tuliaseet

taas pikku kysely eli mitä mieltä ootte tuliaseista?
13825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mikäs niissä. Monipuoliseen harrastustoimintaan (tarkkuusammunta, metsästys) ja nykyaikaiseen sodankäyntiin soveltuvia välineitä.

Nykyisen lainsäädännön Suomessa näkisin hyväksi. En kaipaa tuliaseita kodinturva- tai henkilöturvakäyttöön laajemmin.

Äänestä

Pyllystä.

Perustelut: niillä tappaminen ja vahingon tekeminen on aivan liian helppoa, eikä niitä vastaan ole kovin helppo puolustautua.

Äänestä
  • Nääh, samalla lailla voit sanoa että keskiaikainen jousitaituri tappaa ja vahingoittaa liian helposti ja niillä voi hyökätä kaukaa ja suojautuminen on vaikeaa. Tai treenannut samurai olisi voinut aseillaan helposti tappaa tavallisen aikalaisensa jos olisi halunnut. ( terävä miekka tappaa helposti ja suojautuminen on vaikeaa)

    Luuletko etteivät esim. samurait olisi käyttäneet tuliaseita jos niitä olisi ollut? Taistelu ja tappaminen noin yleensä ei ole millään muotoa kunniakasta. Tekniikka kehittyy mutta ihmiset eivät.

    Äänestä

Ne on aivan mahtavia. kantaisin aina mukanani pistoolia, ellei Suomen laki sitä kieltäisi. En opettelisi turhaan mitään itsepuolustuslajeja vaan ampuisin kylmästi kaikki vaaratekijät...en välttämättä kuolettavasti mutta esim. polveen

Äänestä
  • Olen aivan samaa mieltä.
    Kyllä mies/nainen aseella varustettuna aina kamppailulajin harrastajan voittaa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

    Lähtisin ihan turvallisin mielin vaikka UFC otteluun jotakin Tito Ortizia vastaan pumppuhaulikolla varustettuna. Että verrataanpa siinä kamppailulajin teho aseeseen.

    Äänestä

  • joku kirjoitti:

    Olen aivan samaa mieltä.

    .... ei tuliaseita annettakaan kaiken maailman kouhaajille vaan vastuuntuntoisille käyttäjille, joilla on muutakin tekemistä kuin vatkata peilin edessä pumppuhaulikon etutukkia edestakaisin ja sanoa peililasit silmillä: you're punk, die..

    Aseen käyttäminen itsepuolustukseen tarkoittaa kuolemia. Sellaista tapausta kuin "vain polveen" ei ole olemassakaan, jalasta tulee ruumiita aivan yhtä helposti. Ottaapa huomioon että jalassa on suuria valtimoita, joista veri truuttaa pihalle muutamassa minuutissa.

    Ei aleta siihen souviin, jossa selvitetään; "no ammuin vaan polveen, en mä tarkoittanut että kaverilta amputoidaan toinen jalka..." jne.

    Kyllä aseet tehokkaita on, itsellänikin on kaapissa 5kpl (.308win, .222rem, .22LR, 16/70, 12/70) vaan ikinä en osoittaisi toista ihmistä kohti niillä.

    "Olen aivan samaa mieltä.
    Kyllä mies/nainen aseella varustettuna aina kamppailulajin harrastajan voittaa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri."

    Juu-u, mutta sillä on aika vähän tekemistä normaalielämän kanssa. Pyssy kun ei suojaa siellä missä sitä tarvitsisi. Sitä kun ei kukaan täysjärkinen ihminen kanna mukanaan ravintoloihin/kadulle ja jos se sattuukin olemaan mukana oikeaan aikaan niin vielä pitää keretä ottaa se esille. Ja sen jälkeen sitä ei varmasti ole mukana siellä vankilan suihkussa.. ;)

    Poisluettuna viranomais- ja maanpuolustuskäyttö, tuliaseet ovat siis käytännöllisiä vain kusipäisimmille rikollisille. Ainakin Suomessa.

    Ja ainahan voi mainita tämän hilpeän sotilaskouluttaja Zimin starship troopersista:
    While the recruit is screaming with pain, the knife sticking out of the back of his hand, Zim laughs and says something to the effect of "because that professor type can't push that button if there is a knife sticking out of it!"

    Äänestä

  • flammee kirjoitti:

    Jaaha, että minä kuulun sinun mielestä kusipäisimpiin rikollisiin? Kiitosta vaan. Muista nyt kuitenkin että valtaosa aseista on metsästys- tai urheiluaseita. Niitten pääasiallinen tehtävä on joko eläinten ampumisessa tai pahvin puhkomisessa.

    Äänestä

  • Varjo kirjoitti:

    .... ei tuliaseita annettakaan kaiken maailman kouhaajille vaan vastuuntuntoisille käyttäjille, joilla on muutakin tekemistä kuin vatkata peilin edessä pumppuhaulikon etutukkia edestakaisin ja sanoa peililasit silmillä: you're punk, die..

    Aseen käyttäminen itsepuolustukseen tarkoittaa kuolemia. Sellaista tapausta kuin "vain polveen" ei ole olemassakaan, jalasta tulee ruumiita aivan yhtä helposti. Ottaapa huomioon että jalassa on suuria valtimoita, joista veri truuttaa pihalle muutamassa minuutissa.

    Ei aleta siihen souviin, jossa selvitetään; "no ammuin vaan polveen, en mä tarkoittanut että kaverilta amputoidaan toinen jalka..." jne.

    Kyllä aseet tehokkaita on, itsellänikin on kaapissa 5kpl (.308win, .222rem, .22LR, 16/70, 12/70) vaan ikinä en osoittaisi toista ihmistä kohti niillä.

    tosi kun vesi jalassa on kehon paksuimpia ja tärkeitä verisuonia helposti siin voi kuolla veren hukkaan

    Äänestä

  • Mika kirjoitti:

    Jaaha, että minä kuulun sinun mielestä kusipäisimpiin rikollisiin? Kiitosta vaan. Muista nyt kuitenkin että valtaosa aseista on metsästys- tai urheiluaseita. Niitten pääasiallinen tehtävä on joko eläinten ampumisessa tai pahvin puhkomisessa.

    No joo, ajattelinkin että saatoin missata jonkun merkittävän ja asiallisen ryhmän tuolla yleistykselläni.. Katukäyttöä meinasin, vaikken niin sanonutkaan..

    Äänestä

AK-47 - The very best there is. When you absolutely positively
gotta kill every motherfucker in the room - Accept no substitutes.

Äänestä
  • toi on yhdest elokuvast

    Äänestä

  • chow chow kirjoitti:

    toi on yhdest elokuvast

    Ja Samuel L Jackson.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

chow chow kirjoitti:

taas pikku kysely eli mitä mieltä ootte tuliaseista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu