kertoisiko joku mitä tämä kiinnittymisvuoto on ja kuinka pian tärpänneen yhdynnän jälkeen sitä tulee vai tuleeko mahdollisesti vasta kuukautisten mahdollisena alkamispäivänä? kysäisin sitä kuumeilioiden pulelta mutta vastausta sieltä en saanut. kiitos sille ihanuudelle joka minua auttaa asiassa.
jo odottajat
rtu
3768
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla ei tullut minkäänlaista kiinnittymis vuotoja.
Se on yleensä niukkaa, ruskeaa eli vanhaa verta tai voi olla ihan heleääkin, ja johtuu siitä että kun se kaveri siellä kaivautuu siihen kohdun limakalvolle niin limakalvohan poistuukin verenä kuukautisissa eli siihen tulee pieni verestävä reikä(ei siis mitään läpireikää;) ), ja tästä reijästä siis monesti tulee hiukan vuotoa joka sitten voi tulla siinä kiinnittymisvaiheessa pois(sillon tulee heleämmän punasena) eli noin viikko hedelmöityksestä(toi aika voi sitte heittää ihan muutamalla päivällä sinne tai tänne), tai sitte niinkun itselläni toisessa raskaudessä, pikku vuoto tuli ruskeena vasta kun viikkoja oli hiukan vajaa 5.
ihan kirkasta mutta niukkaa vuotoa viikolla 8 5 eteenpäin ja samalla oli menkkakipumaisia kipuja. Terkka sanoi että ovat just noita "porautumis"oireita.
Aiemmin alkoi ihan samoilla viikoilla samat oireet mutta vuoto muuttui runsaammaksi, kuitenkin niukempaa kuin menkkavuoto ja sikiö kuolikin kohtuun viikolla 11 2.