Ölemme olleet yhdessä kolmatta vuotta ja nyt ahdistaa.. Tää on vähän masentavaa luettavaa, mutta olisin iloinen, jos saisin puolueettomia neuvoja:) Meillä lähti noin puol vuotta sitten menemään aika huonosti, siis viileni vaan meidän suhde jotenkin aikaajoittain.. Ja nyt mua suivii, kun olen sata kertaa sanonut miehelleni, mikä mua mättää ja se on tietty kaavamaisuus, että aina kun hän on iltavuoroissa töissä, niin meillä on silloin hänen puoleltaan mykkäkoulua ja mitään ei tapahdu.. Hän jää katteleen telkkua kahteen asti yöllä.. Ja sitten yhtäkkiä taas kun ollaan vapaalla tai viikonloppuna ,niin yhtäkkiä hän rupee käyttäytymään, niinkuin mitään ei olis ollutkaan.. Yrittää vonkaa ja halailla jne..
Olen sanonut hänelle tosta ja me olemme riidelleetkin asiasta, kun hän ei halua erota, mutta mä en jaksa enää.. Olen ton käytöksen johdosta epäillyt hänellä olevan toinen nainen, mutta kiistää jyrkästi ja nykyään sanoo ton oman kaavamaisen käytöksen johtuvan siitä, että on kuulemma loukattu olo, kun olen epäillyt häntä pettämisestä, vaikka hänellä ei kuulemma ole mitään...Näin hän sitten puollustautuu. Hän tietää kuinka vihaan murjottamista ja olen kertonut, että se tekee mulle ahdistavan olon.. Ja se on totta. Sisälläni kuohuu ja olen päättänyt, että nyt jätän hänet, enkä kuuntele enää lässytyksiä, kun kumminkin taas sama juttu toistuu hetken ajan päästä.
Yks juttu on, että hän mustasukkanen mun työkaverista, joka on miespuoline, koska tulemme hyvin juttuun ja olemme ystäviä.. Hän on myöntänyt, että se ottaa pattiin häntä. Olen ihan loppu tähän paskaan ilmapiiriin, mikä nytkin meillä vallitsee, enkä halua enää viettää viikonloppujani näin..Jos ei olis nyt poikaa kotona lähtisin baariin, mutta ei voi noin vaan lähteä mihinkään... Täällä siis olemme kotona, emmekä puhu toisillemme mitään ja hän pelaa poikani kanssa autopelejä ja oon vaan niinkuin ilmaa täällä ja ahdistaa niin perkeleesti.. En tajua miks hän ei halua sitten erota, kun lapsikin on mun aikaisemmasta liitosta.. Kaikki tuntuu niin paskalta, olen hälle niin itsestäänselvyys, ettei edes nää vaivaa enää.
Ystäväni tuli kylään lapsensa kanssa, niin hän laittoi parhaat päällensä ja ajoi partansa jne.. Me kun ollaan kotona ei nää moista vaivaa ja sitten kun ystäväni lähti, niin samat ryysyt takas päälle.. Ei käy edes enää suihkussa, kun olemme kotosalla kahden..Nyt tarttisin voimasanoja, että saisin rohkeuden todella jättää hänet ja tajuta, ettei meillä ole enää kipinää, mutta miten se on niin vaikeeta.. Olemme puhuneet aikaiswmmin ja päätyneetkin eroon, mutta aina sit kuitenkin olen uskonut, että muutos tulee, eipä siltä näytä.. Se on totta että olen epäillyt häntä uskottomuudesta, mutta mitäpä muutakaan tulee moisesta käytöksestä mieleen?

Vastaukset 2
Vanhimmat
miehesi on varmaan väsynyt iltavuoron jälkeen?? (kokemusta on, oma mieheni myös, kun tulee iltavuorosta, katselee vain telkkua, eikä jaksa puhua mistään. ymmärrettävää kyllä)
joskus itsekin hermostuin tuosta, mutta olen ymmärtänyt että eihän väsyneenä kukaan jaksa puhua syvällisiä!
en tuon perusteella sanoisi, että miehelläsi ketään toista on. jos ei muita todisteita ole....vai miksi epäilet häntä uskottomuudesta??
Muista että muutos lähtee itsestä. et voi toista muuttaa, itseäsi voit. Koeta kehitellä itsellesi omia menoja, harrastuksia... jne.
miehesi huomaa, että sulla on muutakin elämää. ja siten hän vasta taas älyää, kuinka kiinnostava ihminen oletkaan:-)
ja kun kotona olette, keksikää jotain erilaista ohjelmaa. esim.kokatkaa yhdessä tms.
ja puhukaa sitten asioista, kun miehesikin on virkeä eikä väsynyt töistään.
No en usko väsymykseen, koska hän nukkuu päivät täällä ja hällä on vapaitakin paljon, eikä telkkua katella kahteen-kolmeen, jos kovin väsynyt on. Mä en ymmärrä tota mykkäkoulua, joka vaikuttaa siltä, kuin hän haluis olla mahd kaukana musta, ettei tarvis olla lähellä ja hakee jopa riitaa.. Kyllä taitaa suhde olla kuollut. Nyt tosiaan meillä maanantaista asti ollaan murjotettu ja ei puhuta toisillemme mitään, olemme eri huoneissa hän tujottaa telkkua tapansa mukaan ja mä netillä.. No mun pitää vaan myöntää tosiasiat oli kyse toisesta naisesta tai ei, niin eipä ainakaan mua arvosta pätkääkään ja täällä kotona on hirveetä olla, menee viikonloppukin ihan hukkaan.. Nyt jos voisin niin lähtisin kännit vetämään. Olis edes joku jolle puhua..