Minulla ei ole ketään kenelle purkaa tätä en kenellekään läheisilleni halua, sillä pahoitan vain kaikkien mielen, mutta tänne voin se tehdä. Haluaisin tietää osastoiden ja etenkin syömishäiriöosastoiden toiminnasta? miten tarkkaa on vartionti yms.? Vastatkaa ne joilla on osastoilta kokemuksia ja tietenkin muutkin.
Eli itse olin tuossa viime syksynä n. 3 kk suljetulla osastolla. Tämä oli ihan normaali nuorisopsykiatrinen osasto,(olen 16v) sillä syömishäiriöön erikoistuneilla osastoilla ei ollut paikkaa. Siellä oli pari kahdenhengen huonetta ja loput oli yhden hengen huoneita, jossa minäkin olin. Olen kärsinyt anorektisista, bulimisesta( liikunnan mielessä, en ole koskaan oksentanut) sekä nyt viimeiset reilu puoli vuotta BED:stä. Anorektisista mitoista olen lihonnut n.25kg viimeisen vuoden aikana jonka aikana on ollut ahmimis ja paastoamisjaksoja. Nyt n.173/73. Mutta paino heittelee rajusti.
No takaisin asiaan. En kokenut osastolla tervehtyväni. Syy voi olla motivaation puute tai mikä vaan. Mutta mielestäni myös vartiointi oli vähän huonolaatuista vaikka suljettu osasto olikin.
Kun menin sinne söin suht normaalisti ehkä hitusen vähän n.1500 kcal päivässä, mutta toisaalta en paljoa liikkunut ( mitä nyt salaa huoneessa vähän jumppailin), sillä minulla ei vielä ollut vapaakävelyitä. Kahden viikon päästä oli eka kotiloma, se oli yhden yön. Tällöin ahmin (siitä alkoi BED:kierre)En myöskään ollut varma miten tavarani tarkastetaan, mutta ajattelin piilottaa mukaani karkkia suklaata yms. Teippasin ne vaatteisiini (kuulostaa typerältä tiedän). No kuitenkin jäin kiinni ja osan pystyin viemään huoneeseeni. Rahaakin otin ja pystyin piilottamaan kukkaruukkuun. Seuraava koko viikonloppuloma meni ja olin itkuinen ja koti-ikävä kova. Aloin syömään paljon joka ruokailuilla (määrät olisivat olleet liikkujalla hyviä) mutta n.3000 kcal) oli ei liikkujalle paljon, lisäksi otin ruokailuhetkiltä salaa leipää leikkeleittä hedelmiä keksiä yms. ja pyysin osastokavereiltani karkkipäivänä karkkia. Tiedän, ihan hullua mutta himot olivat kovat. Hoitajat eivät tätä missään vaiheessa tajuneet. Toimin nopeasti salaa, mutta myös erittäin typerästi ja lapsellisesti, sillä paikka ahdisti minua. Esitin , että kaikki oli loistavasti.
Kerran he huomasivat piilotetut rahani kukkapurkissa ja olin kauhuissani. Rupesin saamaan enemmän kotilomia ja kotoa salakuljetin seteleitä rintsikoissa ja kolikoita rasvapurkeissa :D ihan älytöntä! Kannoin rahaa kokoajan mukanani etteivät hoitajat tarkistaisi taas huonettani. No kun sain vapaakävelyjä kävin kaupassa ja kotilomilla tietenkin. Painoni alkoi nuosta. Se nousi osastolla melkein kahdessa kuukaudessa 65 kilosta 78 kiloon! Päivittelin lihoamista, hoitajat pistivät osin e-pillereiden pikkiin (syön kuukautisten alkamiseen) ja verenpaineennousun tai kohonneen verenpaineen sukuvikaan. Toisaalta rupesivat myös katsomaan enemmän syömisiä. Sain ajan ravitsemusterapeutilta yms.
Pikkuhiljaa rupesin laihduttamaan ja alkoi melkein kuin jonkinlainen buliminen vaihe. Aamulla en syönyt mitään. Näytin muka syöväni leipää toisaalta piilotin. Heitin roskiin ja jos oli hoitajien huoneentarkistuspäivi laitoin vessanpönttöön. Lounaalla söin vähän salaattia( piilotin muun ruuoan) kukaan ei sanonut mitään, sillä olin jo hieman ylipainoinen. Kahvilla join vaan teetä ja joskus jonkun hedelmän. Kukaan ei huomannut. Päivällisellä vähän keittoa ja iltapalalla kun oli kova nälkä kaksi leipää. Lisäksi kaupasta ostin pepsi maxia. Päivän saldo oli ehkä 500 kcal. Lisäksi lenkkeilin vapaakävelyillä aamuin illoin. Kuntosalipäivänä kävin salilla tunnin ja uimassa kerran viikossa ja tietenkin kotona viikonloppulomilla. Lisäksi jumppasin huoneessani. Olin vain ilonen ja näytin, että kaikki oli hyvin. No paino laski siinä loppukuukadessa n 5kiloa tai hoitajat luulivat niin. Oikeasti tippui varmaan 7-8 kiloa, mutta join vettä ennen punnitusta, sillä muuten rupeaisivat valittamaan liian nopeasta painonpudotuksesta. Yhtenä päivänä ahmin salaa kotona, muuten söin vähän.
No sitten kolmen kuukauden päästä pääsin pois ja nyt tilanne on vähän vaihteleva. Jos nyt ajattelee niin vartiointi olisi pitänyt olla tarkempi vai olenko ihan tyhmä? Perjaatteessa olisin kotoolta voinut viedä ulostuslääkkeitä yms. ja oksentaminenkin olisi saattanut onnistua, jos näitä olisin harrastanut. Mitä mieltä te olette tästä? ehkä järkytti monia tai sitten oli ihan tuttua? en tiedä. Mutta vastatkaa onko tällainen teille ihan vierasta ja voiko tälläistä käydä ns. oikeilla syömishäiriöosastoilla?
Kiitos vielä niille jotka jaksavat lukea vuodatukseni ja erityiskiitos niille jotka vastaavat minulle :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
normaaliosastolla olleena voin sanoo et kuulostaa ihan normaalilt, ei ne vartioi hirveen tarkkaan jos ei siihen syytä oo. Mut tavaratarkastukset tarkemmat aina lomilt palates jos esim. itsetuhonen. Tai jos on diagnosoitu syömishäiriö, mut tekstistäs päättelen et ne ei varmasti tienny sul olevan syömishäiriöö?
Monesti syömishäiriöiset laitetaan tavallisille osastoille, mut ne on aluks vierihoidos (voi olla useemman kuukaudenkin, niin et hoitaja tulee vessaan ja suihkuun mukaan aina) ja muutenki niiden valvonta tiukempaa ku ns. tavallisten potilaiden.
Syömishäiriöisiin erikoistuneista laitoksista/osastoista en tiedä mitään.
syömishäiriön takii menin sinne, mutku ei ollu mitään itsetuhoisuutta niin ei ollu vierihoitookaan kertaakaan. mUl oli siel varmaan ehkä vapainta vaik olin ainoo sh potilas. Eikä ne tarkastanu esim. kaikkia vaatteita läpi...
no meil kyl oli se yks ana myös itsetuhosuuteen taipuvainen et varmaan siks sit valvottiin niin tiukasti... no, kai se on aika yksilöllist. ja riippuu vähän et onks "tavallisel" osastol kuinka hyvin sit koulutettu hoitajii eri syömishäiriöist...