Hei loppuraskaudessa olevat!
Olen vk 31 ja pikkuhiljaa olen alkanut näin ensisynnyttäjänä murehtimaan kaikesta..
Ensiksikin pelottaa, että vauva ei käänny pää alaspäin eikä laskeudu ollenkaan. Vauva oli jo yhdesti kääntyny raivotarjontaan, mutta nyt sitten öllöttää taas perätarjonnassa. :) Onko nyt jo liian myöhäistä kääntymiseen? Sitten mietin, että kun 36 vk on synnytystapa arviointi ja jos se ei ole kääntynyt vieläkään. Haluan sitten ehdottomasti sektion. En halua mitään kääntely yrityksiä, kun siinäkin on riskinsä. Ja sitten eplottaa, mahtuisiko se edes syntymään, kun olen niin pieni ihminen. :(
Jostain syystä olen alkanut pelkäämään, että repiääkö istukka ym. Kun ajattelenkin, että sattuu lapselle jotain kamalaa alkaa itkettämään. Lisäksi pelkään kuolevani. Ja kun olen kuullut vielä kamalia synnytyskokemuksia, ajattelee käyköhän niin itselle.
Kipua en pelkää kaikkea muuta. En tajua mikä minua siinä perätilassa olemisessa pelottaa, mutta haluaisin vain että se kääntyisi oikeinpäin. En halua ainakaan synnyttää lasta ensisynnyttäjänä jalat edellä!
Olenko ihan hullu?
Olen vk 31 ja pikkuhiljaa olen alkanut näin ensisynnyttäjänä murehtimaan kaikesta..
Ensiksikin pelottaa, että vauva ei käänny pää alaspäin eikä laskeudu ollenkaan. Vauva oli jo yhdesti kääntyny raivotarjontaan, mutta nyt sitten öllöttää taas perätarjonnassa. :) Onko nyt jo liian myöhäistä kääntymiseen? Sitten mietin, että kun 36 vk on synnytystapa arviointi ja jos se ei ole kääntynyt vieläkään. Haluan sitten ehdottomasti sektion. En halua mitään kääntely yrityksiä, kun siinäkin on riskinsä. Ja sitten eplottaa, mahtuisiko se edes syntymään, kun olen niin pieni ihminen. :(
Jostain syystä olen alkanut pelkäämään, että repiääkö istukka ym. Kun ajattelenkin, että sattuu lapselle jotain kamalaa alkaa itkettämään. Lisäksi pelkään kuolevani. Ja kun olen kuullut vielä kamalia synnytyskokemuksia, ajattelee käyköhän niin itselle.
Kipua en pelkää kaikkea muuta. En tajua mikä minua siinä perätilassa olemisessa pelottaa, mutta haluaisin vain että se kääntyisi oikeinpäin. En halua ainakaan synnyttää lasta ensisynnyttäjänä jalat edellä!
Olenko ihan hullu?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan tuttuja pelkoja. Itsekin ensisynnyttäjä ja ens kuun lopussa laskettu aika. Olen miettinyt kanssa vauvan kääntymistä, kun tyttö tykkää olla möllöttää istualtaan. Lääkäri ensi viikolla vasta, jolloin selviää mitä tehdään.
Ennakkoluuloisesti suhtaudn kanssa siihen vauvan kääntämiseen. Siitäkin pitää jutella sitten lääkärin kanssa.
Olen havainnut hyväksi, että sulkee korvansa kaikilta synnytyskertomuksilta joita tuttavat ja sukulaiset intona selittää. Kaikilla kuitenkin niin erilaisia synnytyksiä.
Ei se vauva tähänkään mennessä ole kellään mahaan jäänyt, että kyllä reitti ulos löytyy oli keinona sitten leikkaus tai alateitse:)
Synnyttämään lähtö hirvittää minuakin. Olen psyykannut itseni sillä, etten ajattele asiaa kummemmin, kyllä varmasti tunnistaa itsestään sitten kun on lähdettävä.
Luotan siihen, että sairaalassa todella asiantuntevaa porukkaa joka ohjaa ja opastaa koko synnytyksen ajan ja kipua lievitetään.
Pitää vaan luottaa heihin, jotka näkevät synnytyksiä päivittäin satoja. Ei siellä kenenkään amatöörin käsiin toivonmukaan joudu :D
Pelot ovat normaaleja, mutta pitäisi vielä yrittää nauttia ihan omasta itsestään ja olla mahdollisimman rauhallisin mielin.
Kohta sylissä on pieni nyytti, johon saa sitten keskittyä loppuiän. Pitää olla armollinen itseään kohtaan ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin.
Ihan vaan rennosti siellä! Hyvää loppuodotusta.
Tuohon perätilaan en osaa sanoa mitään mutta tuore synnytys on kyllä muistissa =)
Kaikki menee omalla painollaan siellä synnytyssalissa. Paremmissa käsissä et voisi ollakkaan.
Itse ihan hämmästyin miten luonnollinen kokemus se oikeasti on. Minullä käynnisteltiin synnytystä 5 päivää, se oli kyllä pahinta, se odotus. Siellä istuin ja odotin, katsoin kun porukka meni saliin ja kohta tulivatkin nyytin kanssa jo pois. Siellä oli muitakin odottajia käynnistyksessä, harmikseni näin heitä tosi vähän.
Helppo ei synnytys ollut. Melkein kaikki meni vikaan tai ainakin vaikeimman kautta. En ala erikseen kertomaan... en halua muistellakkaan. Mutta eniten hämmästytti kuitenkin se oma asenne. Kaikki oli itsestään selvää. Kätilöt piti hyvää huolta ja kävivät usein katsomassa, ponnistusvaiheessa olivat tottakai koko ajan. Ei siinä pelkäämään kerkeä, ei ollenkaan. Minulta meni monta huolenkin aihetta sivu suun kun en vain kiinnittänyt mitään huomiota niihin. Keskityin vain synnyttämään ja kuuntelin kätilöä. Kyllä minulle olisi kerrottu jos olisi ollut syytä isommin huolestua. Lääkärikin tulee nopsaan paikalle jos jotain sattuu.
Makasin voimattomana sängyssä kaksi päivää synnytyksestä, katsoin kateellisena kun muut tulee jalkeilla synnytyssalista. Silloin tajusin miten kaunis asia se oikeastaan on. Meillä kävi vähän huono tuuri koska synnytys oli niin rankka mutta lopputuloshan siinä on pääasia.
Ja ei se siinä synnytystilanteessa tuntunut niin pahalle se tilanne, jälkeenpäin kuin ajattelee niin huh. Ja kun käytiin synnytystä läpi ja kun lääkärikin sanoi että aika rankka synnytys ensikertalaiselle niin pakko oli uskoa että ei se ihan siitä tavallisimmasta päästä ollut. Vauvalla ei ollut kyllä onneksi missään vaiheessa hätää.
Pakko uskoa kyllä sitä kätilöä joka sanoi tällläisen viisauden että pakkohan sen on koskea, muutenhan ihmiset synnyttäisivät kaduille lapsiaan =)
Ihan vain reippain mielin sinne synnyttämään ja jos tulee kiire niin uskokaa että ette halua sitä toistakaan vaihtoehtoa siis että joutuisitte käynnistykseen. Ja jos tulee käynnistys niin olkaa iloisia ettei tule kiire =)
Kaikista parasta oli todellakin huomata että vaikka se on minulle (synnyttäjälle) uusi ja pelottava sekä aanutlaituinen kokemus niin se henkilökunta tekee sitä siellä työkseen. En tiedä, se kun seurasin sitä porukan vaihtumista siellä niin sai niin vahvasti tajuamaan sen miten luonnollinen ja jokapäiväinen asia se on. Pelko helpotti ja odotin vain että minäkin pääsisin tositoimiin.
Toivon kyllä että seuraava synnytys olisi helpompi, edes sen verran että käynnistyisi itsekseen. Kaikki kivunlievitys auttoi minkä otin ja sain.
Paljon paljon onnea ja tsemppia tuleviin synnytyksiin!!! Kyllä te pärjäätte ja näette vihdoin ja viimein sen oman lapsenne.
Tietenkin kaikkia pelottaa,mutta henkilökunta on osaavaa sairaalassa. Luin jostain että jos hätä tulee vauva saadaan todella nopeasti ulos tarvittaessa. Älä kuuntele niitä kauhujuttuja synnytyksestä. Halutessasi saat varmasti keskustelu ajan kätilölle niin se voi olla suureksi avuksi kuulla kaikki ammattilaiselta ja jos vielä sattuu olemaan kokenutkin. Hyvää jatkoa
Ihan varmasti jokaisella odottavalla äidillä on (viimeistään) loppuraskaudessa pelkoja, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Itsellä alkas tossa pari viikkoa sitten tulla "pientä" paniikkia esim. synnytyksen ja synnytystavan suhteen. Kuitenkin helpotti suuresti, kun sain puhuttua lääkärille. Nyt ei enää pelota läheskään niin paljon, jännittää kylläkin..
Ja sitten tuo perätarjonta.. luulisin, että sun vauva mahtuu vielä hyvin kääntyilemään edestakaisin siellä masussa, kun kuitenkin viikkoja on vasta noin "vähän". En vielä murehtisi sitä!
Eikä ihmisen koko vaikuta siihen pystyykö synnyttämään normaalisti alateitse vaan lantion (sisäiset) mitat ovat ratkaiseva tekijä. Kannattaa puhua vaikkapa neuvolassa noista peloista. se on yllättävää kuinka paljon puhuminen helpottaa! Mukavaa loppuraskautta sinulle! ps. et ole hullu..!;)