kertomaan kaiken ajatuksistasi, menneisyydestäsi, pahoista teoistasi, virheistäsi, kaikesta rakkaimmaille ihmiselle? Salaisitko jotain? Mitä luulet, kestäisikö rakas ihminen kuulla kaiken tuon? Oletko elänyt niin, että pystyt allekirjoittamaan kaiken tekemäsi ja kokemasi? Tämä on mielenkiintoinen aihe muuten miettiä! Onko valkoinen valhe sallittua rakkaudessa?
Pystyisitkö
100 %
351596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
heikko että pitäisi kertoa kaikki, en olisi ihminen enkä mitään, jos sen tietäisi loukkaavan toista
ole niin kiltti ja vetäysy yöpuulle, sinunkin sentään pitäisi levätä
* copyright-suojattu viesti *
valkoset valheet on aina sallittuja eri juttu kuka niitä onnistuu kehittelemään
Kerron yleensäkin nuoruudessa tekemieni erheiden lisäksi, jopa noloja asioita itsestäni tuntemattomillekin ihmisille(mm.työkaverit).
kestäisi kuulla sen, mutta itse en kestäisi, jos hän kuulisi sen.
rehellinen. Ehdottoman rehellinen pitää mielestäni olla, muu ei kanna pitkälle. Ei kukaan voi loukkaantua asioista joita toinen on ehkä tehnyt menneisyydessään. Kaikki ovat vain ihmisisä ja aina sattuu ja tapahtuu, välillä tahtomalla, välillä tahtomatta.
Jos ihmisen itsetunto ei kestä kuulla rakkaansa historiaa ei se kestä mitään muutakaan. Näin se on. Aukottoman luottamuksen voi saavuttaa vain olemalla sen arvoinen. Kaiken kertominen toiselle on nimenomaan sitä. Jos toista rakastaa/välittää oikeasti niin ei hommat kaadu noihin juttuihin. Päinvastoin.
Näinhän se kuuluukin olla! Rehellinen pitää olla, ja jos toista rakastaa, niin kyllä silloin hyväksyy toisen menneisyyden. Hyvää yötä sinulle!
Tuota mieltä olen. Se on vain niin. Ja onko valkoisia valheita? Voisi sanoa että "narrata" on eri asia kuin valehtelu. Valhe ei ole koskaan valkoinen. Jokainen vetää sitten itse rajan narraamisen ja valehtelun väliin mutta kyllä kaikki ymmärtää mitä tarkoitan.
pystyisin ja haluisinkin!
Hän ei ehkä suuttumatta pysytyisi kuuntelemaan, sen verran ikäviä asioita tapahtunut.
Tosi rakkaus kestää kyllä ikävätkin asiat.
...tai haluaisi tietää kaiken minusta?
Epäilen sitä seikkaa syvästi :)
ettei kaikkea tarvitse edes kertoa...
Oon kyllä ihan samaa mieltä siinä.
Mun elämä ei ole ollut niin paha, etten voisi kertoa..ja olen kertonutkin.
Ainoastaan sairautta koskeva asia viivytti, mutta senkin kerroin lopulta. Eikä sekään pitäs olla mikään ihme asia..
Noin yleisesti ottaen kertominen kyllä kannattaa. Mullakin on ihan sama, että pystyn kyllä kertomaan kaiken, mutta ymmärrän myös hyvin, että joillekin voi olla tapahtunut elämän aikana sellaisia asioita, etteivät he halua kaikkea kertoa.
Eikä siinä ole minusta mitään, jos joku ei halua kertoa. Oma valinta. Mut toisaalta...jos suhde on jatkuva, toista rakastaa ja toinen myös, miksi ei voi kertoa, mikä olisi sellainen mitä ei kerro? Ollut prostituoitu, varas, väkivaltainen,,
Luottamus on tärkeä ja entäs sitten, jos asia tulee ilmi toista kautta. Aina parempi olla avoin.
jos tieto tulee toista kautta...Noista pahin on toi väkivaltaisuus, muun kyllä pystyn katsomaan sormien läpi, jos toinen on muuttunut ja vakuuttaa että paluuta menneeseen ei ole. Onneksi itse olen aina ollut suht kiltti, joten kaapissa ei ole isoja luurankoja odottamassa, onneksi!
Joo täysin totta puhut. Ennemminkin tarkoitin, että jos joku on joutunut esim. hyväksikäytönuhriksi tms. niin hänen saattaa olla vaikea avautua asioista suhteen alussa. Mutta tämäkin menee ohi ajan kanssa. Jatkuvassa suhteessa, kun rakastaa ja saa rakkautta on tärkeää kertoa kaikki rehellisesti. Lähimmäisiltä saa varmasti tärkeää tukea!
niin pahaa toiselle. Kuka voi olla hyväksikäyttäjä, onko se oma sukulainen? Tottakai sellaisissa asioissa on vaikea avautua. Siinä varmasti tuntee suunnatonta häpeää, vaikka se ei ole oma SYY! Mutta silloin ei saa hyljätä toista, jos toinen kertoo jotain noin arkaluontoista! Vaan pitää yrittää tukea. Puhuminen kyllä auttaa vaikeissa asioissa!!!
Niinkin pahoja ihmisiä on valitettavasti olemassa. Silloin ei todellakaan saa hylätä toista, vaan pitää tukea parhaansa mukaan!
koskaan yli? Miten sen jälkeen voi nauttia seksistä? Miten sen jälkeen voi luottaa kehenkään?
Se onkin hyvä kysymys. Se on varmaa, että sellaisesta on todella vaikea päästä yli koskaan...
äiti, isä, setä, täti, kuka?
ole olemassa myös omia tukiryhmiä? Kumpi on yleisempää käytetään tyttöä vai poikaa hyväksi?
Viha on varmasti sisällä suunnaton! Tajuaako uhri edes että tämä on väärin? Siis tarkoitan pientä lasta?! Eihän hän ymmärrä!
jos on ahdistavaa, ja on ollut mullakin ahdistavaa kertoa sairaudestani, joka ei vaikuta elämääni, elän normaalia elämää, mutta siitä yleisesti ottaen vedetään johtopäätöksiä ja sen vuoksi salaan sen. Edes hyvät ystävät ei tiedä, mutta kumppanille olen kertonut (1 kk jälkeen )
jos niitä ei koskaan kerro ja sitten "salatut elämät " voivat purkautua mitä ihmeellisempänä käytöksenä esim. sairaalloisena mustasukkaisuutena, vainoharhaisuutena, työnarkomaniana tai seksi- ja alkoholiriippuvuutena ym. Vastaanottajan pitää olla erityisen vahva, jotta se kestää inhorealismin.
Mitä tarkoitat "Salaisitko jotain"? Tarkoitatko esim. "Mun vaari kuului valkoisiin ja listi punaisia satapäin." vai "Mulla on sukupuolitauti." vai "Olen nainut kahtakymmentä naista sinua ennen." vai "Minulla on melkein hullun paperit."
Sinun täytyisi ensin miettiä, mitä itse tarkoitat.
en ajatellut sitä sen tarkemmin. Esim. yhdellä ystävälläni on lukuisia yhden yön panoja takana, nyt hänellä on "hyvä mies" joka ei varmasti tiedä näistä jutuista mitään. Onko oikein salata tällaista? Mielestäni ei ole! En tarkoita että tarvitsee ihan jokaista yksityiskohtaa edellisestä suhteesta kertoa, mutta kyllä uudella kumppanilla tulee olla tuntuma toisen menneisyydestä. On mielestäni suuri ero onko naisella ollut seksikumppaneita 1 vai 15. Tätä tarkoitan! Samoin haluan tietää onko miehelläni ollut esim. maksullisen naisen kanssa seksiä (lähinnä tautien takia). Hullun papereista sen verran, että tottakai tollaset täytyy kertoa, koska osaa sitten suhtautua oikein, en tarkoita tuomitsemista vaan osaa auttaa...
pahalla, mutta et vaikuta ystävältä, jos haluat mennä puuttumaan toisten ihmisten väleihin. Eiköhän kertomasi pariskunta ole onnellinen ilman sinun sanomisia. Voihan sitä tietenkin sanoa, mutta hyödyttääkö se sinua erityisesti. Haluaisitko pokata sen miehen vai mistä kiikastaa?
Sinä otat tämän asian huomattavasti vakavammin kuin minä.:)
Taudeista sen verran, että niitä voi saada mistä vaan, että mitään turvaseksiä ei ole olemassakaan. Kannataa käyttää kondomia tai sitten pidättäytyä seksistä kokonaan.
hänen miestään. Mutta itselläni ei vain pokka riittäisi esittämään jotain muuta kuin mitä olen. Voi olla että hänen miehensä antaisi hänelle anteeksi, jos hän kertoisi rehellisesti millainen on ollut, tiedä sitten. Kyllä minusta pitää kertoa todellinen kuva itsestään. Ei tietenkään saa syylistää ja tuomita, jos toinen rehellisesti kertoo, mutta salailu on jotain mitä en parisuhteessa hyväksy!
että haluaa tarkoituksella esittää jotain enkeliä. Ihminen haluaa pyrkiä hyvään ja nyt tämä ystäväsi kuka lienee haluaa pyrkiä hyvään ja haluaa yrittää parisuhdetta. Eihän hänellä varmaan ole niin kummoisia suhteita aiemmin ollut, että niillä erityisesti voi kehua. Ehkä suhde on vielä niin tuore, ettei kannata heti aluksi pistää kaikkia tiskiin tyyliin "Ota tosta noin ja nieleskele".
Sulla on joku ihme salailuongelma, vai mikä tämä juttu oikein on. Oletko kateellinen ystäväsi onnelle? Ilmeisesti. Se on joko kateutta tai mustasukkaisuutta, joka on vihan yksi ilmentymä. Sinua ottaa päähän, kun ystäväsi on sen miehen kanssa.
Tee mitä teet. Se ei taas kuulu minulle.
Loppupeleissä vaikka nainen olisi ollut 30 kanssa sängyssä, ei hän välttämättä ole "kokenut mitään".
Voihan olla että hän on yrittänyt etsiä rakkautta eikä ole keksinyt muuta keinoa. Ollut vaikka sisältä rikki. Kyllähän ihmisellä on oikeus muuttua! Luulen että hän on yrittänyt käyttäytymisellään saada hyväksyntää...
Ei kai ihmistä voi määrittää pelkästään seksikumppaneiden määrällä? huora tai madonna niinkö. Omassa elämässäni on ollut paljon vaikeita juttuja/aikoja- olen tehnyt tyhmiä juttuja, harrastanut paljon irtoseksiä ym.ym.
Olen kamppaillut itseni kanssa paljon ja vasta viimeisen vuoden aikana voisin sanoa alkaneeni parantua tietyistä traumoista..Luulen, että ihminen joka ei hyväksy minua virheineni päivineni ei ole rakkauteni arvoinen. Komppaan edellistä, ihmisellä on oikeus muuttua..miten muuten elämä jatkuisi? Vai onko se niin, että peli on menetetty loppuelämäksi, koska eihän virheitä elämässä saa tehdä.
pitääkö siitä maksaa koko loppuelämä? Eikö ihmisiltä löydy enää anteeksiantoa..
Ja mielestäni on tärkeää että on oppinut virheistänsä ja ei halua tehdä niitä uudestaan. Kuka on valmis heittämään ensimmäisen kiven..
maksaa...
en ole oikeastaan mitään sellaista tehnyt, joka ei kestäisi päivän valoa rakkaan silmissä... kaiken voisin hänelle kertoa (jos olis mun), muille en nykyisyydestäkään kertoisi kaikkea.
aina kaikkea, mutta oon pakostakin rehellinen, kun toinen huomaa heti naamasta, jos on jotain tapahtunut. Siis ihan viimeks kävi niin, että yksi ihana mies tunnusti jo pidemmän aikaa olleensa ihastunut minuun. Selitti kaikkea, et ei olis uskonut, et näin kävis, kun ikää on jo vähän kertynyt ja juuri meni naimisiin vielä, heh. Taisin tässä vaiheessa mennä ihan sekaisin hänestä ---
Vaikka tapahtuma jäi tähän ja mitään luvatonta siis ei tapahtunut, sain tuntea nahoissani. Oma mieheni, kun huomasi heti paikalla mun naamasta, et nyt on jotain tapahtunut, kun ämmä on ihan 7. taivaas.
Tämmöiset asiat olis mukava pitää omana tietona; mitä turhaan loukkaa toista. Tommosissa pikku ihastumisissa piilee elämän suola =)!