TKK:n konelinja.

Sain muutama päivä sitten tietää että pääsin TKK:n konelinjalle sisään. Olisikin pari kysymystä.

Millaista on opiskelu konelinjalla? Kuvailisitteko sitä enemmänkin rankaksi kuin löysäksi? Olen lukenut kuvailuja konelinjan tyylistä, ja ainakin näiden kuvailujen perusteella se konelinjalla opiskelu kiinnostaa paljon.

Minkälaista työtä konelinjalaisten on mahdollista saada TKK:lta valmistuttuaan?

Kaipailisin tietoja/kertomuksia lähinnä konelinjalla opiskelevilta/opiskelleilta. Opiskelupaikkanani tulee armeijan jälkeen olemaan Otaniemi.
51041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä olen sähköllä, mutta perusjuttujen osalta varmaan samat kuviot pätee...

Opiskelu täällä on raskasta ja aikaa vievää. Koulupäivät usein aböut 10 tuntia, sen jälkeen on vielä tehtävä kotitöitä. Viikoittain on palautettavia töitä ja laskuharjoituksia sun muuta. Homma tuntuu aluksi tosi raskaalta, mutta ekan lukuakuden jälkeen siihen on jo tottunut, ja hiukan ehkä rutinoituu. Aikaavievyys saattaa olla ikävä juttu, kun esim. viikonlopun vapaaksi koulutöistä järjestäminen vaatii aika paljon suunnittelua ja työtä.

Hyppäys lukion pitkästä matikasta tänne on hiukan liian suuri, täällä tahti on paljon kovempi ja asiat vaikeampia. Toisaalta töitä tekemällä täällä pärjää...ja ihmistä varten nää jutut on, vaikkei siltä aina tuntuiskaan ;)

Kaikki tämä kyllä palkitaan sitten vaikka kesätyönhaussa; minä ainakin olen joka kesä saanut valita muutamasta eri työtarjouksesta, joista kaikki ovat olleet oman alan töitä, eikä mitään varasto- tai liukuhihnatyötä, vaan siistiä sisä- ,toimisto- ja suunnittelutyötä asiaankuuluvalla palkalla. Työnsaannista ei tarvitse olla huolissaan, mutta se riippuu tietysti tyypistä: jos olet sosiaalisesti kyvytön, niin tilanne on hankala, samoin silloin, jos olet hoitanut opinnot ja opinnäytteet laiskasti.

Äänestä

Voit lukea rankasti kuten muillakin linjoilla tai sitten voit yrittää löysäillä, josta seuraa itkusilmässä lukemista lähestyvään tenttiin. En suosittele jälkimmäistä.

Pääpointti on se, että nyt kaikki todellakin riippuu sinusta itsestäsi.

Yliopistotasolla luennoitsijat ovat tutkijoita (eivät yleensä pedagogisesti loistavia opettajia) ja laskariavustajat (assistentit eli assarit) ovat 2. tai 3. vuosikurssin opiskelijoita. Tämä ei useimpia lukion hyvään opetustasoon tottuneita miellytä. Ei kannata antaa sen seikan häiritä, vaan käy jo nyt ostamassa ekat perusmatikan kirjat (tiiliskivet) ja ala harjoitella järjestelmällisesti. Koulutusohjelmaasi kuuluvat ensimmäiset kurssit löydät opinto-oppaasta, vaikka täältä:
http://kone.tkk.fi/opiskelijoille/opinto-oppaat/opinto-opas2002-2003.html#7

Kokeile opiskelijoille tarkoitettua palvelua nimeltä wwwtopi
http://webtopi1.hut.fi/wwwtopi/login/Login.po?uri=/wwwtopi/Main.po
Sieltä löydät kaikki tiedot kursseista.

Alussa tulee pirusti kaikenlaista informaatiota ja bilettä, niin että saattaa olla vaikeaa hahmottaa, mikä on tärkeää.

Tärkeää on:
1. ilmoittautua kursseille (eli osata käyttää wwwtopia)
2. lukea, lukea, lukea ja lukea. Varsinkin matikkaa. Fyssan peruskurssitkaan eivät ole mitään lukioläppää...
3. ilmoittautua wwwtopilla tentteihin
4. mennä tentteihin (vaikka luulee, ettei osaa mitään...jos ei mene, niin ei ainakaan tule pisteitä)

>Minkälaista työtä konelinjalaisten on mahdollista saada TKK:lta valmistuttuaan?

Vaikka mitä!
http://kone.tkk.fi/abeille/konetekniikka.html

Tervetuloa vaan Otaonnelan koneosastolle :)

Äänestä

Varmaan ihan perseestä kun mä oon siellä.

Äänestä
  • No ei sitten tutustuta siellä, jos kerran niin perseestä olet että opiskelukin tulee olemaan ihan perseestä. :)

    Äänestä

  • Sisään päässyt. kirjoitti:

    No ei sitten tutustuta siellä, jos kerran niin perseestä olet että opiskelukin tulee olemaan ihan perseestä. :)

    on koneella ainakin yks (toinenkin) hyvä tyyppi aloittamas ens vuonna intin jälkeen -> ei pelkkää paskaa luvassa. jos on niin mulle voi kyllä tulla itkemään, vaikka ihan sähköteekkari silloin jo olenkin. :]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sisään päässyt kirjoitti:

Sain muutama päivä sitten tietää että pääsin TKK:n konelinjalle sisään. Olisikin pari kysymystä.

Millaista on opiskelu konelinjalla? Kuvailisitteko sitä enemmänkin rankaksi kuin löysäksi? Olen lukenut kuvailuja konelinjan tyylistä, ja ainakin näiden kuvailujen perusteella se konelinjalla opiskelu kiinnostaa paljon.

Minkälaista työtä konelinjalaisten on mahdollista saada TKK:lta valmistuttuaan?

Kaipailisin tietoja/kertomuksia lähinnä konelinjalla opiskelevilta/opiskelleilta. Opiskelupaikkanani tulee armeijan jälkeen olemaan Otaniemi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu