Ensimmäinen pikkukoira!

Nimetön

Hei!
Mitä rotua/yhdistelmää suosittelette ensimmäiseksi pieneksi koiraksi. Minulla on jo iso koira.

Pieni koira saisi olla mielellään ei-metsästysviettinen, hyvin koulutettava, viisas, ei eroahdistukseen taipuvainen, pienempi kuin 35 cm,
ei mikään himohaukkuja, oppivainen, uskollinen, kiltti, vapaanapidettäväkin, sekä kaunis.. Ja terve ja mielellään ulkoilusta pitävä. Pienistä koirista minulla ei ole juurikaan kokemusta, vaan isoista koirista. Kuitenkin aion perehtyä hyvin ja tehdä parhaani. Olen kiinnostunut kouluttamaan hyvin ja harrastamaan koiran kanssa.

Hyviä ja huonoja puolia eri roduista:) mielelläni ottaisin sekarotuisen, jos sellainen sopiva ja terve löytyisi:)

14

1331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kääpiöt

      Tokihan kauneus on katsojan/omistajan silmissä, mutta mulle tuli mieleen cavalier noista sun toiveista. Helposti koulutettava, kiltti, ei tosiaankaan metsästysviettinen. Muuthan noista on ihan sinusta itsestäsi kiinni.Cavaliereistahan puhutaan olevan sydänsairaita, mutta kyllä se on tänä päivänä pienentynyt se luku. Kunnon kasvattajat panostajat jalostuskoiriinsa jotta tulevat pennut olisivat mahdollisimman terveitä kaikin puolin. Jos päädyt tähän rotuun tai mihin muuhun tahansa, ota yhteys rotujärjestöön, sieltä saat tiedot tulevista pentueista, etkä törmää pentutehtailijoihin joita tuntuu olevan rodussa kuin rodussa tänä päivänä..
      Cavalier sopii agilityyn mainiosti ja pärjää pitkillä metsälenkeilläkin. Miksei tokoakin sen kanssa voisi ottaa, eli rotuna aika monipuolinen, ainoastaan suojelutehtäviin ei voi suositella =)
      Mutta onnea etsintään, ei sekarotuinenkaan ole huono vaihtoehto!
      T: rotu ja seka-nainen.. =)

    • eka on maltalainen :) täyttää kesällä 4v
      siinä o mukava turrikka (yleensä)
      on nätti, ja viksu, oppii nopeesti... hyviä puolia on aiva älyttömästi :)
      huonoja on: se turkinhoito, ku vähä kastuu nii o iha älytönnä takussa, omalla on palio vuotavat silmät, huonot hampaat.. ja kun se on vähä semmone nirppanokka että loukkaantuu ja vähä mieltään osottaa heh..

      on kyllä omistajalleen uskollinen koira ja kova vahti :) ei pelekää ainakaa tuo mun oikeestaa mittää :) onko sitte hyvä vai huono puoli....?!?

      • Aloittaja:)

        ehkä otankin kavalierin ja maltankoiran sekoituksen:D
        No ei vaan, hyviä ehdotuksia. Kiirettä ei ole, joten voin valita huolella mieleiseni:)


      • Aloittaja:) kirjoitti:

        ehkä otankin kavalierin ja maltankoiran sekoituksen:D
        No ei vaan, hyviä ehdotuksia. Kiirettä ei ole, joten voin valita huolella mieleiseni:)

        silti olla jännä otus xD ainaki ulkonäöltään :)

        kuvitelkaapa maltalaisen ja dalmatialaisen sekotus?

        iso valkonen moppi jolla on pilkkuja xDD heh


    • phalenetytta

      "ei-metsästysviettinen, hyvin koulutettava, viisas, ei eroahdistukseen taipuvainen, pienempi kuin 35 cm,
      ei mikään himohaukkuja, oppivainen, uskollinen, kiltti, vapaanapidettäväkin, sekä kaunis.. Ja terve ja mielellään ulkoilusta pitävä"
      Perhonen on kaikkea tuota. Tietysti, kauneus on katsojan silmässä, mutta ainakin kaikkien jotka meidän phalenen on nähnyt, mielestä tämä on todella kaunis... Sateisella kelillä tai kovalla pakkasella vaan meillä ei lenkkeillä. Koira ei kulke. Voi sen tietysti syliin ottaa ja kantaa kauas kotoa, kotiin kyllä kulkee millä kelillä tahansa ;)

      • perhoskoiramixiä

        olen kyllä itsekin miettinyt. Sulosia ja oppivaisia ne ainakin on. Haukkuvat kyllä kokemuksen mukaan herkästi, mutta varmaan koulutuksella voi vaikuttaa..? Ja toisia koiria tuskin pelkäävät, jos tottuvat hyvin, itselläkin tosiaan iso koira:)

        Hyviä ehdotuksia, enemmänkin vaikeampi valita kuin helpompi:) Jospa löytyis joku "täydellinen" sekoitus, kun olen viehtynyt mixeihin..


      • phalenetytta
        perhoskoiramixiä kirjoitti:

        olen kyllä itsekin miettinyt. Sulosia ja oppivaisia ne ainakin on. Haukkuvat kyllä kokemuksen mukaan herkästi, mutta varmaan koulutuksella voi vaikuttaa..? Ja toisia koiria tuskin pelkäävät, jos tottuvat hyvin, itselläkin tosiaan iso koira:)

        Hyviä ehdotuksia, enemmänkin vaikeampi valita kuin helpompi:) Jospa löytyis joku "täydellinen" sekoitus, kun olen viehtynyt mixeihin..

        ..perhoset suht herkästi haukkuu, mutta samaa vikaa taitaa olla muillakin pikkukoirilla. Meillä phalene pelkää muita isoja koiria, voi johtua siitä että tuli meille kun oli 5kk, ja kasvattajalla ei ollut edes muita kun kasvattajan koiria nöhnyt, pantaan ei ollut totutettu tms. Ja sittenhän oli herkin sosiaalistumiskausi mennyt jo. Mutta kyllä tuokin tuosta vielä voi tottua, kun nyt vain aktiivisesti kylillä lenkeillään,

        Ira haukkuu kaikelle liikkuvalle, mutta turhaan ei siis hauku yksinään ollessaan. Ja kyllä tämän saa karsittua pois, itse me edetään hitaasti kun meillä ei mikään kiire haukkumisen poistamisessa ole. Saavat vaan lähimmät naapurit tietää miltä tuntuu kun koira haukkuu sillon kun itse yrittää nukkua. Niin naapureilla oli, keskellä yötä koira räksytti niin sama kai se jos tämäkin joskus harvoin haukkuu..


    • koirat.com

      -osoitteesta esim; kleinspitz, mittelspitz tai volpino italiano. ovat kaikki ei-metsästysviettisiä, oppivaisia, alle 35 cm, uskollisia. haukkuherkkiä tosin osa on, mutta sekin on koulutus-kysymys.

    • sopisi...

      ...villakoira. Villakoirat ovat älykkäitä, seurallisia, uskollisia ja helposti koulutettavia. Villakoirat sopivat hyvin lapsiperheisiinkin, koska ovat kilttejä.

      Itselläni on toyvillakoira, joka on hyvin älykäs ja seurallinen. Koiralla on vahva miellyttämishalu, joten se ei ole itsepäinen. Kouluttaminen on ollut helppoa ja villakoiran kanssa voi harrastaa melkein mitä vaan. Turkki vaatii harjausta ja trimmausta, mutta jos tasapitkä käytännöllinen turkki kelpaa, ei homma ole vaikeaa.

      Toyvillakoira on pienen kokonsakin vuoksi ehkä hiukan kovempi haukkumaan kuin isommat, joten kääpiövillakoira voisi sopia sinulle hyvin. Villakoirilla on perinnöllisiä sairauksia, tietääkseni suomesta saa oikein terveitä yksilöitä, koska koirat on hyvin tutkittu.

      Laita sähköpostiosoitteesi, jos haluat lisätietoja. En ole kasvattaja, enkä näyttelyharrastaja. Olen vain yhden pienen, kauniin ja uskollisen villakoiran ylpeä omistaja.

    • ei-haukkuja

      Semmoinen noista kriteereistäs tuli mieleen et Japanese Chin voisi sopia, jos siis ulkonäöstä tykkäät. Kuulemma tollaiset lyttykuonoiset eivät niin hauku.
      Perhoskoira olisi muutoin kyllä sopiva, mutta itse sellaisen omistajana voin sanoa että on aika äänekäs, eikä siihen välttämättä koulutuksella edes voi vaikuttaa...

      • ..again

        mieluiten haluaisin sekarotuisen, jos sellainen löytyy, syynä yleensä kaunis ulkonäkö, persoonallisuus, terveys, edullisempi. Tietysti koiran kuin koiran pitää olla hyvistä vanhemmista ja ell. tarkastama. Ei kantaa perinnöllisiä sairauksia ja madotettu ja hyvin hoidettu. Japanese Chin on minusta hieman kumman näköinen, mutta eipä se ulkonäkö tärkein ole. Villakoirat on ihan söpöjä ja helppo kai kouluttaa, sellainen vois ollakkin ihan sopiva. Niilläkin vaan sairauksia ja silmät tuppaa vuotamaan.


    • rumarakkaus

      Bichon Havanais on todellinen ystävä, jolla on mielyttämisen halua sekä taipumus hyvään tottelevaisuuteen. Itse omistan kaksi Havanaisia ja molemmat ovat aivan ihania luonteeltaan. Ovat sosiaalisia, ystävällisiä, kilttejä ja todella tottelevaisia. Havanaisin kanssa voit harrastaa näyttelyitä, tokoa tai vaikka agilitya ! Sopivat niin hyvin melkein joka lajiin energisyytensä vuoksi. :) Havanaisista saa myös todella hyvän lenkkeilykaverin ! :)

      Ainoa "huonopuoli" mitä Havanaisissa on, niin on turkinhoito joka vaatii kampausta usein, riippuen toki turkinlaadusta. Toisella Havanaisillani on täydellinen silkkinen turkki, joka ei takkuunnu melkein ollenkaan, ainoastaan "takussa" ovat kainalot, mahanalus ja jalat. Havanais myös tulisi pestä kerran kuukaudessa ja föönata kuivaksi, jottei turkki huopaantuisi.

      Jos kiinnostuit rodusta, niin käyppäs katsomassa Havannalaiset RY:n kotisivut: www.bichonhavanais.fi

      • alulle panija

        Vinkkejä tulikin kiitettävästi. Ehkä pistän joitakin rotuja korvan taakse :P
        Nimittäin löysin koiran, sekarotuisen 3 kk ikäisen pienokaisen. Rotuja ei ole tiedossa, mutta vanhemmat ovat terveystarkastettuja ja pienikokoisia, ei metsäviettisiä ja mukavia kotikoiria. Pentu on oppivainen, vähän haukkuherkkä mutta varmaan täysin opetettavissa. Näyttää vähän mustalle Welsh Corgille :P Vaikka sellaista ei ole kai olemassakaan..


    • Coton de tuléar

      Coton de tuléar täyttää nuo vaatimukset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      6020
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2110
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1942
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1114
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1113
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      997
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      987
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      902
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe