Tarviin APUA!!!

Toivoton tapaus kirjoitti:

Tämän hetkinen tilanne ja oma elämänkerta lyhyesti kerrottuna:

1.   Jatkuva levottomuus
2.   Jatkuva ahdistuneisuus
3.   Addiktoituminen (Alko, lääkkeet, uhkapelaaminen, shoppailu, seksi)
4.   Erittäin huono itsetunto
5.   Unirytmi/huonot yöunet
6.   Aloitekyvyttömyys/liika touhuilu
7.   Ylivelkaantuminen
8.   En osaa sanoa ei
9.   Impulsiivisuus, jota en osaa purkaa millään keinolla ja toisaalta pelkään miten se voi purkaantua
10.   Työhön paluun kaipuu
11.   En halua kyläillä
12.   Ainainen väsymys
13.   Vastuunottamisen pelkoa
14.   Kuoleman pelkoa
15.   Posttraumaatinen kokemus, joka yhä käsittelemättä(Keuhkoleikkaus)
16.   Olen helposti johdateltavissa
17.   Olen hyvä manipuloimaan ihmisiä jo pelkällä puheen nopueudella
18.   Osaan kylvää riitaa ja välillä haluan sitä tehdä tietoisesti
19.   Minulla on edelleen sosiaalisten tilanteiden pelkoa
20.   Olen kova puhumaan ja keskeyttämään muiden aiheen
21.   Olen kuulolla, mutta en kuuntele
22.   Muistamattomuus on pahentunut
23.   Tavaroiden hukkailu
24.   Olenko alkoholisti? Olenko mielisairas? Vai vaivaako minua sittenkin jokin muu?
25.   Vuodesta 1993 mielialalääkkeitä
26.   Tunnen olevani turvassa vain kun rahaa on tilillä
27.   Otanko tarpeeksi huomioon perhettäni (syyllisyys)
28.   Tuntuu ettei mikään lääkitys auta
29.   En saa yleensä tehtäviäni loppuun
30.   Valehtelu, epärehellisyys ja varastaminen on liittynyt osana koko elämää
31.   En ole koskaan viihtynyt missään työssäni kuin hetkittäin
32.   Äitini juo ja haukkuu minua
33.   Olen keskittymiskyvytön
34.   Olen itsepäinen, riidanhakuinen ja siedän huonosti pettymyksiä
35.   Olen kyvytön arvioimaan oman toiminnan seurauksia ja omien voimien riittävyyttä
36.   Olen vireystilalta joko yliaktiivinen tai alavireinen tai mieliala vaihtelee
37.   Juutun itseään kiinnostaviin aiheisiin (ylikeskittyn, enkä osaa lopettaa) tai sitten juutun negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin
38.   Töksäytän (selitän epäselvästi ja unohtelen sanoja), olen jatkuvasti äänessä ja keskeyttän muiden puheen
39.   Olen tapaturma-altis törmäilijä
40.   Epäsuotuisissa olosuhteissa olen vailla tukea ja hoitoa, työkyvytön, sosiaalisesti eristäytynyt ja voin eksyä rikoksen poluille
41.   Mulla on lisäksi semmoinen häpeällinen oire joka ilmenee nauramisena silloin kun siihen ei missään nimessä olisi aihetta. En tiedä onko se jännitystä esim. ääneen lukemisesta ja hunon itsetunnon piilottelua.
42.Syön päivässä repullisen mieli-ala lääkkeitä.

Muistan ensimmäisiä asioita elämästäni ehkä noin 3-4 vuotiaana. Potkaisin koiraa kotona päähän. Olin sitä syöttänyt ja hoitanut aina kun äiti lähetti minut kauppaan. Koira puri minua takapuoleen. En tiedä mikä minuun tuli.
Seuraavaksi asuttiin paikassa x. Olin ehkä viiden vanha kun kävelin äidin kanssa ulos ja eka kerran elämässäni tuntui että en tiedä mitä haluaisin tehdä. Oli erittäin tyhjä olo ja muistan sen olotilan nyt liki 40-vuotiaana miehenä. Polttelin naapuri poikien kanssa heinätupakkaa ja jäin siitä kiinni. Sain useasti piiskaa kotona tai minut laitettiin pimeään vaatehuoneeseen rangaistukseksi. Nukuin pinnasängyssä ja äitini tarjosi tupakkaa, että maista nyt jos olet siitä niin kiinnostunut. En uskaltanut vaikka mieleni olisi tehnyt. Isä osti levysoittimen ja kaiuttimet ja niin meillä otettiin alkoholia ja kuunneltiin Pasi Kaunistoa. Nukuin kuitenkin aina vaikka vanhemmat ryyppäsivät. Jo silloin huomasin itsessäni, että pelkäsin kaupungin muita poikia ja pelkäsin joutuvani heidän kanssann juttusille. Joskus heräsin, en muista oliko päivä vai yö kun koti oli tyhjä. Minua pelotti ja menin naapuriin, jossa oli turvallinen olo. Naapurin mummo paistoi minulle lihapiirakoita ja antoi kylmää maitoa. Olin myös siellä hoidossa, kuten olin Ammesmäen tarhassakin. Siellä minua kiusattiin.

Muutimme x:ään muistaakseni 1974 ja menin kouluun. En pystynyt keskittymään koulutyöhön ja jouduin usein luokasta ulos. Kokeet olivat huonoja ja siitä palkittiin piiskalla. Muistan että noihin aikoihin aloimme kulkea jossain kasvatusneuvolassa ja sitä kesti jonkun aikaa.
Olin aina eri huoneessa vanhemmistani erillään. Minulta kyseli nainen asioita ja isältä ja äidiltä varmaan samoin. En muista koko prosessin vaikutusta elämääni. Tappelin monesti luokassa ja välitunneilla. Kiusasin poikia ja tyttöjä. Varastelimme välipaloja ja kerran pöllittii kokonainen ruokakärrykin ja me neljä söimme koko luokan lihapiirakat. Sukulaiset moitttivat minua aina villiksi.
Korostan edelleen että jo siinä vaiheessa jouduin paljon ulos oppitunneilta ja rehtorin puhutteluun. Näin meni 1-4 luokkaan. Isä ja ätii alkoivat rakentaa omakotitaloa ja se valmistuikin ehkä 1975-1976. Sain oman huoneen. Meillä oli hieno talo. Sain monesti ajaa isän sylissä autoa takaisin vanhaan kotiin, jossa silloin asuimme. Minusta rakennusaika tuntui mukavalta.

5-6 luokkien alkaminen teki senaikaisesta elämästäni helvetin. Jouduin vaihtamaan koulua. Joka-ikinen aamu ja joka-ikinen iltapäivä pelkäsin mennä kouluun. Syynä oli hullu opettaja ja koulu kiusaajat. Ainakin kaksi kertaa viikkossa tuli turpaan joka mennessä tai tullessa kouluun. Tai sitten kummallakin matkalla. Se ol raskasta aikaa. Aloin tuolloin reagoida kaiken vatsallani ja se oli aina kipeä. Koulemenestys oli edelleen vaatimatonta. Isäni perusti noihin aikoihin oman yrityksen ja äiti oli pankissa konttorinjohtajana. Ja siitäkös minä jouduin tahtomattani kärsimään. Alkoi rahan kiristys ja siihen ei auttanut muuta kuina varastaminen. Kukaan ei puuttunut toden teolla noina kahtena vuotena minuun kohdistuvaan häirintään tarpeeksi kovin ottein. Myös tupakointi oli noina aikoina jo muotia.

Alkoi ylä-aste ja taas vaihettiin koulua. Heti ekapäivänä oli koulualkaa samalla tavalla kuin ala-asteen 4-5 luokalla. Mutta ratkaisin asian niin, että vedikin turpaan minuun väkivaltaansa kohdistanut kaveri otti lukua välittömästi. Se oli semmoinen kimmoke jossa minusta tuli kiusaaja. Olinhan selättänyt koulun ”kingin”. Koulun aikana alkoi pinnaaminen, alkoholinkäyttö ja bändiasiat kiinnostamaan. Meillä oli moniakin kokoonpanoja ja tyttöjö riitti. Huomasin, että sillä saralla saan seksuaalisesti ylikorostuneen mieleni tyydytetyksi. Se oli niin helppoa. Kuvassa oli myös niin sanotut mopo-jengit ja meidän päälle ei uskaltanut muut käydä, koska meitä oli niin paljon ja uhkailu tai selkäsauna aina kostettiin. Koulussa räjäyteltiin lamppuja, poltettiin roskiksia ja tuhottiin koulun omaisuutta niin paljon kuin kerettiin. Aina oli kuitenkin pelkona se että kotiin ilmoitettiin. Ja siitä seurasi rangaistus. PIISKA. Mutta se loppu kun josssain vaiheessa siitä kieltäydyin. Piiskaajana oli aina äitini, pennusta alkaen. Mutta se vaan vauhditti asioita. Ryypättiin, poltettiin, soiteltiin, pinnattiin ja tapeltiin. Se oli ylä-aste.

Alkoi ammattikoulu. Kaikki jatkui samana. Lisänä elämään tuli auto ja ajokortti. Siitä sitten ura urkeni. En käynyt juuri koulua lainkaan vaan ajelin päivät pääksytysten autolla ja tyttökaverit vaihtui. En tuntenut mitään sääliä vaihtaessani tyttöystävää, parhaimmillaan kahdesti päivässä. Joskus olin kuukauden tai kaksi mutta siihen se sitten jäi. Käytiin viikonloppuisin tansseissa ja bändejä katsomassa ja tappelemassa. Ja niistä sitte retosteltiin viikolla koulussa.

Valmistuin kuin ihmeen kaupalla amiksesta ja pääsin töihin. Olin siellä toista vuotta ja sitte alkoi armeija. Menin helmikuussaa 2/88 saapumiserässä armeijaan. Ei vittumaisempaa paikkaa siinä iässä voisi keksiä. En viihtynyt siellä ollenkaan ja minut meinattiin jo vapauttaa sieltä kokonaan. En tehnyt siellä mitään. Olin loppuajan Kadettikoulun kirjurina. Ja lomilla aina viinaa ja naisia. Lomat venyivät ja tuli putkaa. Väärentelin myös komennustodistuksia koska olin keskussotilassairaalassa milloin mistäkin syystä ja jätin monesti niistä palaamatta varuskuntaan. Ja sellin ovet olivat taas kiinni.

Jossain vaiheessa alkoholin käyttöäni olin myös huomattavan määrän putkassa. Olin Agressiivinen tai sammuin johonkin. En vain yksinkertaisesti sopeutunut mihinkään.

Armeijasta palattuani olin hetken aikaa töissä ja sitten hakeuduin teknilliseen kouluun. Sen 3-vuoden aikan lopullinen alkoholisoituminen tapahtui. Alkoi tulla 2-3 viikon putkia ja henkiset krapulat kovia. Ja se oli vuosina 89-90. Vanhin tyttöni syntyi 1990 ja olin synnytyksessä mukana, mutta ilalla jo juomassa. En pitänyt yhteyttä perheeseeni, en vaimoon enkä lapseen. Toinen tytär syntyi 1993. Ja taas olin synnytyksessä ja illalla juomassa. En rakastanut vaimoani koskaan, mutta lapsiani omalla tavalla kylläkin. En vain sen hetkisen elämän vuoksi pystynyt niistäkään huolehtimaan. Avioero tuli voimaan 1995. Sitte vasta juotiinkin. En tavannut lapsianikaan yli VUOTEEN!!! Menin kihloihin toisen alkoholistin kanssa ja sitä rallia kesi vuoden. Ihme ja kumma töissä kuitenkin varoitusten siivittelemänä kykenin olemaan. Ja tein paljon ylitöitä, koska elämän tyylini tarvitsi paljon rahaa. 1998 elämääni astui nainen joka muutti ajatuksiai niin elämäni kuin lasteni suhteen. Kyseessä on nainen jota rakastan ja teen hänen vuokseen mitä tahansa. Me emme ole riidelleet kertaakaan kymmeneen vuoteen ja elämme elämäämme ”päivän kerrallaan”. Ilman hänen tukeaan elämäni olisi jo tuhotunut. Olisin vankilassa, mielisairaalassa tai ennenaikaisessa haudassa. Tämäkin liitto oli kariutua alkoholismiin, mutta onneksi nöyrryin viinan edessä ja totesin sen minua vahvemmaksi aineeksi. Ja Alkon osalta olen saanut hänen luottamuksensa takaisin, ainakin uskon niin.

Lisäksi minulla on ollut useita yitystoimintoja laillisia ja laittomia. Kaikki ovat aina kaatuneet väsymykseen ja turhautumiseen.

Otin lopputilin 2000 vakituisesta työstäni, ennen kuin ne sitä kerkesivät antaa. Samoin sain lopputilin seuraavasta työpaikasta työaika huijauksen takia. Sitten masennuin lopullisesti. En enää jaksanut mitään. Isäni kuoli 2000, isäpuoleni 2003. Biologisesta isästäni en ole ikinä kuullut enkä nähnyt edes valokuvaa. Raitistuin 6.8.2001 ja edelleen olot on samat. Minulta on jo leikattu nilkka, nivustyrä, palleatyrä, keuhkot, ja kaksi kertaa olkapää. Lääke kokeiluja jo 15-vuoden ajalta!!! Onko diagnoosini vieläkään oikea? Se on nyt kaksisuuntainen mielialahäiriö ja persooallisuushäiriö. Voisiko Minua vaivata AD/HD oireyhtymä? Tarvitsisinko siihen eri lääkityksen ja kuntoutuksen tai terapian. Voinko koskaan palata työelämään ja tuntea ihmisarvoisen elämän? Miulla on halu vielä toipua. Tällä viikolla olen myynyt kaikki aseeni pois, koska tunnen etten niitä tarvitse. Perusteluni ovat että niitä pelkää Avopuolisoni ja minä itse, mutta nyt se kammo on pois. Mielestäni kävin myös Minnesota-mallisen hoidon turhaan, koska enhän ollut ottanut pisaraakaan yli neljään vuoteen sinne mennessäni. Voika AD/HD diagnoosia tutkia minun osaltani? Tulevaisuus on edelleen pelottava ja hämärän peitossa. Olen työkyvyttömyys eläkkeellä ja haluan sieltä palata työelämään. Nykyinen lääkitys cipramil tekee minut maanikoksi, deprakine flekmaattiseksi ja peratsinista en edes tiedä miten se vaikuttaa. Päälle vielä Diapamit ja Panacod. Aiheuttaako AD/HD lääkitys maanisuutta ja otetaanko sitä vain aamuisin. Kohottaako se mielialaa? Kertokaa kokemuksianne lääkkeen käytöstä. Saatteko kuiteski nukuttua?


Nyt kun olen sairauteen nimeltä AD/HD tutustunut epäilen vahvasti että minulla on sellainen. Pelkään vaan siihen määrättävän lääkkeen sivuvaikutuksia. Ehkä se liittyy sekoamisen pelkoon.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä