollu mtn hyötyä..ja ei siinä ollu ees mtn ihmeellistä tilannetta..en vaa pystyny keskittyä mihinkään..ajattelin suurinpiirtein koko tunnin huomasko muut ja mitä ne ny ajattelee musta..yms..kellään samoja kokemuksia tai neuvoja???mikä tähän auttaa?????
Haluaisin elää normaalia/tavallista elämää, en jännittää tai ajatella mitä muut musta ajattelee..RAIVOSTUTTAAA!!! monesti ajattelen että huomenna sitten en ajattele mitä muuta ajattelee ja paskanmarjat mä niistä ajattelen..yms..mut sit ku tilanne tulee eteen nii sille vaan ei voi mtn..!!! olisko terapia/psykologi avuksi?mitä kautta sinne pääsee? paljonko maksaa??onko kellään mtn neuvoja..lisäksi viimevuonna sain aivan kauhean "tärinä" kohtauksen kun koulussa piti esittää auditoriossa esitys missä oli melkein koko auditorio täynnä..se päivä oli kyllä kauhea ja ajattelin jo lopettaa koko koulun, suurin syy oli että hävetti niin perhanasti ja aattelin et mitähän kaikki aattelee..ja et kaikki näki et on huono itsetunto yms..oon antanu tään asian vaan olla ja olla..mut nyt kyl oon aatellu et jtn täytyy tehdä..ei tästä muuten tuu mtn ja tää tila pilaa kaikki suunnitelmat..yms..tänään koulussa aamulla tuli tosi ahdistava olo,,ja sit ku rupesin miettimään: et oo ny paikalla ja rauhotu yms..niin ei siitä ollu mtn hyötyä..ja ei siinä ollu ees mtn ihmeellistä tilannetta..en vaa pystyny keskittyä mihinkään..ajattelin suurinpiirtein koko tunnin huomasko muut ja mitä ne ny ajattelee musta..yms..kellään samoja kokemuksia tai neuvoja???mikä tähän auttaa?????
Vastaukset 7
Vanhimmat
tästä pääsee eroon.. lekurit ym,,,auttaa,,
Hei,
Lueskelin tuossa tuota teksiasi ja selkeasti siina on viitteita Sosiaalisten tilanteiden pelosta. En ole ammattilainen, mutta lainailin tahan vahan tekstia netista.
Suosittelen lampimasti ottamaan yhteytta psykiatrian erikoislaakariin, yleislaakarit tuskin osaavat tata tunnistaa ja ohjata oikeaan hoitoon.
Myos hyva psykoterapeutti saa varmasti hyvia tuloksia aikaiseksi.
Ota ihmeessa yhteytta jompaan kumpaan. Ei kannata tuosta vaivasta suotta karsia.
----------------------------
Mikä on sosiaalisten tilanteiden pelko?
Kukaan ei pidä voimakkaasta kritiikistä tai arvostelun kohteena olemisesta ja useimmat jännittävät hieman esim. julkista esiintymistä. Lääketiede asettaa sosiaalisten tilanteiden pelko-diagnnoosin nykyään seuraavasti:
Henkilöllä on voimakas ja jatkuva pelko sellaisia tilanteita kohtaan, joissa hän joutuu kohtaamaan vieraita ihmisiä tai joutuu arvostelun kohteeksi. Hän pelkää ahdistuneisuutensa näkymistä tai tekevänsä jotain hävettävää. Ahdistuneisuus toistuu lähes aina tietyissä sosiaalisissa tilanteissa ja se saattaa saavuttaa paniikkikohtauksen asteen. Henkilö ymmärtää pelkonsa olevan aiheetonta ja liiallista. Hän välttelee pelkäämiään tilanteita tai menee niihin väkisin kokien voimakasta ahdistusta ja kärsimystä.
Esimerkkejä pelottavista tilanteista
Itsensä esittely uusille ihmisille
Oleminen muiden huomion kohteena
Muiden kiusoittelu ja kritiikki
Arvovaltaisten henkilöiden kohtaaminen
Kevyt jutustelu (esim. kutsuilla)
Kiertävä puheenvuoro (esim. seminaareissa)
Julkinen esiintyminen
Nimen kirjoittaminen muiden katsoessa
Asioiden hoito puhelimessa vieraiden ihmisten kanssa
Yleisen WC:n käyttö
Ruokailu muiden kanssa, "kahvikuppineuroosi"
Sosiaalisten tilanteiden pelon kehittyminen
Vaikea sosiaalinen pelokkuus alkaa yleisimmin 15-20 v. iässä, usein jo aiemmin on ollut nähtävissä ujoutta ja lieviä pelko-oireita. Moni aikuispotilas muistaa häiriön alkuvaiheen ja siihen liittyvän nolon tilanteen tai nöyryytetyksi tulemisen.
Monet vaikeastakin sosiaalisesta pelosta kärsivät ajattelevat kyseessä olevan vain ujouden, t.s. luonteenpiirteen, johon ei hoidolla voida vaikuttaa. Toisaalta potilaat usein häpeävät oireitaan eivätkä uskalla kertoa niistä edes lääkärille. Suurin osa potilaista tuleekin hoitoon vasta, kun mukana on masennusta, epäonnistumista työssä ja ihmissuhteissa tai alkoholi- tai lääkeongelma. Näissä tilanteissa pelon tunnustaminen olisi aina ensiarvoisen tärkeää.
Korostunut ujous voi olla nuorella kehitysvaiheeseen liittyvä, ohimenevä ilmiö, vaikka voikin haitata esim. parisuhteen aloittamista tai selviytymistä opiskelussa tai työuralla. Ujoutta ei luokitella ahdistuneisuushäiriöksi, mutta ahdistavassa tai traumaattisessa elämänvaiheessa siitä voi kehittyä varsinainen sosiaalisten tilanteiden pelko.
Sosiaalisen pelon hoito
Psykoterapia
Käyttäytymisteorioihin ja kognitiiviseen psykologiaan perustuvat terapiat ovat useissa laajoissa tutkimuksissa osoitettu hyödyllisiksi sosiaalisten pelkojen hoidossa. Melko lyhyetkin yksilö- tai ryhmäterapiat näyttävät parhaimmillaan toimivan erinomaisesti muuten terveiden potilaiden kapea-alaisissa jännittämisoireissa. Tällöin hoitotulokset myös näyttäisivät säilyvän pitkään terapian jälkeen. Pitkiä terapioita näytettäisiin tarvittavan laaja-alaisen ja usein hyvin pitkäaikaisen pelokkuuden hoidossa, etenkin jos mukana on jo masennusta, vaikeita työ- ja ihmissuhdeongelmia tai alkoholi- tai lääkeriippuvuutta.
Lääkehoito
Masennuslääkkeet
Masennuslääkkeitä pidetään nykyään ensisijaisvalinta vaikeassa, pitkäaikaisessa ja moniin tilanteisiin yleistyneessä sosiaalisessa pelokkuudessa. Etenkin dopamiini- ja serotoniinitoimintaa kohentavat lääkkeet lisäävät sosiaalista aktiivisuutta ja spontaanisuus, vähentävät itsetarkkailua ja tilanteiden etukäteismurehtimista sekä hillitsevät paniikkireaktioita. Vaikutus alkaa vähitellen ja saavuttaa huippunsa vasta 2-3 kuukauden kuluessa.
Masennuslääkkeisiin ei tule kemiallista riippuvuutta. Masennuslääkkeet toimivat usein erinomaisena tukena psykoterapialle ja omaehtoiselle tilanteisiin totuttautumiselle. Potilas ei koe olevansa lääkkeestä riippuvainen ja riittävän pitkä hoito ohjaa potilaan elämän aivan uusille urille: aiemmin mahdottomat asiat ja tilanteet tulevat vähitellen helpoiksi ja tutuiksi, sosiaaliset taidot karttuvat, itsetunto, minäkuva ja ihmissuhteiden mallit korjaantuvat. Tällä tavalla opitut asiat tulevat helpommiksi myös lääkityksestä luopumisen jälkeen.
Lopuksi
Lievä jännitys ja perhoset vatsassa kuuluvat elämään. Vaativissa tilanteissa rutiinit, harjoittelu ja oikeat asenteet usein riittävät. Muutamalla prosentilla ihmisistä jännittäminen muuttuu keskeiseksi osaksi elämää, jatkuvaksi taakaksi, joka rajoittaa kaikkea tekemistä, saattaa vaikeuttaa työelämää tai ihmissuhteita tai johtaa masennukseen tai päihdeongelmiin.
Uudenaikaiset terapiat ja lääkehoidot voivat tällöin olla auttamassa aivan uudenlaisen elämän alkuun. Avun hakeminen kannattaa.
minulla samoja oireita. En pysty pitämään enää minkäänlaista esitelmää koulussa, hyvä että kestän edes istua luokassa ilman että hikoilen ja jännitän. Yleensä puran masennukseni viinaan, johon kaikki opintotukeni menevätkin. Koulua olisi jäljellä vielä n.3kk. Onko alamäkeni alkanut?
kohta menee nyöri kaulaa. no ei nyt kai.. toivottavasti se viina helpottaa
No,heippa!
Väitetään, että uusiin masennuslääkkeisiin ei jää koukkuun. Väitän nähneeni monia, jotka ovat koukussa niihin. Asiasta vielä vaietaan. Vieroitusoireet eivät ole niin pahoja kuin rauhoittavilla. Psyykkinen koukuttavuus on melkoinen. Miksi masennuslääkkeitä, verenpainelääkkeitä, yleisesti käytettyjä neuroleptejä voi syödä loppu elämän tai opioideja kovaan särkyyn? Rauhoittavia ei saa jonkun mielestä syödä, kun niihin voi jäädä koukkuun. Mitä sitten? Koukusta pääsee eroon hyvän laskuohjelman avulla. Minä ainakin olisin mielummin koukussa, jos se auttaa minua elämään muuallakin, kuin kotona tai olla aina keksimässä hätävalheita, miksi en voi lähteä muiden mukaan.
mulla on aivan sama juttu! viina ei auta asiaan. itse olen tässä 3 vuotta juonut ja 3 vuotta ollut noita samoja oireita eli ainakaan minun kohdallani alkoholi ei auta asiaa ellei sitten ota juuri ennen jotai esitelmää yms..
minä en saa mielestäni kun meillä oli 8 luokalla yksi esitelmä ja minä tärisin niin paljon et mä en saanu siitä tekstistä mitää selvää ja sitten mun silmät alko vuotaa ja naama punottaa, outoa kyllä kun paikalla ei ollut edes koko luokka.. nyt mä ajattelen sitä päivää joka ikinen päivä ja joten mä vertaan sitä kaikkeen esim jos vaikka olin jossain kesäleirillä niin ajatteln heti "se oli ennen sitä esitelmää" jne.. MUTTA sen jälkeen meillä oli monia esitelmiä jotka kuitenki menivät hyvin ja en saa tätä kauheaa tapahtumaa päästäni millään..
lisäksi mulla on jotenki kauhee pelko syödä koulun ruokalassa ku tuntuu et kaikki katsoo.. ja jos meen syömään sinne niin en saa syötyä kun tärisen, ja olen nyt päättänyt etten syö koulussa.
minulla olisi huomenna esitelmä joka pitää lukea englanniksi, ei sitten mitää tietoo miten selviän siitä..
Mä en ole koskaan pystynyt syömään koulussa. Aamupäivä menee muutenkin jännittäessä sitä ruokailutapahtumaa ja iltapäivällä sitten vähän helpottaa kun tietää että kohta pääsee kotiin. Muiden edessä syöminen jännittyneenä ei vaan onnistu. Oksennus tulis saman tien jos tunkisin ruokaa suuhun. Juoman/lasin nostaminen suulle on karsee paikka. Käsi saattaa alkaa täristä ihan holtittomasti ja sit kaikki näkee miten seko mä olen.