Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mistä miehet pitävät

Olen seksissä vasta-alkaja, ja sen vuoksi hyvin epävarma itsestäni siinä suhteessa. En ole myöskään täysin tyytyväinen kroppaani, mutta se on vain sivutekijä, eikä vaikuta minulla itse seksin aikana.

No itseasiaan: en tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että saisin mieheni todella nauttimaan seksistä. Olen ottanut häneltä suihin (vaikka en itse siitä pidäkkään) ennen yhdyntää, antanut käsihoitoa jne. Esileikissä ei tunnukaan olevan ongelmaa, tosin toki siihenki saa vinkkejä antaa, miten saan miehen todella virittymään. (Turha ohjeistaa, että kysy mieheltäsi, sillä olen kysynyt häneltä monen monta kertaa, vastauksena: "En minä tiedä, sinun pitää kokeilla" joka tulee sellaisella äänensävyllä, että en koskaan ole onnistunut tekemään mitään oikein. Olenkin lähtenyt selvittämään miehen toiveita kokeilujen kautta, mutta se on vaikeaa, koska mies ei KOSKAAN sano, mikä tuntuu hyvältä. Hänestä on vaikea nähdä sekin, milloin hän on laukeamassa, saati sitten sattuuko hän tykkäämään juuri siitä, mitä hänelle juuri olen tekemässä..)

Itse yhdynnän aikana makaan sitten varmaan, kuin kuollut lahna. Jos yritän työntää miestäni vastaan, miehen tahti menee sekaisin. Tuntuu siis paremmalle, kun en liiku. Yritän olla aktiivinen, mutta huonoin tuloksin. Mitä minun pitäisi tehdä seksin aikana, jotta mies nauttisi enemmän?

Olen valmis ehdotuksille ja valmis kokeilemaan erilaisia juttuja, haluan oppia seksistä nimenomaan mieheni kanssa, mutta koska se ei tunnu olevan mahdollista, haluan kuulla teidän ohjeitanne, jos niistä olisi jotain apua.

Muutaman kerran olen ratsastanut, mutta minusta tuntuu, että mies ei siitä järin pitänyt, joten epävarmuuttani en edes lähde yrittämään. (Alussa mies pyysi ja halusi, enää ei vaan "ottaa" minut itse)

Toisaalta tiedän, että minun pitäisi vain yrittää ja tehdä ja antaa kaikkeni, mitä haluaisinkin. Mutta pelko epäonnistumisesta ja siitä, että mies ei nauti saavat minut "lamaantumaan". (Miehestäni huomaa selkeästi seksin jälkeen, jos hän ei ole ollut tyytyväinen minuun, enkä yksinkertaisesti kestä sitä)

Kiitoksia, jos olette jaksaneet lukea loppuun asti. Toivon saavani asiallisia vastauksia.
6935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

seksin pitää olla kuin antamista, myös ottamista kun annetaan. seksissä on kyse vuorovaikutuksesta.

käy ostamassa puhallettava panonukke "miehellesi" ja vaihda itse parempi mies tilalle.

sinulla on aivan väärä mies, jos tuollaista välinpitämättömyyttä kohtaat sängyn puolella. jos olet vasta-alkaja, sitä suuremmalla syyllä tarvit miehen joka ottaa sinut huomioon sen sijaan että ajattelee vain itseään. muutenkin jos on niin kehno rytmitaju ettei yhteistä rytmiä muka löydy, ei toimi, vaihtoon.

käy keskustelemassa erilaisten miesten kanssa vaikka http:/www.nakuna.fi luulen että tarjonta ei voi tuosta ainakaan huonontua.

Äänestä

Tuota tuossa 5kk sitten itse olin oikeastaan samassa tilanteessa, ei sitä muuten oikein kun pitämällä pään kylmänä, eikä ajattele seksin aikana oikeastan mitään. Ja siihen että makaat kuin lahna niin, oikeastaan täällä on sama juttu että eukko makaa kuin lahna jos minä olen päällä, mutta jos eukko on päällä niin silloin minä kyllä pistän tahtia ja koitan liikuttaa hänen lantiotaan omani tahtiin niin homma sujuu. Ehkä sinulla todella on vain väärä mies? ken tietää..

Äänestä

Eittämättä tulee mieleen, että sulla on väärä mies. Lemmenpari ei toimi noin sängyssä. Rakastavaisilla on hauskaa sängyssä. Molemmat lähtee ilolla leikkiin mukaan. Miehesi ei kuulosta sellaiselta joka on vietävissä. Jos seksistä halutaan nautintoa, siihen pitää MOLEMPIEN heittäytyä estoitta ja sängyssä kummallakin pitää olla halu tuottaa kumppanille nautintoa. Kumppanisi nyrtsi ilme kertoo just siitä että hän on tunnevammainen. Jos hän kokee, että seksi ei tyydyttänyt, vika oli hänessä ja hänen itsensä täytyy nyt käsittää että ei se niin toimi, että sinun tehtäväsi on hänelle tuottaa nautinto.Kyllä se kumppani on vastuussa itsekin omasta nautinnostaan ja kommunikointi on siihen oiva väline. Ei minkäänlainen syyttely vaan uusi yritys ja pilke silmäkulmassa. Jos unohtaa huumorin ja leikin sängystä, on se liian totista puuhaa. Vaihda miestä jos nykyises ei ala kasvamaan henkisesti tasollesi.

Äänestä

...mieltä siitä, että seksin kuuluu olla hauskaa, estotonta ja nautinnollista molemmille, ei vaan toiselle. Uusien asioiden kokeileminen piristää ja asentojakin on vaikka kuinka monia. Lukaise vaikka Kama Sutraa.

Viestistäsi välittyi sellainen kuva, että miehesi käyttää sinua vain omaan nautintoonsa, jöhnöttää itse kuin lahna ja odottaa sinun osaavan palvella häntä, jonka jälkeen sitten käyttää sinua kuin puhallettavaa nukkea viimeistelläkseen homman. Ei tuo ole normaalia. En voi sille mitään, mutta saan viestistäsi sellaisen tunteen, ettei miehesi kunnioita sinua seksin osalla yhtään. Ei seksi ole mikään askare tai työtehtävä ja siinä vaiheessa kun se sellaiseksi muuttuu, niin ongelma on jo karannut käsistä. Eikä koskaan myöskään pitäisi tehdä jotain vain toista miellyttääkseen. Miten odotat kumppanisi nauttivan jostain, mistä itse et nauti? Minä en koskaan pyytäisi kumppaniani tekemään jotain vain siksi, että se tuntuu minusta hyvältä, jos hän ei itse siitä nauti. Toisen huomioon ottaminen ja kunnioittaminen on tärkeää.

On hienoa että haluat oppia uutta ja kokeilla uusia asioita mutta siitä ei ole mitään hyötyä, jos miehesi on välinpitämätön tuppisuu. Seksi on aina "kahden kauppa". Keskinäinen kommunikaatio, luontevuus, estottomuus, luottamus, avoimmuus ja myös spontaanius ovat tärkeitä tekijöitä. Seksi on hauskaa leikkiä. Pelko ja epävarmuus ei siihen pitäisi kuulua ja jos kuuluu, niin jo siitä tiedät että keskinäisessä suhteessa on jotain vialla, ei vain seksissä.

Miksi syytät tilanteesta itseäsi. Ei ole kyse siitä, mitä sinun pitäisi tehdä, kuinka sinä saisit miehesi nauttimaan. Et ole miehesi palvelija. Niin pitkään kuin miehesi asenne pysyy samana, ei ole väliä mitä sinä teet. Hänen täytyy oppia kommunikoimaan kanssasi, olemaan avoin ja kannustava. En tiedä olisiko sinun ehkä parempi jonkun toisen kanssa, mutta älä ainakaan elä tossun alla ja miehesi seksipalvelijana.

Äänestä
  • Ensinnäkin haluan kiittää teitä vastauksista.

    Mies on luonteeltaan lempeä, ehkä vähän nössykkä, enkä usko hänen pohjimmiltaan tarkoittavan pahaa.

    Hän kyllä tekee "työtä" sängyssä miellyttääkseen minua, ja haluaa siis, että minustakin tuntuu hyvälle, mutta silti toisaalta taas...

    Esimerkiksi jos emme suorita itse yhdyntää, vaan pidättäydymme suu/käsi puuhissa, minä jään AINA vähemmälle. (tosin kerran olen jättänyt miehen vähemmälle, josko hän olisi tajunnut. Ei tehonnut.) Suuseksiä hän ei anna juuri koskaan, enkä sitä häneltä haluakaan, jos hän ei siitä itse pidä. Käsin en ole saanut mieheni kanssa koskaan, vaikka siitä pidänkin. Mies vain hoitelee minua ehkä korkeintaan sen 5min ja sitten kääntää kylkeä. Paitsi jos mies saa ennen minua tarpeensa tyydytettyä saatan jäädä kokonaan saamatta. (tai saan korkeintaan nauttia alkulämmittelyistä) Olen pyytänyt miestä jatkamaan, joka onkin sitten ehkä yksi hipaisu ja kyljen kääntö.

    Rohkaisin itseni ja kokeilin muutama päivä sitten uudestaan ratsastusta jälleen, joka söikin sitten viimeiset rippeet (ei tämä tyttö tule tuon miehen kanssa ratsastelemaan enää) miehen ilmoittaessa suoraan "et sinä osaa, musta ei tunnu millekään ja sustakin tuntuu paremmalle, kun minä panen, etkä sinä" (tosin hiukan toisin sanoin) Tuskin hänen kanssaan seksistä kykenen nauttimaan enää, vaikka fyysisesti tuntuisikin hyvältä.

    En jaksaisi kokoajan olla pyytämässäkää: "voitko tehdä sitä, voitko tehdä tätä, kulta mä en tullut vielä jne" (meidän seksihän päättyy aina siihen, kun mies saa)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Ensinnäkin haluan kiittää teitä vastauksista.

    ...täytyy sanoa, että jos kumppanini sanoisi minulle että "et sinä osaa, musta ei tunnu millekään ja sustakin tuntuu paremmalle, kun minä panen, etkä sinä", niin loukkaantuisin aivan varmasti. Tuon tyyppinen lausahdushan on jo loukkaus itsessään, eikä osoita minkään tason kunnioitusta ja arvostusta ja kuulostaa alentuvalta. Jälleen kerran painotan avoimuuden ja toisen huomioonottamisen tärkeyttä. Arvostan sitä, että jos en tee jotain jostain syystä oikein, niin kumppanini hellästi ohjastaa ja kertoo mikä tuntuu paremmalle. Esim. ratsastaessa miehesi voisi kertoa miksi ei tunnu hyvälle ja mitä asialle voisi tehdä, kuten muuttaa rytmiä, asennon kulmaa ym., halveeraamisen sijasta.

    En voi sille mitään mutta edelleen saan sen vaikutelman, että seksi on teille molemmille enemmän työtä kuin hupia, mitä sen oikeasti pitäisi olla. Ja jos todella kunnioittaa toista ja välittää hänen nautinnostaan yhtä paljon - ellei jopa enemmän - kuin omastaan, niin jatkuva pyytäminen ei ole tarpeen. Jatkuva pyytäminen on hälytysmerkki jo itsessään.

    Ehkä teidän kannattaisi istua alas kirkkaassa päivänpaisteessa ja puhua asiat halki, keskustella avoimesti kaikesta mikä tuntuu olevan pielessä, kertoa suoraan joka ikinen asia joka kaivertaa mieltäsi ja miltä sinusta tuntuu. Jos tämäkään ei auta niin... Niin, vain sinä tiedät mikä on sinulle parasta.

    Mutta muista, että seksi on ihanaa, nautinnollista ja hauskaa leikkiä. On niin paljon kokeiltavaa, niin monia eri asentoja, eri paikkoja (miksi tyytyä sänkyyn), erillaisia leluja ja muuta mukavaa, kuten esim. oma suosikkini Kama Sutra Hunajapöly. Väärän kumppanin kanssa voi jäädä kaikki kokematta ja elämä on lyhyt.;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokematon nainen kirjoitti:

Olen seksissä vasta-alkaja, ja sen vuoksi hyvin epävarma itsestäni siinä suhteessa. En ole myöskään täysin tyytyväinen kroppaani, mutta se on vain sivutekijä, eikä vaikuta minulla itse seksin aikana.

No itseasiaan: en tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että saisin mieheni todella nauttimaan seksistä. Olen ottanut häneltä suihin (vaikka en itse siitä pidäkkään) ennen yhdyntää, antanut käsihoitoa jne. Esileikissä ei tunnukaan olevan ongelmaa, tosin toki siihenki saa vinkkejä antaa, miten saan miehen todella virittymään. (Turha ohjeistaa, että kysy mieheltäsi, sillä olen kysynyt häneltä monen monta kertaa, vastauksena: "En minä tiedä, sinun pitää kokeilla" joka tulee sellaisella äänensävyllä, että en koskaan ole onnistunut tekemään mitään oikein. Olenkin lähtenyt selvittämään miehen toiveita kokeilujen kautta, mutta se on vaikeaa, koska mies ei KOSKAAN sano, mikä tuntuu hyvältä. Hänestä on vaikea nähdä sekin, milloin hän on laukeamassa, saati sitten sattuuko hän tykkäämään juuri siitä, mitä hänelle juuri olen tekemässä..)

Itse yhdynnän aikana makaan sitten varmaan, kuin kuollut lahna. Jos yritän työntää miestäni vastaan, miehen tahti menee sekaisin. Tuntuu siis paremmalle, kun en liiku. Yritän olla aktiivinen, mutta huonoin tuloksin. Mitä minun pitäisi tehdä seksin aikana, jotta mies nauttisi enemmän?

Olen valmis ehdotuksille ja valmis kokeilemaan erilaisia juttuja, haluan oppia seksistä nimenomaan mieheni kanssa, mutta koska se ei tunnu olevan mahdollista, haluan kuulla teidän ohjeitanne, jos niistä olisi jotain apua.

Muutaman kerran olen ratsastanut, mutta minusta tuntuu, että mies ei siitä järin pitänyt, joten epävarmuuttani en edes lähde yrittämään. (Alussa mies pyysi ja halusi, enää ei vaan "ottaa" minut itse)

Toisaalta tiedän, että minun pitäisi vain yrittää ja tehdä ja antaa kaikkeni, mitä haluaisinkin. Mutta pelko epäonnistumisesta ja siitä, että mies ei nauti saavat minut "lamaantumaan". (Miehestäni huomaa selkeästi seksin jälkeen, jos hän ei ole ollut tyytyväinen minuun, enkä yksinkertaisesti kestä sitä)

Kiitoksia, jos olette jaksaneet lukea loppuun asti. Toivon saavani asiallisia vastauksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu