Meillä on parhaillaan harmaita hiuksia juuri saapuneesta vesilaskusta. Emme ole löytäneet syytä, huvikseni kysyn, jos täällä joku keksii, missä mättää (näsäviisastelijoita ei kaivata) ;-)
Meillä on 2 hlön talous, asumme pienkerrostalossa Espoossa. Meillä on asuntokohtaiset vesimittarit (lukkojen takana) kellarissa, mittarit lukee huolto.
Tähän asti meidän 2 hlön kulutus yhteensä on ollut noin 3,5-4,3 kuutiota /kk. (Ilmeisen epänormaalin pieni kulutus??) Nyt tuli lasku, jonka mukaan kulutus - mielestämme samoilla kulutustottumuksilla - on 9,5 kuutiota! Meillä pestään pieni astianpesukoneellinen joka toinen pvä, pyykkiä joka toinen päivä pari koneellista. Suihkussa käydään normaalisti päivittäin.
Netistä lukiessa on saanut kuvan, että jopa 10 kuutiota /kk kahdelle aikuiselle olisi normaalia?? Mutta! Meidän veden kuutiohinta on 7,05 eur. Eli 10 kuutiota/kk tekisi kahdelle ihmisille 70,5 eur laskun joka kuukausi!!!
Meillä siis maksetaan tällä hetkellä n.66 euroa kahden hlön vedestä kuussa. Putkivuoto jne. on poissuljettu - huolto kävi tarkistamassa, ettei mittari pyöri itekseen ja se tarkistusmitattiin.
Mutta miten voi vesimaksu olla n.66/ 2hlöä / kk??? Eli siis n. 33 eur. /hlö kuukaudessa...
Kell
Ylisuuri vesimaksu
28
11702
Vastaukset
- seikat
milloin kertymää on tullut?
onko kysymyksessä tasauslasku?
Pane ensiksi kaikki hanat kiinni taloudessa ja katso vesimittaria pyöriikö siellä hyrrä.
Oliko kesän aikana vieraita ja oliko autonpesua tai muuta poikkeavaa kulutusta.- askarruttaa
Totta kai me aloitimme tarkistuksen ensi noista mainitsemistasi. Yritin siitä viestissä jo kertoa, että vuotoa ei ole, koska mittari on paikallaan silloin ,kun vettä ei kuluteta. Eli missään ei ole virtaumaa.
Ja wc-pönttö eikä hanat vuoda, on tsekattu. Myös astian- ja pyykinpesukone on kunnossa. Talo on valmistunut 2003, joten mikään vanha lato tämä ei ole.
Tämä lasku oli tosiaan tasauslasku, mutta ei se muuta sitä tosi asiaa, että vesimaksumme on nyt 66 euroa / kk kahdelta ihmiseltä. Tarkka kulutus meillä on nyt 9,36 kuutiota kuussa kahdelta hengeltä. Mutta onko siis veden hintamme jotenkin poikkeuksellisen kallista, kun se on 7,05 eur kuutiolta?? Siitäkö tämä valtava ero syntyy? Kaikilla tuttavilla on noin 20 eur per hlö kuussa. - mikamikamika
askarruttaa kirjoitti:
Totta kai me aloitimme tarkistuksen ensi noista mainitsemistasi. Yritin siitä viestissä jo kertoa, että vuotoa ei ole, koska mittari on paikallaan silloin ,kun vettä ei kuluteta. Eli missään ei ole virtaumaa.
Ja wc-pönttö eikä hanat vuoda, on tsekattu. Myös astian- ja pyykinpesukone on kunnossa. Talo on valmistunut 2003, joten mikään vanha lato tämä ei ole.
Tämä lasku oli tosiaan tasauslasku, mutta ei se muuta sitä tosi asiaa, että vesimaksumme on nyt 66 euroa / kk kahdelta ihmiseltä. Tarkka kulutus meillä on nyt 9,36 kuutiota kuussa kahdelta hengeltä. Mutta onko siis veden hintamme jotenkin poikkeuksellisen kallista, kun se on 7,05 eur kuutiolta?? Siitäkö tämä valtava ero syntyy? Kaikilla tuttavilla on noin 20 eur per hlö kuussa.Tarkista mittari. Päästä vettä esim 50 litran saaviin ja katso paljonko tulee mittariin lisää. Saattaa hyvin olla mittarivika kyseessä.
- kun muualla
askarruttaa kirjoitti:
Totta kai me aloitimme tarkistuksen ensi noista mainitsemistasi. Yritin siitä viestissä jo kertoa, että vuotoa ei ole, koska mittari on paikallaan silloin ,kun vettä ei kuluteta. Eli missään ei ole virtaumaa.
Ja wc-pönttö eikä hanat vuoda, on tsekattu. Myös astian- ja pyykinpesukone on kunnossa. Talo on valmistunut 2003, joten mikään vanha lato tämä ei ole.
Tämä lasku oli tosiaan tasauslasku, mutta ei se muuta sitä tosi asiaa, että vesimaksumme on nyt 66 euroa / kk kahdelta ihmiseltä. Tarkka kulutus meillä on nyt 9,36 kuutiota kuussa kahdelta hengeltä. Mutta onko siis veden hintamme jotenkin poikkeuksellisen kallista, kun se on 7,05 eur kuutiolta?? Siitäkö tämä valtava ero syntyy? Kaikilla tuttavilla on noin 20 eur per hlö kuussa.Käyttövesi jätevesi mittarivuokra =noin 3,00euroa m2.
Eli tuo teidän kuutiohinta on aika kallis. - askarruttaa
mikamikamika kirjoitti:
Tarkista mittari. Päästä vettä esim 50 litran saaviin ja katso paljonko tulee mittariin lisää. Saattaa hyvin olla mittarivika kyseessä.
Mittasimme veden ja se täsmää mittariin. Tuo meidän kulutus n. 9,4 kuutiota kahdelta aikuiselta kuussa taitaa olla normaali, mutta kuutiohinta 7,05 tekee siitä huiman...?
- ilmajarrumies
askarruttaa kirjoitti:
Mittasimme veden ja se täsmää mittariin. Tuo meidän kulutus n. 9,4 kuutiota kahdelta aikuiselta kuussa taitaa olla normaali, mutta kuutiohinta 7,05 tekee siitä huiman...?
Yhdestä päästä kolme kuutiota kylmää a3,43e ja yksi kuutio lämmintä kympin hujakoilla kuussa, kokolailla normaalimeininki.
Sain juuri palautusta kahdeksan kymppiä viime vuodelta! - 1000l
kun muualla kirjoitti:
Käyttövesi jätevesi mittarivuokra =noin 3,00euroa m2.
Eli tuo teidän kuutiohinta on aika kallis.Meidän taloyhtiössä vesi maksaa 8.5e metri hinta on nouseva luonnolisesti. kaupungin pitää saneerata huonoon kuntoon päästämiään putkia.
- kaikki vesikäyttäjät
Eli:
Millä tavalla tehdään lämmin käyttövesi=
Sähköinen varaaja asunnossa vaiko kaukolämpö?
Jos on lämminvesivaraaja niin sen varoventtiili on myös tarkistettava, on juuri siinä iässä että se päästää liikaa vettä läpi- Sinkku
Oma lämminvesivaraaja, sähkölämmitystalo.
Oma vesimittari, yksikkömaksu 2.40 e.
On oma sauna, pesukone 2-3 krt/vkossa, apk ei ole.
Kulutus esim. v.2007 36 kuutiota.
Maksoin vesimaksuennakkoa 11e/kk, sain takaisin 21.60 e.
Minusta kohtuullinen maksu.
Ja se nimenomaan on oikein, että jokainen maksaa kulutuksensa mukaisesti.
Ei siis könttähinta/hlö/kk.
Mitenhän teidän talossa muilla asukkailla? - yx1
Sinkku kirjoitti:
Oma lämminvesivaraaja, sähkölämmitystalo.
Oma vesimittari, yksikkömaksu 2.40 e.
On oma sauna, pesukone 2-3 krt/vkossa, apk ei ole.
Kulutus esim. v.2007 36 kuutiota.
Maksoin vesimaksuennakkoa 11e/kk, sain takaisin 21.60 e.
Minusta kohtuullinen maksu.
Ja se nimenomaan on oikein, että jokainen maksaa kulutuksensa mukaisesti.
Ei siis könttähinta/hlö/kk.
Mitenhän teidän talossa muilla asukkailla?"Normaali" vedenkulutus lienee noin 3..4 m3/hlö/kk, kun vedenkulutus on kuvailemallasi tasolla.
Vesimaksu puolestaan vaihtelee laskutavan mukaan, mutta "normaali" taso lienee n. 5 eur/m3.
Edellisillä lähtötiedoilla taloutenne vesilaskun pitäisi olla noin 30..40 eur/kk.
Kuten alkuperäisessä viestissäsi totesitkin, niin lähtötasona ollut kulutuksenne oli erittäin alhainen. Jos ette itse ole mitenkään muuttaneet vedenkäyttöänne, niin oman taloyhtiömme kokemusten pohjalta vastaavaa on tapahtunut kun vesimittari on vaihdettu uuteen (vanhemmiten mittari alkaa näyttää liian pieniä lukemia) tai kun edellinen tasauslukema on luettu väärin, jolloin arviolaskututus on perustunut väärään ( ja teidän tapauksessa liian alhaiseen) lukemaan.
Veden "oikea" kuutiohinta on mielenkiintoinen asia. Kannattaa pyytää laskentaperusteet nähtäväksi ja katsoa miten kylmä- ja kuumavesi ja erityisesti kerrostaloyhtiönne epäilemättä suuri perusmaksu on kohdistettu asukkaille....
- otettu
huomioon, että huoltomies tai vesilaitoksen ukko on voinut lukea vesimittarinne väärin? Katsoivatko he lukeman, kun mittari tarkistusmitattiin? Oliko edellisen vuoden lukema luettu liian piéneksi? Virhe voi olla siinä.
- askarruttaa
Joo, mittarivirhe se ei ole. Kaikki ne tutkintalinjat on katsottu loppuun. Kyllä se nyt vaan on tuo meidän vuokrayhtiö, joka kiskoo kovaa hintaa vedestä.
Soitin ja tarkistin: Velottavat yhdestä kuutiosta 7,05 euroa. Jännä, että paikallinen vesilaitos ottaa kylmä vesi jätevesi 2,92 euroa kuutio. Muka lämmitys maksaisi noin paljon (7,05 - 2,92) ? Vettämme ei edes lämmitetä sähköllä. Meillä on kaukolämpö.
Ilmeisesti vuokrayhtiö voi kiskoa vedestä mitä kuutiohintaa tahtoo...
Laskekaapa huvikseen paljonko tekee 4 henkisen perheen vesilasku, jos kulutus on normaali 155 litraa per nassu vuorokaudessa ja vesi maksaa 7,05 kuutio.... :-/- taitaa..
olla niin, että lasku on oikein. Jos lasketaan vaikka kulutus 120 l/hlö/päivä, niin se tekee 2 hengen taloudessa 7,2 m3 kuukaudessa ja siis teidän hinnoillanne 50e/kk.
Kuutiohinta 7,05e vaikuttaa suurelta, mutta sitä ei alenna se, että lämmin käyttövesi tuotetaan kaukolämmöllä. Sama energia siinä menee kuin sähköllä lämmitettäessäkin ja vielä enemmänkin, jos otetaan siirtohäviöt huomioon. - käyttövesi jätevesi
Meillä vesi maksaa noin 3 euroo veroineen mennen tullen. Eli käyttövesi 3€ ja jävesi 3 euroa m3. Veden lämmittäminen siihen päälle.
3 hengen perhe omakotitalossa vettä kuluu 120 m3.
eli 10m3 kuukaudessa kertaa 6 euroa on 60€ kuukaudessa. Siihen lisätään vielä lämmitykseen kuluva öljy niin ollaan hyvin lähellä sitä 7-9€ kuutiolta. Ei pitäisi olla mitään merkillistä.
- alan nainen
hei,
ihan ammattini puolesta vastaan:
pääkaupunkiseudulla ainakin arvioidaan yhden ihmisen vedenkulutukseksi n. 50 kuutiota vuodessa eli 10 kuutiota / kk kahdelle hengelle on kyllä vähän yläkanttiin, mutta ei pahasti.
Jos kulutuksenne on ollut yhteensä todella vain 3,5 kuutiota / kk niin se on harvinaisen vähän. Olisiko mahdollista, että se olisi yhden ihmisen kulutuksen perusteella tehty arviolaskutus eikä todellinen kulutuksenne?
Vuokrayhtiö vetää pahasti välissä tuossa vesilaskutuksessa, sillä veden hinta Espoossa on alle 3,-/kuutio.
Kuluuko yhtiössä muuta vettä, kuin mitä asuntokohtaisten mittarien kautta kulkee? Käytetäänkö vettä pihan kasteluun, autojen pesuun tms.? Se vesihän tulee myös maksettavaksi, vaikka ei asuntomittareissa näykään ja huoltoyhtiö saattaa lisätä niitä kuluja jollain jyvityssysteemillä laskuunne.
Tässä ensimmäiset mietteet, jotka viestistäsi heräsi.
t. alan nainen- askarruttaa
Kiitos alan nainen.
Vesimaksuumme ei lisätä muita vesiä. Ei talonyhtiön pihan kastelua eikä muuta. Vesi on vain se, mitä itse kulutamme.
Soitin vuokrafirmaamme ja he sanoivat, että veden lämmitys tosiaan nielaisee sen 4 euroa kuutio....! - ilmajarrumies
Et maininnut lämminveden hintaa Espoossa. Se voisi olla kolminkertainen.
Jos hinta hirvittää niin voisihan kattilassa liedellä kehittää halvalla lämmintä vettä!
Suuresti kunnioittaen - askarruttaa
ilmajarrumies kirjoitti:
Et maininnut lämminveden hintaa Espoossa. Se voisi olla kolminkertainen.
Jos hinta hirvittää niin voisihan kattilassa liedellä kehittää halvalla lämmintä vettä!
Suuresti kunnioittaenTässä tapauksessa ei vähennä vesilaskuja, vaikka alkaisi pihtaamaan lämmintä vettä. Meiltä veloitetaan automaattisesti veden hinta niin, että siinä on arvioitu, että jokainen talous käyttää 55 % kylmää vettä ja 45 % kuumaa vettä. Eli kunhan vain jotakin vettä (vaikka sitä jääkylmää) kuluttaa, niin joutuu kuitenkin maksamaan 45 % edestä kuumaa vettä. Kun se on vuokrayhtiön arvio.
Ja ajatella että se 55 % kylmä vesi maksaa Espoossa alle 3 eur/m3 ja se 45% osuuden lämmittäminen siitä vie sen yli 4 eur/m3, jolloin kuution hinnaksi tulee 7,05. Ihmettelen. - lämmitysenergia?
askarruttaa kirjoitti:
Tässä tapauksessa ei vähennä vesilaskuja, vaikka alkaisi pihtaamaan lämmintä vettä. Meiltä veloitetaan automaattisesti veden hinta niin, että siinä on arvioitu, että jokainen talous käyttää 55 % kylmää vettä ja 45 % kuumaa vettä. Eli kunhan vain jotakin vettä (vaikka sitä jääkylmää) kuluttaa, niin joutuu kuitenkin maksamaan 45 % edestä kuumaa vettä. Kun se on vuokrayhtiön arvio.
Ja ajatella että se 55 % kylmä vesi maksaa Espoossa alle 3 eur/m3 ja se 45% osuuden lämmittäminen siitä vie sen yli 4 eur/m3, jolloin kuution hinnaksi tulee 7,05. Ihmettelen.Yhden kuutiometrin lämmittäminen 50 astetta vie energiaa noin 58 kWh.
- askarruttaa
lämmitysenergia? kirjoitti:
Yhden kuutiometrin lämmittäminen 50 astetta vie energiaa noin 58 kWh.
Veden lämmittämiseen kuluva energia on vuokranantajan ja kaukolämmön välinen hinta, jota en voi tietää. Ilmeisesti aika hintavaa tuo kaukolämpö sitten. Edes Fortumin sähköllä lämmitettynä ei tulisi noin kallista minun laskujen mukaan.
Tässä vaan nyt tuntuu olevan sellainen ilmiö, että vuokrafirma voi periä vesikuutiosta oman päänsä mukaan ihan mitä vaan. Sitä kun ei ole säädetty missään. Ensi vuonna vesikuutio on meillä varmaan 20 euroa..... - kylmä...
askarruttaa kirjoitti:
Veden lämmittämiseen kuluva energia on vuokranantajan ja kaukolämmön välinen hinta, jota en voi tietää. Ilmeisesti aika hintavaa tuo kaukolämpö sitten. Edes Fortumin sähköllä lämmitettynä ei tulisi noin kallista minun laskujen mukaan.
Tässä vaan nyt tuntuu olevan sellainen ilmiö, että vuokrafirma voi periä vesikuutiosta oman päänsä mukaan ihan mitä vaan. Sitä kun ei ole säädetty missään. Ensi vuonna vesikuutio on meillä varmaan 20 euroa.....vesi maksaa 3 e/m3 ja lämmin 12e/m3, niin siitä tuolla 45% ja 55%:n jaolla tulee keskiarvoksi tuo 7e/m3. Siis lämmin vesi on 12e/m3.
Yhden vesikuutiometrin lämmittäminen 5 asteesta 70 asteeseen kuluttaa energiaa noin 75 kWh, joka 0,10 e/kWh -hinnalla tekee 7,5 e/m3. Eli ylihintaa on n. 5,5 e/m3, mutta niin taloyhtiössä pitää ollakin.
Siis hinta ei ole mitenkään kohtuuton minun mielestäni. - Toni
kylmä... kirjoitti:
vesi maksaa 3 e/m3 ja lämmin 12e/m3, niin siitä tuolla 45% ja 55%:n jaolla tulee keskiarvoksi tuo 7e/m3. Siis lämmin vesi on 12e/m3.
Yhden vesikuutiometrin lämmittäminen 5 asteesta 70 asteeseen kuluttaa energiaa noin 75 kWh, joka 0,10 e/kWh -hinnalla tekee 7,5 e/m3. Eli ylihintaa on n. 5,5 e/m3, mutta niin taloyhtiössä pitää ollakin.
Siis hinta ei ole mitenkään kohtuuton minun mielestäni.Meillä myös tulivat mittarit käyttöön ja kahden ensimmäisen kuun lasku 120€
olimme käyttäneet 2 hengen taloudessa 9 kuutiota kylmää vettä ja 6 kuutiota lämmintä, yhteensä siis 15 kuutiota.
Kylmän veden kuutio hinta oli 3,32€ ja lämminvesi 14,97€ mikä kyllä pompautti aika kovasti.
Mitäs mieltä muut ovat? hieman kovalta tuntuu myös kulutus kun emme todellakaan lutraa vettä turhaan.
Vedenlämmittämisestä vielä että meillä maksetaan rivitalossa vastikkeessa lämmitysöljystä, johon ymmärtääkseni kuuluu myös öljy joka kuuluu veden lämmittämiseen. korjatkaa jos olen väärässä.
- vettä vielä myllyyn
meillä sitä ollaan suurkuluttajia tässäkin ko vesi tasaus oli viimevuodelta 219.78€ ??? Enkä silti ihmettele ja valita minnekään täällä silti tuo kuutio kokonais hinta on noin 3.45€
- ääliöt eivät ymmärrä
Heheheh. Maksatte sen minkä kulutatte. Onko asia jotenkin vaikea ymmärtää?
Mitä on "käydä normaalisti suihkussa päivittäin". Kuinka niin on normaalia käydä suihkussa päivittäin? Työskenteletkö hiilikaivoksessa ja siksi olet niin likainen, että käyt päivittäin suihkussa? Ei suihkussa tarvitse käydä päivittäin. Tai käy ja maksa.- muuko maa mansikka
Terve! Asuin ulkomailla ja ostin "vanhanpäivänvara" kaksion Suomesta !-kerroksesta, talon yhteistä nurmikkoa asuntoni edessä. Kahden vuoden jälkeen vietin siellä 19 päivää. Perässä tuli vesilasku: 17 kuutiota kylmää ja 9 kuutiota lämmintä. Olin ällikällä, mutta kuitenkin maksoin rauha-talossa-periaatteella. Kuivan ihon vuoksi käyn suihkussa n.4-5 päivän välein, söin päivittäin ruokabaarissa. Siis minimi kulutus. Sisareni kävi sattumalta paikalla, ja löysi pöydällä pizzan jätteitä ja tuolit epäjärjestyksessä. Tarkkaan ilmastointiteipillä tukituista putkistoista oli revitty pois lavuaarin teippi ja siinä oli ollut pissan haju. Vaihdatin avainpesän, mutta avain oli kuitenkin annettava "isännöitsijälle". Olen saanut vihjeitä ulkopuolisilta, että kuivaa nurmikkoa oli kasteltu vetämällä putki kylppäriini. Kuulemma on ollut yöpyjiäkin, kuorma-autoilijoita esimerkiksi. Kun kysyin "isännäitsijältä" , oliko hän siirtänyt johonkin tavaroitani, kun oli hävinnyt pitkä kelsiturkkini ja puoliturkki majavaa, hän haukkui minua harhaiseksi, eikä suostunut tulemaan haistamaan patjojani, joilla oli aivan selvästi nukuttu tosilikaisilla vaatteilla ja ne haisivat niin sukkahunajalta, ettei jäänyt tilaa epäilyille.Lavuaaria ovat käyttäneet miespissaajat. Taitaa olla hyvää tuloa (vara-)isännöitsijälle! Kymmeneen vuoteen olen käynyt lomallani vain viisi kertaa. Kysyn, miksi maksan koko vastikkeen, vaikka huoneistoni pidetään niin kylmänä, että viime kerralla käydessäni oli ensimmäiseksi tehtävä home puhdistus. Ja toiseksi, koska minun on pakko luovuttaa avain, niin eikö tämä henkilö ole vastuussa myös asuntoon jätetystä omaisuudesta! En olisi uskonut, ennen kuin näin, ettei Suomessakaan ole luottamista ihmisiin, edes vastuupaikalla oleviin.
- etelän hetelmä
muuko maa mansikka kirjoitti:

Myy ihmeessä kämppäsi nopeasti pois ja osta uusi "rehelliseltä" alueelta.
- tosiaankaan ÄÄLIÖT e
Heheheh. Tulit sitten ojentamaan ja haukkumaan tänne 5 vuotta vanhaan keskusteluun. Luuletko että aloittaja on vittuiluasi täällä enää lukemassa.
- 20+5
tosiaankaan ÄÄLIÖT e kirjoitti:
Heheheh. Tulit sitten ojentamaan ja haukkumaan tänne 5 vuotta vanhaan keskusteluun. Luuletko että aloittaja on vittuiluasi täällä enää lukemassa.
Ketä mahdat tarkoittaa? Taidat olla itse ääliö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372323Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 381569
- 141402
- 1281320
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2711304Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275