KAUHUNOVELLI ! Apua ?

Suosittelen sinulle Stephen Kingin kirjaa Kirjoittamisesta. Kyseinen kirjahan on Kingin opas aloitteleville kirjailijoille. Hän kirjoittaa ammatistaan hauskasti, kaunistelematta ja kauhistelematta. Samalla se on mainio omaelämänkerta. Teos löytyy aika varmasti kirjastosta. Väittäisin, että kyseinen kirja on Stephen Kingin kirjoista yksi parhaista, ellei jopa se ykkönen.

King kehottaa kirjoittamaan sellaisista asioista, joista tietää jotain. Voisit siis vaikka kirjoittaa itsesikaltaisesta opiskelijasta, joka joutuu yhtäkkiä pelottavaan tilanteeseen vaikkapa ollessaan matkalla bileisiin/kotiin/kouluun/treffeille/minne tahansa... Tavallinen ihminen epätavallisessa tilanteessa on hyvä lähtökohta. Sellaisiahan useimmat kauhutarinatkin ovat...

Annan luvan lainata tästä kyhäelmästä, jos huvittaa. Tämä on oma luomukseni, mutta saa käyttää.



Polio

Tytön jalat olivat halvaantuneet. Luulisi että niin surkean kohtalon kokenut 6-vuotias saisi mitä suurinta sääliä ja maailman täyttävää rakkautta osakseen. Hänen isältään ei kuitenkaan sellaisia tunteita liiennyt. Tyttöhän esti hänen elämäänsä eikä ollut juurikaan ylpeydenaihe. 1950-luku oli muutenkin sodanjälkeistä kovaa aikaa -että tuollainen kremppa vielä tuohon piti...

   Isä ei halua raajarikkoa ihmisille turhaan näytellä. Niinpä tuo enkelimäinen, suloinen tyttö leikkii aina yksin. Raahautuu käsivoimillaan pitkin omaa pientä huonettaan muutaman vaatimattoman lelunsa ja nukkensa kanssa. Ja juttelee. On aivan outo, liekö polio pureutunut aivoon asti? Kovasti puhuu muka jonkun kanssa. - Mitä siinä höpötät, ei täällä ketään ole, isä tiuskii viha äänessään. Tyttö ei uskalla vastata, isä kuulostaa niin häijyltä. Ei hän ymmärrä hellyyttäkään kaivata, kun ei sellaisesta mitään tiedä. Äitiäänkään ei ole koskaan nähnyt. Joskus, kun isä vaikuttaa leppoisammalta, tyttö uskaltaa lähestyä:
- Serafiina parantaa minun jalat. Serafiina on aina kiltti minulle. Serafiina on minun ystävä.
- Sinä ja sun Serafiinas, huokaili isä, ihmetellen samalla miten tyttö oli keksinyt saman nimen kuin tämän talon ensimmäisellä asukkaalla. Jonka aviomies sitten tappoi lähes pelkkää häijyyttään.
Eräänä tavallisena pimeänä syysiltana tytön huoneesta kuuluva höpötys taas kerran suututti isän joka hyökkäsi huoneen ovelle - ole nyt vähän aikaa hiljaa... Sanat jähmettyivät miehen huulille kun tyttö rojahti lattialle. Mitä ihmettä, seisoiko tyttö äsken?
- Sinä pelästytit Serafiinan, kirkui tyttö. Serafiina pelkää sinun huutoasi. Jos Serafiina ei tule takaisin, minun jalat ei parane. Minä vihaan sinua. Tyttö painoi kasvonsa käsien päälle lattialla maaten, lähes hysteerisenä itkien.
Isä poistui kummissaan jatkamaan lehden lukemista. - Miten se saattoi näyttää siltä kuin tuo kampura olisi seissyt?
Muutama päivä tuossa tynkäperheessä kului rauhallisissa, vaikkakin rakkaudettomissa merkeissä. Senkin takia, että tyttö ei juurikaan höpissyt. Ei myöskään isälleen vaikka katsoi toisinaan tätä katkerana alta kulmien kuin olisi ollut paljonkin sanottavaa.
   Syyssade kasteli isän selkää, kun hän iltahämärässä oli tuomassa polttopuita liiteristä tupaan. Tie ohitti tytön ikkunan. Huoneessa oli valo. Kylmät väreet ympäröivät isän ihon: tyttö seisoo. Puut putoavat sylistä maahan. Lähes shokissa isä ryntää sisään ja tytön huoneeseen. Tyttö rojahtaa taas lattialle.
- Sinä pystyt seisomaan, huutaa isä. Minä näin ikkunasta. Nouse! Nouse heti! Jos et nyt nouse, tulee tästä - isän käsi nousee läimäytysasentoon.
- Ei! Määrätietoinen tytön tai naisen ääni kajahtaa huoneessa. Kuitenkaan tytön suu ei näytä liikkuvan.
Isän jalat alkavat horjua, pettävät, käyvät voimattomiksi, kauhu kasvaa... Samalla tyttö kömpii pystyyn. Yhä tukevammin ja tukevammin seisten hän hymyilee isälleen - Serafiina sanoi, että hän niin mielellään siirtäisi minun halvauksen jollekin tuhmalle. Nyt minä pystyn kävelemään niin kuin muutkin lapset.

Tai tee kauhukertomus jostain josta tulee ensimmäisenä mieleen jotain hyvää. Esim. tonttu tai joulupukki ;)

Voisit kirjoittaa jostain klovnista, mielestäni ne ovat hirveämpiä! Esim: Kello oli paljon, kuulin koirani vinkuvan eteisessä, kävelin eteiseen, ja järkytyin; näin ison klovni nuken istumassa ulko-oven edessä, tiesin varsin hyvin että meillä ei ollut sellaista. Heitin klovni nuken ulos, koska se pelotti minua. Olin makuuhuoneessani käymässä nukkumaan, kunnes kuulin ikkunan särkyvän, minua pelotti hirveästi, enkä uskaltanut mennä katsomaan. Käperryin peiton alle ja hiljaa aloin huutaa koirani nimeä, koirani käveli makuuhuoneeseeni hiipien, ikään kuin se tietäisi että pitää olla hiljaa. Kun koirani ja minä olimme molemmat makuuhuoneessa hiivin lukkimaan oven. Olimme olleet makuuhuoneessani ovi lukossa ehkä vartin, kunnes kuulin askelia, olin niin onnellinen että lukitsin oven. Yhtäkkiä joku alkoi koputella makuuhuoneen oveen ja rämpyttää oven kahvaa, kuulin makuuhuoneen oven takaa kuiskauksen: ”tiedän että olet siellä! Sinulla ei ole pako tietä.” Sitten vasta tajusin kuinka tyhmä olin ollut, koska en ollut soittanut poliiseja, otin puhelimeni yöpöydältäni ja soitin poliisit. Mutta poliisit sanoivat että oven takana oli ollut vain klovni nukke! Kun katsoin sitä klovni nukkea tajusin että se oli sama nukke jonka olin heittänyt ulos