kertokaa joku

kerrotko tarkemmin, enganti ei suju oikein hyvin. muistan joskus kuulleeni sanan mutta en tiedä siitä mitään, nyt kiinnostuin aiheesta. mitkä muut syyt voi aiheuttaa sellaista.

jos on pseudoepilepsia, vai miten se kirjoitetaan - niin kannattaako sellaiseen aloittaa epilepsialääkitystä esim?

toinen kiinnostunut kirjoitti:

kerrotko tarkemmin, enganti ei suju oikein hyvin. muistan joskus kuulleeni sanan mutta en tiedä siitä mitään, nyt kiinnostuin aiheesta. mitkä muut syyt voi aiheuttaa sellaista.

jos on pseudoepilepsia, vai miten se kirjoitetaan - niin kannattaako sellaiseen aloittaa epilepsialääkitystä esim?

Lukaisin tuossa nopeasti Harvard Medical Schoolin julkaisun aiheesta epilepsia vs. pseudoepilepsia.

Valtaosa tapauksista johtuu juuri aiemmin mainitsemistani psykologisista syistä (mainintoja muista syistä en itse asiassa löytänyt, tosin luin pikalukua): henkinen stressi, jossakin vaiheessa koettu traumaattinen kokemus. Potilas ei silti välttämättä tiedosta omaa stressiänsä ja siksi kohtaukset tulevatkin usein täytenä yllätyksenä. Huolimatta siitä, että kohtaukset eivät ole elimistöperäisiä, ne ovat potilaalle yhtä todellisia kuin varsinaista epilepsiaa sairastaville. Pahimmillaan kohtaukset voivat olla invalidisoivia (ts. haittaavat jokapäiväistä elämää). Vaikeutena on se, että monet tahot ovat sitä mieltä, että ao. vaivaan ei ole hoitokeinoa, ts. on vaikeasti hoidettava.

Varsinaisen epilepsian ja pseudoepilepsian ero todennetaan EEG:llä (joskin varsinaista epilepsiaakin sairastavien eeg voi olla normaali).

Eräässä toisessa artikkelissa todettiin, että joskus harvoin voidaan ajatella valporaatti-lääkitystä (esim. Absenor, Deprakine, Orfiril) tai benzodiazepinea. Benzodiazepine vaikuttavana aineena on tavallisimmin unihäiröiden tai erilaisten riippuvuuksien hoitoon käytetty lääke.

Toisaalta voi olla, että tällainen pseudoepileptinen kohtaus tulee vain kerran.

Telle kirjoitti:

Lukaisin tuossa nopeasti Harvard Medical Schoolin julkaisun aiheesta epilepsia vs. pseudoepilepsia.

Valtaosa tapauksista johtuu juuri aiemmin mainitsemistani psykologisista syistä (mainintoja muista syistä en itse asiassa löytänyt, tosin luin pikalukua): henkinen stressi, jossakin vaiheessa koettu traumaattinen kokemus. Potilas ei silti välttämättä tiedosta omaa stressiänsä ja siksi kohtaukset tulevatkin usein täytenä yllätyksenä. Huolimatta siitä, että kohtaukset eivät ole elimistöperäisiä, ne ovat potilaalle yhtä todellisia kuin varsinaista epilepsiaa sairastaville. Pahimmillaan kohtaukset voivat olla invalidisoivia (ts. haittaavat jokapäiväistä elämää). Vaikeutena on se, että monet tahot ovat sitä mieltä, että ao. vaivaan ei ole hoitokeinoa, ts. on vaikeasti hoidettava.

Varsinaisen epilepsian ja pseudoepilepsian ero todennetaan EEG:llä (joskin varsinaista epilepsiaakin sairastavien eeg voi olla normaali).

Eräässä toisessa artikkelissa todettiin, että joskus harvoin voidaan ajatella valporaatti-lääkitystä (esim. Absenor, Deprakine, Orfiril) tai benzodiazepinea. Benzodiazepine vaikuttavana aineena on tavallisimmin unihäiröiden tai erilaisten riippuvuuksien hoitoon käytetty lääke.

Toisaalta voi olla, että tällainen pseudoepileptinen kohtaus tulee vain kerran.

ok - nyt vähän selveni lisää :) kiitos.

mietin että jos ihminen sattuisi sitten saamaan tuon pseudoepilepsian niin - hän varmaan olisi kovin huolissaan fyysisestä terveydestään.
Eikä suinkaan olisi "ihan sama" periaatteella kohtauksia ajatellessaan. tämä on vain psykologisointiani.

Eikö sellaiseen pseudoepilepsiaan kannattaisi

toinen kiinnostunut kirjoitti:

ok - nyt vähän selveni lisää :) kiitos.

mietin että jos ihminen sattuisi sitten saamaan tuon pseudoepilepsian niin - hän varmaan olisi kovin huolissaan fyysisestä terveydestään.
Eikä suinkaan olisi "ihan sama" periaatteella kohtauksia ajatellessaan. tämä on vain psykologisointiani.

Eikö sellaiseen pseudoepilepsiaan kannattaisi

Hei.

Aihe on jo aika vanha, mutta päätin silti kirjoittaa.

Kärsin itse tuosta pseudoepilepsiasta. Käyn kerran viikossa psykoterapiassa hankalan nuoruuteni johdosta, terapeuttini viimeksi totesi, että vaiva on todennäköisesti juuri tuollainen pseudoepilepsia, koska millään tutkimuksilla ei ainakaan ole voitu todentaa varsinaista epilepsiaa.

Jouduin 12-vuotiaana seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, sitä jatkui monta kuukautta erään perhetutun taholta. Olin todlla arka enkä uskaltanut kertoa kenellekään ennen kuin vasta paria vuotta myöhemmin. Mies joutui vuodeksi vankilaan, muttei istunut siitä ajasta kuin murto-osan.

Ennen tätä olin kärsinyt sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa niin vanhempien kuin koulu"kavereiden" taholta.

14-vuotiaana jouduin sijaisperheeseen asumaan, koska koulunkäyntini ei sujunut mm. em. syistä.

16-vuotiaana tulin raskaaksi, synnytin terveen tyttölapsen. Sain puoli vuotta itse hoitaa lastani, kunnes sosiaaliviranomaiset päättivät, etten ole kyllin vastuuntuntoinen ja kypsä äidiksi ja lapsi joutui sijaisperheeseen, missä hän on edelleen.

Sain ensimmäisen epileptisen kohtauksen reilu 2 vuotta sitten murrettuani nilkkani. Jalkaan iski öisin kova kipu ja outoja suonenvetomaisia kramppeja, jonka vuoksi välillä lähti taju. Ex-mies kertoi, että olin kouristellut tajuttomuuteni aikana, itsehän en sitä tiennyt. Kävin neurologilla, mutta kokeet osoittivat minun olevan ihan terve. Söin kuitenkin muutaman kuukauden Trileptal-nimistä epilepsia-lääkettä.

Pari vuotta meni ilman kohtauksia, mutta nyt onnistuin taas pari kuukautta sitten murtamaan toisen nilkkani liukastuttuani suihkussa. :(
Kohtauksia on taas tullut, lähinnä yöaikaan. Lääkärit eivät ole määränneet lääkitystä tällä kertaa.

Pelkään kuollakseni noita kohtauksia, se on vaan jotenkin todella kammottavaa...
Olen 3-vuotiaan tytön yh-äiti, eikä lääkärit siltikään tee asialle mitään.

Tiedän kyllä, että kohtaukset loppuvat, kun jalka paranee, niin viimeksikin kävi, mutta tällainen murtuma voi viedä kauankin, ennenkuin se on kokonaan kunnossa.

Henkisen stressin vielä kestän, mutta jotenkin kaiken päälle tuo fyysinen kipu on liikaa.