Hei te jotka olette Islannissa matkailleet kertokaa kannattaako sinne lähteä pienen lapsen (2v.) kanssa? Onko retket sellaisia joihin voi näin pienen kanssa osallistua?
Vastaukset 4
- isl
Riippuu varmaan lapsesta, mutta minä en ehkä noin pienen kanssa lähtis, kyllä siellä varmaan pärjäisi, mutta saako lapsi siitä niin paljoa irti. Pienille lapsille varmaan suurempi elämys olisi joku myös maanpinnan yläpuolelta lämmin paikka.
- ilmasto
altistaa pienet lapset flunssaan. Aikuisenkin kannattaa varautua tuohon ilmastoon..sanoo nimimerkki Islannissa viikon lomaillut.
- veo
Moi,
ei kai siinä mitään - menee vaan jos voi 2 v. lapsen kanssa mennä muuallekin (Ruotsiin, Saksaan jnejne). Minusta paikka ei ole yhtään sen "vaarallisempi" lapselle, mutta tietty vanhemmista ja lapsestahan se riippuu. Jotkut ei uskalla lasta viedä edes kauppakeskukseen mutta ei kai se nyt niin vaarallista ole.
Kunnon auto vuokraamosta vaan alle ja noille retkille aimo annos harkintaa ja talonpoikaisjärkeä mukaan. Paljon siellä näkee ilman retkiäkin. - Perhe Matkaaja
Olimme puolitoistavuotiaan tyttömme kanssa Islannissa kolme vuotta sitten ja matka oli ihan huippu (kuten melkein kaikki muutkin matkamme sekä ennen että jälkeen lapsen saamisen). Hotellielämä ja kaupunkilomailu Reykjavikissä oli samanlaista kuin muuallakin, mutta retket geysiralueelle ja uimaan Blue Lagoonille olivat aivan mahtavia. Tyttösemme oli ulkona liikkkuessamme kantorinkassa isänsä selässä. Ainoa asia mistä "jouduimme" tinkimään oli se, että me aikuiset emme päässeet yhtäaikaa uimaan. Blue Lagoonin vesi olisi ollut liian kuumaan pienelle lapselle, siispä uiskentelimme vuorotellen ja toinen katseli lapsen kanssa uintia rannalta. Tosi hieno kokemus kaikenkaikkiaan. Retken geysireille ja muualle Reykjavikin ympäristöön teimme paikallisen retkienjärjestäjän kautta ja palvelu oli ihan huippuluokkaa. Kuski oli varannut lapselle turvaistuimen ja kun pysähtyessämme tulivuoren kraateria ihmettelemään tyttömme nukkui, kuski jäi ihan omasta ehdotuksestaan vahtimaan häntä autoon kun minä ja mieheni kipaisimme kraaterin reunalle. Tosin bussissa olikin vain meidän perhe ja yksi brittipariskunta. Palaamme ihan varmasti Islantiin taas kolmestaan kunhan muutama muu paikka on ensin katsottu. Suosittelen lämpimästi ihan kaikille. Ystävällisiä ihmisiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 117756
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t114733Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36653- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22576- 46568
- 38549
- 33543
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72538- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44496- 47495
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka134488Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7467