Miksi

rakkain henkilö saakin aikaan näitä vihan tunteita eniten? Hän on exäni, jonka kanssa joka kerta tulee ihme riitaa ja silti tiedän, että molemmilla on suuria tunteita toisiaan kohtaan. Tämä kai on juuri riitojen aihekin, mutta kumpikaan ei sitä saa sanottua ääneen vaan riidellään ihan tyhmistä asioista.
Vähän niin kuin rakkaudesta se hevonenkin potkii. Molempien ylpeyden takia ei kai koskaan saada toisiamme, vaikka jotenkin tiedän sen, että kumpikin haluaisi toista: ei sitä voi olla tuntematta.
0327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


se kaikkein kirjoitti:

rakkain henkilö saakin aikaan näitä vihan tunteita eniten? Hän on exäni, jonka kanssa joka kerta tulee ihme riitaa ja silti tiedän, että molemmilla on suuria tunteita toisiaan kohtaan. Tämä kai on juuri riitojen aihekin, mutta kumpikaan ei sitä saa sanottua ääneen vaan riidellään ihan tyhmistä asioista.
Vähän niin kuin rakkaudesta se hevonenkin potkii. Molempien ylpeyden takia ei kai koskaan saada toisiamme, vaikka jotenkin tiedän sen, että kumpikin haluaisi toista: ei sitä voi olla tuntematta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu