Raision Haahdenniemessä. Kyseessä on 30-jalkainen cruiser-mallinen purjevene, joka nojaa naapuriveneeseen. Paikallinen nostoyrittäjä on ensiapuna laittanut 2 A-pukkia estämään suuremmat vauriot. Paikan numero on 507, valitettavasti listat paikkojen haltijoista on vain kaupungilla, ehkä näin voi tavoittaa omistajan tai jonkun, joka tuntee omistajan.
Vene
nurin
161926
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
ja kaikki hoitakoot omat asiansa.
se sama paskasangon heittelijä, joka toivottaa jokamiehenoikeuksien perääjät helvettiin?
voisi kommentoida.
Se omaisuus on juuri niin kuin siitä huolehditaan.
Vakuutusyhtiö sitten katsoo onko huolehdittu vai ei.
Meillä ollut tapana jättää puhelinnumerot veneen lähistölle mutta kaikki hoitavat asiansa kuten parhaaksi näkevät.
Itse en ole enää vaivautunut vuosiin uusavuttomien mokelluksista vaivaa näkemään.
Tilannekohtaisesti voi puuttua mutta tämäkin oli jätetty niin avuttomasti ettei muuta voi odottaakkaan.
Mitä enemmän venevahinkoja sattuu sitä enemmän venevakuutusten maksut nousevat. Aina on niitä, jotka omalla huolimattomuudellaan aiheuttavat harmeja kaikille veneilijöille. Eikä se koske pelkästään telakointia!
yksittäinen asioistaan huolehtiva tollojen eteen tehdä..??
Voisi alkaa tietysti sellaiseksi omaisuuden pelastajaksi ja ajella pakulla kaikki mahdollinen arsenaali mukana aamusta iltaan ja illasta aamuun huolehtimassa kaikkien taukkivajakkien asioista.
Toivottavasti vakuutusyhtiö tässäkin tapauksessa epää kaikki mahdolliset korvaukset vahingosta.
Sama kun antaisi eneensä jäätyä halki pakkasten tultua.
Luulisi jokaisen olevan ensisijaisesti vastuussa omaisuudestaan eikä muiden tarvitsisi siitä huolehtia.
ketään helvettiin, mutta kylläkin vaatinut, että jos haluaa käyttää niitä jokamiehen velvollisuuksia, niin myös noudaqttaa niitä.eikä toimi kuten nämä jotka kitisevät, että on vaikea kysyä omistalta lupa. jos ei kysyä osaa on parasta pysyä maissa ja sielläkin pois muiden mailta.tai toisaalta jos se on helvettiin toivottamista, että vaatii muitakin noudattamaan lakia, niin olkoon.ja jos muidenkaan(esimerkiksi nämä paskantajat ja tulien polttajat)ei tarvitse noudattaa lakia, niin ei kait se haittaa jos minäkään en noudata ja vaikka sahaan siihen kuttaperkka purkin kylkee pari aukkoa.siinähän ei ole sinun logiikan mukaan mitään väärää?
Olet oikeassa. Jotain vain pitäisi tehdä, että veneilijöiden oma vastuuntunto heräisi. Kaikenlainen huolimattomuus ja välinpitämättömyys näyttäisi lisääntyneen muutamassa vuodessa.
Lujitemuoviveneiden korjaamoilla on kulta-aika siinä mielessä, että vakuutusyhtiöiden maksamia töitä riittää nyt ympärivuotisesti. Jatkuvasti on köli-, peräsin- ja runkovaurioiden korjauksia ruuhkautumisiin asti. Jopa samat veneet ajelevat toistuvasti kiville.
Kehityssuunta ei siis johdu pelkästään veneiden lukumäärän kasvusta. Korjaamon mielipiteen mukaan joidenkin nykyveneiden rakenteetkin ovat aika heikkoja. Pieni kolaus kiveen, kalliit korjaukset.
Toivottavaa olisi, että vakuutusyhtiöt kehittelisivät jonkinlaista maksuperusteiden muuttamista vaikkapa venetyyppien tai -merkkien mukaiseksi. Ehkä bonus-järjestelmäkin kaipaisi kohennusta? Ei tunnu kivalta, että kaikki nekin kärsivät, joille vahinkoja ei ole sattunut.
Kyllä ainakin poliisin luulisi saavan omistajan selville jos kerran vene on vaarassa tuhoutua. Mitä ylipäätään purkkari tekee vedessä tammikuun 19. päivä. Ei taida paljoa vene kiinnostaan.
Missä kohdassa mielestäsi kerrotaan veneen olevan vedessä?
omistaja selviää kun soittaa sinne Raision kaupungin vaihteeseen ja pyytää venepaikkarekisterin hoitajaa tiedottamaan asianosaiselle. Onko näin avuttomia ihmisiä edes olemassa.
aika tuppaa olemaan rahaa, tilanne tuollakin on pahentunut alkuperäisestä. Kaatuminen on tapahtunut pe-la-yönä ja kaupungin työntekijät ovat töissä "valtion virastoissa noudatettavana työaikana". Ajatuksena oli löytää asianosaiset tällä systeemillä mahdollisimman nopeasti. Voi voi vaan itsellesi,jos et oikein ymmärrä homman jujua.
Mutta ei siinä viestissäsi tainnut olla tapahtuma/havainto aikaa. Ja onko sillä sitten enää väliä kiirehtiä jos "paatti" on jo kyljellään. Kävin katsomassa ja totesin tilanteen, ei se siitä enää muutu vaikka odottelee pari päivää. Mutta huolimattomasti oli jätetty alun alkaenkin kun miettii millaisia vääntöjä alustaan kohdistuu kun tuulessa masto vääntää runkoa. Mutta kiitos sinulle kun kannoit huolta meidän veneen omistajien omaisuudesta.
Ulkoisesti näytti olevan vähän vaurioita. Peräsin ottanut ehkä eniten siipensä, kun osunut maahan. Sisäisistä vaurioita en osaa sitten arvioida. Miten on, kuinka hyvin kölin kiinnitykset kestävät sitä, että vene makaa vinossa kölin päällä, jolloin kohdistuu sivuttaista vääntöä köliin.
kun tuonkin venemerkin kölistä on näilläkin palstoilla pari sanaa kirjoitettu.
hanskassa ja vene on viety pois.
Ei varmaan kovin kauas kun oli mastokin pystyssä.