koimme keskenmenon marraskuun lopulla.pikkuista yritettiin yli puoli vuotta. olimme niin onnellisia että vihdoin jotain hyvää meille mutta viikolla 10 alkoi vuoto ja alkio oli kuollut jo viikolla 8.
nyt saatiin vuoden lopussa positiivinen tulos. en vain yksinkertaisesti pysty iloitsemaan, sillä pelkään kuollakseni että tämäkin menee kesken. oireet ovat tällä kertaa niin erilaiset. pahoinvointi on runsaampaa(olen jopa oksennellut), vatsakipuja ei ole juurikaan(sitten pelästyn pienimmistäkin nipistyksistä)painokin on pudonnut muutamaan viikkoon kolme kiloa kun en oikein pysty syömään.
viime viikolla todella vähäistä pientä punaista vuotoa(taisi olla sitä kiinnittymisvuotoa ja sitä ei ollut viimeksi)nyt sitten äsken taisi hieman tulla sellaista punertavaa vuotoa ja olen kauhuissani..
en oikein uskalla kertoakaan tai puhua raskaudestani, koska kai minä alitajunnassani ajattelen, että jos en ajattele koko asiaa niin saa pieni olla rauhassa. tämä on vain niin toivottu raskaus
tiedän että tämän viestin perusteella kuulostan jo vainoharhaiselta ja sekopäältä mutta minun oli vain pakko purkaa ajatuksiani jonnekin..kertokaa miten te muut jaksatte ajatella positiivisesti?onko muita minunlaisia liika-ajattelijoita?
nyt saatiin vuoden lopussa positiivinen tulos. en vain yksinkertaisesti pysty iloitsemaan, sillä pelkään kuollakseni että tämäkin menee kesken. oireet ovat tällä kertaa niin erilaiset. pahoinvointi on runsaampaa(olen jopa oksennellut), vatsakipuja ei ole juurikaan(sitten pelästyn pienimmistäkin nipistyksistä)painokin on pudonnut muutamaan viikkoon kolme kiloa kun en oikein pysty syömään.
viime viikolla todella vähäistä pientä punaista vuotoa(taisi olla sitä kiinnittymisvuotoa ja sitä ei ollut viimeksi)nyt sitten äsken taisi hieman tulla sellaista punertavaa vuotoa ja olen kauhuissani..
en oikein uskalla kertoakaan tai puhua raskaudestani, koska kai minä alitajunnassani ajattelen, että jos en ajattele koko asiaa niin saa pieni olla rauhassa. tämä on vain niin toivottu raskaus
tiedän että tämän viestin perusteella kuulostan jo vainoharhaiselta ja sekopäältä mutta minun oli vain pakko purkaa ajatuksiani jonnekin..kertokaa miten te muut jaksatte ajatella positiivisesti?onko muita minunlaisia liika-ajattelijoita?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä sitä on täälläkin keskenmenon jälkeen seuraavan raskauden aikana tullut syynättyä vessapaperit aika tarkkaan, jotta ei vain ole pisaraakaan verta.
Ja meillä on mieskin elänyt tässä mukana. Neljättä lasta yrittäessämme tuli keskenmeno rv 14 , ja seuraavan raskauden ollessa rv 28 tietämillä komensin miestäni, että nyt on lähdettävä sinne vaunukauppaa, jotta jos ne vaunut pitää tilatakin niin kerkee tulla ennen kuin vauva syntyy. Mies Kysyi minulta, olenko ihan varma, että meille tulee nyt vauva. Minä sanoin, että en ihan varma, mutta jos tulee, niin ei siihen enää mene kuin pari kuukautta. Että pitää nyt varautua siihen että jos kaikki vaikka meneekin hyvin tällä kertaa.
Rohkaisuksi sanon, että minulla ainakin runsaat pahoinvoinnit ovat olleet merkki siitä, että istukka on kunnolla kiinni ja toimii hyvin.
kiitos viestistäsi!ystäväni myös kertoi että on hyvin yleistä että mitä huonommin äiti voi sen parempi on pikkuisella. maanantaina olisi eka neuvola tästä uudesta ja viimeksi minulle sanottiin että ultraan on mahdollista päästä aikaisemmin kun on keskenmeno alla. meillä otti myös miehellä tuo keskenmeno koville mutta on tästä uudesta sanonut että on hyvä tunne. kai tämä tästä itselläkin helpottaisi jos saisi jotain rohkaisua tai edes vähän hyviä uutisia niin uskaltaisi katsoa tulevaisuuteen mutta se on vain niin kamalan vaikeaa kun ei haluaisi pettyä uudelleen ja kokea sitä surua..
Ole onnellinen kokemastasi. Jokainen päivä on vahvuudeksi vauvallesi. Ole onnellinen, nyt on sen aika.
Itsellenikin kävi keskenmeno, ja heti sen päälle tulin uudelleen raskaaksi. Vaikeaa se on. Tiedän sen. Mutta turha surra etukäteen. Muutoin ei koskaan voi iloinen olla. Sitä paitsi vauvallesikin on haittaa jos vain suret. Siis iloitse siskoseni, elä onnellista elämää, jos et siis pahasta tiedä. Itse iloitsin uudesta vauvastani, ja terve poika syntyi. Edelleen jaksan kiittää elämää päivittäin, ja nautin pojastani, kuin harvinaisesta ihmeestä. Paistaa se päivä risukasaankin.
Sama homma. Olen taas raskaana, mutta riemua ei löydy tippaakaan. Edellisen raskauden aikana liihotimme mieheni kanssa pilvissä, nyt lähinnä vain odotamme koska menee kesken. En muutenkaan jaksa suunnitella mitään tulevaisuuteen ja vauvaan liittyvää. Elelen ajatuksissani, kuin en olisi raskaana ollenkaan.
Näin on, kun on ollut keskenmenoja niin eka viikko on ihanaa, kun on tehnyt raskaustestin ja sen jälkeen rupeaakin pelkäämään koska menee kesken:( Sitten vielä lääkärit lohduttaa että keskenmenot on ihan normaaleja, että älä sinä siinä huoli...ja taas meni kesken.
Sitten sitä yrittää psyykata itseään, ettei koko raskautta ajattelisikaan, mikä ei sekään kivalta tunnu.
Eli pelko sisäkaluja kourii aina kun tuntuu että valuiko jotain housuihin, vai tuntuiko nyt siltä tai tältä, vai eikö tunnu miltään! Mutta se on naiset kestettävä vaan, kun paljon vaihtoehtoja ei ole, jos lasta haluaa.